Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen sakka-altaiden kunnostamisen kustannusjakosopimuksen hyväksyminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-009170
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 50

Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen sakka-altaiden kunnostamisen kustannusjakosopimuksen hyväksyminen

Tonttipäällikkö

Päätös

Tonttipäällikkö päätti hyväksyä liitteenä 1 olevan Helsingin kaupunkiympäristön toimialan sekä Helsingin seudun ympäristöpalvelut –kuntayhtymän välisen Helsingin kaupungin 33. kaupunginosan (Kaarela) Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen sakka-altaiden kunnostusten kustannusjakoa koskevan sopimuksen.

Päätöksen perustelut

Asian tausta

Kuninkaantammen rakenteilla oleva asuinalue sijoittuu osittain Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen käytössä olleelle alueelle. HSY on vuonna 2010 luovuttanut osan vanhasta vuokra-alueesta takaisin Helsingin kaupungille. Vuokra-alueen muutoksen yhteydessä tehtyyn 22.6.2011 allekirjoitettuun maanvuokrasopimukseen sisällytettiin ehto siitä, että kaupungille luovutetun vuokra-alueen osan jätteiden poistamisesta, maaperän puhdistamisesta ja rakenteiden purkamisesta aiheutuvien kustannusten jaosta sovitaan erikseen kaupungin ja HSY:n kesken.

Vedenpuhdistuslaitoksen sakka-altaisiin on johdettu veden puhdistusprosessissa syntynyttä humuspitoista alumiinihydroksidisakkaa laitoksen käyttöönottovuodesta 1959 aina vuoteen 1985 asti, jonka jälkeen sakka on viemäröity jätevedenpuhdistuslaitokselle käsiteltäväksi. Sakka-altaita on laitosalueella yhteensä kolme. Sakka-altaat A ja C täytettiin käytöstä poistamisen jälkeen sekalaisella maa-aineksella, jonka seassa on erilaisia rakennusjätteitä, pilaantunutta maata, puhdistamolietettä sekä orgaanista ainesta kuten lautaa, puuta, risua, turvetta ja heinää. Sakka-allas B on ollut vesialtaana näihin päiviin asti ja altaan pohjalla on paksu kerros alumiinihydroksidisakkaa. Tehtyjen maaperätutkimusten perusteella sakka-altaiden alueella on tehtävä kunnostustoimenpiteitä.

Kaavoituksen yhteydessä tehtyjen selvitysten perusteella sakka-altaiden alue osoitettiin asemakaavassa puistokäyttöön. Altaiden kunnostusmenetelmäksi valittiin alueelle sijoitettujen maamassojen ja sakan paikalleen eristäminen. HSY vesihuollon ja Helsingin kaupungin välisissä neuvotteluissa sovittiin, että vuokra-ajan päättymisen edellyttämät kunnostustoimenpiteet tehdään Kuninkaantammen alueen kaavoituksen mukaisessa aikataulussa ja osana aluerakentamista, jotta synergiaedut saavutettaisiin parhaiten.

Kustannusjaon perusteet

Kaupungin ja HSY:n välisten neuvottelujen ratkaisuna esitetään kunnostuskustannusten jakoa liitteen 1 sopimusluonnoksen mukaisesti siten, että sakka-altaiden A ja C kunnostuksen kustannuksista HSY:n osuus on 80 % ja Helsingin kaupungin osuus 20 %. Kustannusjakoesitys perustuu siihen, että HSY on vastuullinen osapuoli alueille tuotujen maa-ainesten aiheuttamasta kunnostustarpeesta, mutta kunnostuksen jälkeen alueen virkistyskäyttöarvo kaupungille kohenee merkittävästi alueen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Kunnostustyön jälkeen HSY:llä ei ole enää kunnostuksen kohteena olleisiin sakka-altaisiin liittyviä kunnostus- ja ympäristövastuita Helsingin kaupungille.

Maa-aineksella täytetyt sakka-altaat A ja C on kunnostettu vuonna 2016 ja niiden kunnostaminen maksoi noin 2,7 milj. euroa, josta HSY:n osuus em. kustannusjaolla on noin 2,2 miljoonaa euroa. Sakka-allas B tullaan kunnostamaan myöhemmin alueen rakentamisen edetessä arviolta vuonna 2020 ja altaan rakentamisen toteutussuunnittelu tehdään alueen esirakentamisen suunnittelun yhteydessä vuosina 2018 ja 2019. Kunnostuksen yleissuunnitteluvaiheessa altaan B kunnostuskustannuksiksi arvioitiin noin 1 milj. euroa, mutta kustannusarvio tarkentuu suunnittelun edetessä. Sovittua kustannusjakoa tullaan soveltamaan myös sakka-altaan B kunnostukseen.

Toimivalta

Kaupunkiympäristölautakunta on päätöksellään 15.5.2018 (244 §) siirtänyt hallintosäännön 10 luvun 1 § 3 mom. 1 kohdan mukaista yleistä toimivaltaansa päättää palvelun vastuualueeseen kuuluvista korvauksista palveluiden päälliköille. Tonttipäällikkö on siten toimivaltainen päättämään maaomaisuuden kehittäminen ja tontit –palvelun vastuualueeseen kuuluvista korvauksista.

Päätös tullut nähtäväksi 21.09.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Satu Järvinen, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 39225

satu.jarvinen@hel.fi

Päättäjä

Sami Haapanen
tonttipäällikkö