Herttoniemessä olevien Reginankujan, Reginanlaiturin ja Annikanlaiturin katusuunnitelmien hyväksyminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-010382
Asialla on uudempia käsittelyjä
12. / 604 §

Herttoniemessä olevien Reginankujan, Reginanlaiturin ja Annikanlaiturin katusuunnitelmien hyväksyminen

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä seuraavat katusuunnitelmat:

  • Reginankuja välillä Annikanpuisto−Reginanlaituri suunnitelmapiirustus nro 30947/1 (liite 2)
  • Reginanlaituri suunnitelmapiirustus nro 31078/1 (liite 5)
  • Annikanlaituri suunnitelmapiirustus nro 31079/1 (liite 7)

Lisäksi lautakunta päätti määrätä tämän katusuunnitelmien hyväksymispäätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Lähtökohdat ja tavoitteet

Reginankuja on nykyinen, osin jo rakennettu, päättyvä tonttikatu, joka saatetaan valmiiksi rakentamalla sen länsi- ja eteläreunaan jalkakäytävä ja poikittaispysäköintipaikat. Reginanlaituri ja Annikanlaituri ovat rakentamattomia ranta-alueen keskeisiä katuaukioita, joka rajoittuvat jo osin rakennettuihin laivalaitureihin ja rakentuvaan asuintalokortteliin 43282. Katusuunnitelmat perustuvat voimassa oleviin asemakaavoihin nro 12234 (hyväksytty 4.6.2014) ja nro 10250 (hyväksytty 18.9.1996). Katusuunnitelmissa on huomioitu asemakaava nro 12234 liiteaineistona ollut liikennesuunnitelmaluonnos, päivätty 14.3.2014.

Katusuunnitelmilla mahdollistetaan asemakaavan nro 12234 mukaisen asuinkorttelin rakentuminen ja niemekkeen kiertävän rantaraitin valmiiksi rakentaminen, laiva- ja venepaikkojen lisääminen, sekä kahvilarakennuksen sijoittaminen niemen kärkeen.

Suunnitelma

Reginankuja välillä Annikanpuisto−Reginanlaituri

Reginankuja on nykyinen päättyvä tonttikatu. Reginankujalle rakennetaan uudet jalkakäytävät rakentuvan asuinkorttelin 43282 pohjois- ja itäreunalle, sekä pysäköintipaikkoja korttelin pohjoisreunalle. Reginankujan eteläpään nykyistä kääntöpaikkaa jäsennellään uudestaan ja mahdollistetaan mm. yhteys korttelin 43255 asuinrakennuksien pelastustielle.

Reginanlaituri

Reginanlaituri on rakentamaton katuaukio. Reginanlaiturin nykyistä laivalaituria jatketaan etelään Annikanlaiturin suuntaan ja tausta-alueelle rakennetaan tukimuurien avulla katuaukio, jolla jalankulku, pyöräily ja huoltoajo on sallittu. Aukioon liittyy idässä asuinkorttelia 43282 kiertävä jalankululle ja pyöräilylle varattu katu, jolla huoltoajo on sallittu ja joka toimii samalla myös asuinkorttelin pelastustienä.

Reginanlaiturille rajataan oleskelualue istuskeluportain ja istutuslaatikoin/ -aluein. Oleskelualue kivetään. Alueelle istutetaan myös puita, pensaita ja köynnöksiä viihtyvyyttä lisäämään.

Annikanlaituri

Annikanlaituri on rakentamaton katuaukio. Annikanlaiturin alueen länsireunaan rakennetaan uusi laivalaituri Reginanlaiturin alueen suunnasta tulevan jatkoksi. Eteläreunaan rakennetaan tukimuurien avulla oleskeluun tarkoitettu katuaukio, jolle on varattu tila myös kahvilarakennukselle. Rannan tuntumaan rakennetaan rantaraitti, jolle katuaukiolta laskeudutaan luiskan ja portaiden avulla. Asuinkorttelin viereinen huoltoyhteys kivetään, sekä Annikanlaiturin länsipäähän rajataan pieni aukio, joka myös kivetään. Katuaukiolta laskeudutaan luiskan ja portaiden avulla alemmalla tasolla olevalle jalankulun rantaraitille. Annikanlaiturin alueelle istutetaan uusia puita. Aukioon liittyy pohjoisessa korttelia 43282 kiertävä jalankululle ja pyöräilylle varattu katu, jolla huoltoajo on sallittu ja joka toimii myös asuinkorttelin pelastustienä.

Suunnitelmien tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevista suunnitelma selostuksista nro 30947/1 (liite 1), nro 31078/1 (liite 4) ja nro 31079/1 (liite 6). Koostepiirustus on liitteenä 3.

Kadut sopeutuvat asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttävät toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Katusuunnitelmat on laadittu yhteistyössä Helsingin kaupungin liikennesuunnittelun, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY), Helen sähköverkko Oy:n, Elisa Oyj:n, Telia Finland Oyj:n ja suunnittelualueelle rakentuvan 43282 asuinkorttelia suunnittelevan Skanska Kodit kanssa.

Katusuunnitelmaluonnokset olivat esillä kaupunkiympäristön info- ja näyttelytila Laiturissa ja Helsingin kaupungin internetsivuilla 22.8.−4.9.2018 välisen ajan.

Katusuunnitelmat ovat olleet nähtävillä 17.10.–30.10.2018 välisen ajan. Suunnitelmien nähtävillä olosta on ilmoitettu kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille sekä Herttoniemi seuralle.

Suunnitelmista on tehty yksi muistutus.

Muistutuksen käsittely

Muistutus

Muistutuksessa esitetään, että katusuunnitelmassa esitetyt uudet pysäköintipaikat asuintalokorttelin 43282 pohjoispuolella Reginankujan kaarteessa ovat vaaralliset, koska niistä peruutetaan katualueelle, jossa on mutkan ja sitä edeltävän parkkialueen (autojen) vuoksi huono näkyvyys. Kadusta tulee vaarallinen, erityisesti talviaikaan. Muistutuksessa esitetään uusien pysäköintipaikkojen suunnittelemista kadun suuntaiseksi vaarallisuuden vähentämiseksi. Muistutuksessa esitetään myös, että katusuunnitelmassa tulisi esittää kolme uutta pysäköintiruutua tontin 43256 länsilaitaan, jos virkamiehet ovat luvanneet tontin 43282 omistajalle runsaasti katupysäköintitilaa.

Muistutuksessa esitetään, että Reginankujan eteläpää on nyt toimiva ja sitä tarvitaan ranta-alueen huollossa (ja rakentamisessa) Annikanlaiturista aina Bengtankujan päähän. Muistutuksen mukaan katusuunnitelmassa huononnetaan kulkuyhteyttä sekä maisemaa. Laivasillan kaaren 4:n muun etelään johtavan kujan päässä on joko kunnollinen kääntöalue tai ainakin kadun muoto on muotoiltu siten, että autojen ja aurauslaitteiden ajo voi tapahtua turvallisesti, työn kannalta toimivasti.

Esittelijän vastaus muistutukseen

Katusuunnitelmassa esitetyt uudet pysäköintipaikat on tarkoitettu vapaaseen käyttöön palvelemaan alueella asiointia ja vierailua. Pysäköintipaikoille voi ajaa myös perä edellä, jolloin poistuminen pysäköintipaikasta on helpompaa. Reginankujan näkemät ovat hyvät ja ajonopeudet ovat alhaiset, koska Reginankuja on päättyvä katu. Kadun liikennemäärät ovat pieniä. Kadun varren nykyisten LPA- tonttien pysäköinti on järjestetty vastaavalla tavalla. Reginankujalle ei ole järjestettävissä lisää turvallisesti käytettäviä pysäköintipaikkoja katusuunnitelmassa esitettyjen paikkojen lisäksi.

Reginankujan päätyyn asti on tarkoitus ajaa vain sen varrella oleville pysäköintipaikoille, ei pidemmälle. Kadun päähän tarkoituksella tai vahingossa ajanut ajoneuvo pystyy tarvittaessa jatkossakin kääntymään ympäri Reginankujan päädyssä käyttäen hyväksi pelastustielle johtavaa uutta yhteyttä ja lumenaurauksen lisätilaa. Näihin kohtiin suunnitellaan madalletut reunakivet. Tulevan korttelin ympäri kulkeva uusi reitti on yleisen jalankulun ja pyöräilyn lisäksi tarkoitettu pelastusajoneuvojen ja korttelin huoltoliikenteen käyttöön. Liikennöinti on tarkoitus järjestää siten, että korttelin kiertämiselle on vain yksi ajosuunta.

Muistutus ei aiheuta muutoksia laadittuihin katusuunnitelmiin.

Kustannukset ja aikataulu

Katusuunnitelmien rakennuskustannukset ovat yhteensä noin 2 531 000 euroa (alv. 0 %). Kustannukset jakautuvat kaduittain seuraavasti:

  yhteensä euroa (alv. 0 %) euroa/m² (alv. 0 %)
Reginankuja 170 000 80
Reginanlaituri 905 000 535
Annikanlaituri 1 456 000 1 120

Katujen vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 40 000 euroa (alv. 0 %). Ylläpitokustannukset ovat noin 30 000 euroa kalliimmat kuin nykyisin.

Katujen rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2019 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 03 01 01 Uudisrakentaminen.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 85 §, 62 §, 202 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 04.12.2018

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Katariina Hämäläinen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 20706

katariina.m.hamalainen@hel.fi