Avustuksen hakeminen, uusien asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentaminen vuodelle 2019, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA)

HEL 2018-010523
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 109

Avustusten hakeminen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA) uusien asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen vuodelle 2019

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti merkitä tiedoksi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (ARA) 25.10.2019 sähköisesti lähetetyn ja 25.10.2019 päivätyn kirjeen kunnallistekniikan rakentamisen avustuksen hakemisesta Pirkkola-Patola-Maunula -alueelle ARA:n 30.10.2018 vuodelle 2019 tekemän ennakkopäätöksen 23815/77/2018 ja Verkkosaaren pohjoisosan alueelle ennakkopäätöksen 23816/77/2018 mukaisesti.

Valtioneuvoston asetuksen nro 267/14.4.2016 mukaiset kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat em. alueilla vuonna 2019 yhteensä noin 52 150 000 euroa. Avustusta haetaan vuodelle 2019 ennakkopäätösten mukaisesti Pirkkola-Patola-Maunula-alueelle 1 500 000 euroa ja Verkkosaaren pohjoisosan alueelle 2 320 000 euroa.

Ennakkopäätöksen mukaan avustuspäätöstä on haettava viimeistään 30.10.2019.

Päätös tullut nähtäväksi 25.10.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Sirpa Kallio, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 36379

sirpa.kallio@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Matti Malinen
talousarviopäällikkö