Avustuksen myöntäminen, Nuorisopalvelut, projektiavustushakemukset vuodelle 2018, Nuorten toimintaryhmä Hikmah nuoret

HEL 2018-010529
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 45

Nuorten toimintaryhmän Hikmah nuoret takaisinperintäpäätöksen muuttaminen

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö kumoaa 22.3.2019 § 24 tekemänsä päätöksen Hikmah nuorten projektiavustuksen selvittämättä jääneen osuuden takaisinperinnästä. Takaisinperintäpäätös kumotaan, koska ryhmä on hyväksyttävästi selvittänyt koko avustuksen käytön.

Päätöksen perustelut

Nuorten toimintaryhmälle Hikmah nuoret myönnettiin 730 euron projektiavustus vuodelle 2018. Ryhmä selvitti annettuun määräaikaan mennessä avustuksen käytöstä osan ja osa jäi selvittämättä. Takaisinperintäpäätöksen tekemisen jälkeen ryhmä oli yhteydessä kumppanuusyksikköön ja toimitti myös lopusta avustuksen käytöstä hyväksyttävän selvityksen. Näin ollen kumppanuuspäällikön päätös 335,79 euron takaisinperinnästä on aiheeton.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen enintään 3 000 euron projektiavustuksista ja avustuksien takaisinperinnästä. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Päätös tullut nähtäväksi 27.06.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Markku Toivonen, kumppanuuspäällikkö, puhelin: 09 310 89053

markku.toivonen@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö