Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston virkamatka Hampuriin 3.–5.10.2018

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-009030
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 613 §

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston virkamatka Hampuriin 3.–5.10.2018

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus oikeutti kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston varsinaiset jäsenet, tai näiden ollessa estyneitä varajäsenet, tekemään virkamatkan Hampuriin, Saksaan 3.–5.10.2018.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus on 29.1.2018 (50 §) hyväksynyt luottamushenkilöiden virkamatkojen periaatteet, joiden mukaan kaupunginhallitus voi erityisestä perustellusta syystä päättää aluerajausten ulkopuolelle suuntautuvista virkamatkoista.

Virkamatkasta aiheutuvat välttämättömät kustannukset korvataan enintään kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen matkakustannusten korvauksia koskevan liitteen sekä kaupungin virkamatkoista antaman ohjeen mukaisina.

Virkamatkasta aiheutuneet kustannukset sekä mahdolliset ansionmenetyksen korvaukset maksetaan kaupunkiympäristön toimialan käyttövaroista. Luottamushenkilöiden osalta arvio matkan kokonaiskustannuksista on noin 2 000 euroa henkilöä kohden.

Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto valmistelee parhaillaan kaupungin kiinteistöstrategiaa, joka esitellään luottamuselimille kuluvan syksyn aikana. Välittömästi sen jälkeen käynnistyy strategiaan liittyvän toteutus- ja sisäilmaohjelman toimeenpano, joka jatkuu useita vuosia. Kiinteistöstrategiassa linjataan kaupungin palvelukiinteistöjen suunnittelua, rakennuttamista, rakentamista, ylläpitoa ja omistamista. Jaoston ja toimialan käytännön työn kannalta on tärkeää tutustua myös muualla maailmalla tapahtuvaan palvelutilojen suunnitteluun ja toteutukseen sekä niistä saatuihin kokemuksiin.

Hampurin valikoituminen jaoston matkakohteeksi on perusteltua, sillä Hampuri on nopeasti kasvava eurooppalainen suurkaupunki, jossa on viime vuosina voimakkaasti uudistettu kaupungin käyttämää tilakantaa. Hampurissa on rakenteilla myös yksi Euroopan kunnianhimoisimpia kaupunkirakennusprojekteja, jonka on määrä valmistua vuonna 2025. Hampuri on lisäksi moderni urbaanin ja kestävän rakentamisen kohde, jossa on runsaasti jaoston toimialaan liittyvää nähtävää.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 06.09.2018 § 106

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus oikeuttaisi rakennusten ja yleisten alueiden varsinaiset jäsenet tai näiden ollessa estyneitä, varajäsenet sekä jaoston esittelijät tekemään virkamatkan Hampuriin Saksaan 3. - 5.10.2018.

Virkamatkasta aiheutuvat välttämättömät kustannukset korvataan enintään kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen matkakustannusten korvauksia koskevan liitteen sekä kaupungin virkamatkoista antaman ohjeen mukaisina.

Matkakustannusten korvausten saamista varten virkamatkalla olleen on esitettävä lasku välittömästi virkamatkan päätyttyä, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa virkamatkan päättymisestä. Matkalaskuun on liitettävä alkuperäiset tositteet syntyneistä kustannuksista silloin, kun tosite on saatavissa.

Virkamatkasta aiheutuneet kustannukset sekä mahdolliset ansiomenetyksen korvaukset maksetaan kaupunkiympäristön toimialan käyttövaroista. Luottamushenkilöiden osalta arvio matkan kokonaiskustannuksista on noin 2 000 euroa/henkilö.

Esittelijä
tekninen johtaja
Jaakko Stauffer
Lisätiedot

Jaakko Stauffer, tekninen johtaja, puhelin: 310 36440

jaakko.stauffer@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 02.10.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Jenni Björksten, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 36060

jenni.bjorksten@hel.fi