Sosiaali- ja terveystoimialan terveysasemien johtajalääkärin viran hakumenettelyn uusiminen ja viran väliaikainen hoitaminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-009539
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 352 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Sosiaali- ja terveystoimialan terveysasemien johtajalääkärin viran hakumenettelyn uusiminen ja viran väliaikainen hoitaminen

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti, että terveysasemien johtajalääkärin virka (vakanssinumero 026709) julistetaan uudelleen haettavaksi.

Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päätti, että terveysasemien johtajalääkärin virkaan aikaisemman haun perusteella tulleet hakemukset otetaan huomioon.

Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päätti määrätä, että terveysasemien johtajalääkärin avointa virkaa hoitaa ilman julkista hakumenettelyä Timo J. Lukkarinen 7593,46 euron kokonaispalkan mukaan määräytyvin palkkaeduin 1.1.2019 lukien siihen saakka kunnes virkaan vakinaisesti otettu ryhtyy hoitamaan virkaa kuitenkin enintään 31.5.2019 saakka.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 8.5.2018 § 136 myöntää lääketieteen lisensiaatti, erikoislääkäri Olli Huuskoselle eron 21.5.2018 lukien terveysasemien johtajalääkärin avoimen viran määräaikaisesta hoidosta. Samalla lautakunta päätti, että terveysasemien johtajalääkärin virka (vakanssinumero 026709) julistetaan haettavaksi. Terveysasemien virka kuuluu kokonaispalkkausjärjestelmään (HAY22) ja viran kokonaispalkka on 7593,46 euroa kuukaudessa.

Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan sosiaali- ja terveyslautakunta päättää palvelukokonaisuuden johtajan suoran alaisen virkaan ottamisesta.

Hallintosäännön 23 luvun 3 §:n 2 kohdan mukaan virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää avoimen viran määräaikaisesta hoitajasta.

Terveysasemien johtajalääkärin virka oli julkisesti haettavana 17.8.−10.9.2018. Hakuilmoitus julkaistiin kaupungin sähköisessä rekrytointipalvelussa osoitteessa helsinki-rekry.fi. Lisäksi ilmoitus oli esillä Lääkärilehdessä ja Mediuutisissa 17.8. sekä Helsingin Sanomissa 19.8. Sähköisesti työpaikkailmoitus oli luettavissa Oikotien sekä Duunitorin työpaikkailmoituksissa ja ilmoitusta markkinoitiin LinkedIn-palvelussa.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on Suomessa laillistettu lääkäri ja yleislääketieteen tai muun soveltuvan alan erikoislääkärin tutkinto sekä riittävä kokemus alansa hallinto- ja johtamistehtävissä. Kielitaitovaatimuksena on suomenkielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.

Virkoja täytettäessä tulee ottaa huomioon perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Kunnallisen viranhaltijalain 2 luvun 4 §:n mukaan nimittävä viranomainen voi päättää viran hakuajan pidentämisestä, kokonaan uudesta hakumenettelystä tai viran täyttämättä jättämisestä. Virka voidaan julistaa uudelleen haettavaksi, jos kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita ei ole tai hakijoita on vain muutama tai jos muuten katsotaan tarpeelliseksi saada uusia hakijoita.

Hakijat ja rekrytointiprosessi

Terveysasemien johtajalääkärin virkaa haki hakuajan kuluessa kolme henkilöä. Vaadittu Suomessa laillistettu lääkäri tai yleislääketieteen tai muun soveltuvan alan erikoislääkärin tutkinto oli kahdella hakijalla. Kokemusta alansa hallinto- ja johtamistehtävistä oli kahdella hakijalla. Hakijaluettelo on liitteenä 1.

Hakemusten perusteella haastatteluun kutsuttiin kaksi hakijaa. Hakijoita haastattelivat 20.9.2018 toimialajohtaja Juha Jolkkonen, terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen, henkilöstösuunnittelupäällikkö Tarja Näkki sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan edustajat Sanna Vesikansa ja Karita Toijonen. Molemmat haastatellut henkilöt kutsuttiin henkilöarviointiin, jonka suoritti Psycon Oy.

Sosiaali- ja terveystoimialan toimintasäännön 4 luvun 4.1.1 momentin mukaan terveysasemat ja sisätautien poliklinikkapalvelua johtaa terveysasemien johtajalääkäri. Terveysasemien johtajalääkäri suorittaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan määräämät tehtävät. Terveysasemien tehtävänä on huolehtia terveydenhuoltolain 24 §:n mukaisesta kiireellisestä ja kiireettömästä avosairaanhoidosta ja siihen liittyvästä terveyden edistämisestä samoin kuin aikuisten terveysneuvonnasta, perusterveyden-huollon mielenterveystyöstä ja opiskelijoiden sairaanhoidosta sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvästä neuvonnasta. Lisäksi terveysasemat vastaavat terveyskeskuslääkäreiden hoidossa olevien neuvola-asiakkaiden ja kotihoidon potilaiden lääkäripalveluista. Terveysaseman palveluja ovat lääkärin ja hoitajan vastaanotot. Johtajalääkärin vastuualueeseen kuuluvat myös epidemiologinen toiminto, omahoitotarvikejakelu, tupakkaklinikka, ryhmätoiminta, keskitetty ehkäisyneuvonta ja haavavastaanotto.

Helsingin sosiaali- ja terveystoimialla on meneillään laaja palvelujen uudistus vuoteen 2030. Toiminnan muutoksen lähtökohtana ovat ydinprosessit, joilla pystytään vastaamaan asiakassegmentointiin. Asiakassegmentointi kohdentaa asiakkaiden tarvitsemat palvelut oikein ja näin saavutetaan yhtäaikaisesti sekä tuottavuuden, vaikuttavuuden, saatavuuden että asiakas- ja henkilöstökokemuksen nousu. Asiakkaaksi tulon prosessi on moderni, monikanavainen ja digitalisaatio on merkittävässä asemassa. Terveysasemien johtajalääkäri on yhtenä esimiehistä keskiössä terveys- ja hyvinvointikeskus -konseptin toimeenpanossa. Samanaikaisesti toimialalla valmistaudutaan tulevaan SOTE-uudistukseen ja Apotti-järjestelmän käyttöönottoon. Edellä oleva edellyttää vahvaa johtamis- ja kehittämisosaamista sekä syvää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuntemusta.

Terveysasemien johtajalääkäriltä edellytetään kykyä johtaa toimintaa asetettujen tavoitteiden mukaisesti toimeenpanoon asti. Palvelujen uudistaminen edellyttää intoa osallistua itse ja kykyä osallistaa ja motivoida henkilökuntaa. Johtajalta edellytetään halukkuutta ja valmiuksia myös Sote-maakunnan kehittämiseen ja rakentamiseen oman virkansa osalta.

Hakuasiakirjoihin, haastatteluihin ja henkilöarviointeihin perustuen on katsottava, että terveysasemien johtajalääkärin virkaa hakeneiden joukko ei tehtävän merkittävyys ja painoarvo huomioiden ole vielä tarpeeksi monipuolinen, jotta päätös virkaan esitettävästä voitaisiin tehdä riittävän harkitusti.

Edellä mainittuun perustuen terveysasemien johtajalääkärin virka tulisi julistaa uudelleen haettavaksi.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 08.01.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätietojen antaja

Leena Turpeinen, terveys- ja päihdepalvelujen johtaja, puhelin: 09 310 52481

leena.turpeinen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Hakijaluettelo
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.