Valtuustoaloite, Pysäytä ilmastonmuutos - kampanjan käynnistäminen Helsingissä

HEL 2018-010589
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 296 §

V 22.5.2019, Valtuutettu Suldaan Said Ahmedin aloite Pysäytä ilmastonmuutos -kampanjan käynnistämisestä Helsingissä

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Anna Vuorjoen ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Suldaan Said Ahmedin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Sulje

Valtuutettu Suldaan Said Ahmed ja 18 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingin kaupunki käynnistää ilmastonmuutoksesta kampanjan, jonka tavoitteena on kertoa kaupunkilaisille, miten jokainen voi toimia ilmastonmuutosta hidastavasti. Kampanja tukisi kaupunkilaisia näissä pyrkimyksissä. Kampanja keskittyisi nimenomaan pieniin arkipäivän valintoihin kouluissa ja työpaikoilla. Kampanjan toteutukseen käytettävä mainostoimisto valittaisiin kilpailutuksen ja ideoiden perusteella.

Kaupunginhallitus viittaa kaupunkiympäristölautakunnan lausuntoon ja toteaa, että ilmastonmuutos on aikamme suurin ja vakavin kysymys. Kaupunkien merkitys suurten globaalien haasteiden ratkaisijoina kasvaa. Ilmastonmuutoksen torjuntaan vakavasti ja kunnianhimoisesti suhtautuvat kaupungit voivat innovaatioillaan ja esimerkillään vaikuttaa omaa osuuttaan olennaisesti merkittävämmällä tavalla ihmiskunnan tulevaisuuteen. Tässä kehityksessä Helsinki haluaa toimia ensimmäisten joukossa. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportin mukaan ilmaston lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen on vielä mahdollista, mutta se vaatii kauaskantoisia ja ennennäkemättömiä muutoksia.

Valtuustoaloite Pysäytä ilmastonmuutos -kampanjasta on lähtökohtaisesti hyvä ja kannatettava. Kaupunkiympäristön toimiala valmistelee parhaillaan Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelmassa määriteltyjen periaatteiden mukaista viestintäsuunnitelmaa. Viestintäsuunnitelman osana pohditaan viestinnän tyyliä, ydinviestejä, keskeisiä viestinnän kanavia ja viestintätoimia lähivuosille. Suunnitelmassa on tunnistettu valtuustokaudelle viisi viestinnän pääkohderyhmää: kaikki helsinkiläiset (yleisellä tasolla), kohdennetusti nuoret, taloyhtiöt, yritykset ja kaupungin omat työntekijät.

Valmisteilla olevassa Hiilineutraali Helsinki 2035 -viestintäsuunnitelmassa on tavoitteena kannustaa helsinkiläisiä tekemään konkreettisia ilmastotekoja ja viestiä niistä tekijöiden vertaisryhmille. Viestin tulee olla niin inspiroiva, että se kannustaa tekoihin sekä asukkaiden arjessa että työelämässä. Tarkoituksena on, että eri sidosryhmät ja kaupunkilaiset saadaan viestimään myös itse arjen teoistaan, jolloin viesti voimaannuttaa toimimaan.

Osana viestintäsuunnitelman valmistelua on pohdittu kaupunkilaisille suunnattua kampanjaa ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutosviestintää ja kampanjoita on ollut viime aikoina runsaasti. Kaupunki on osallistunut muun muassa HSY:n Ilmastoinfon Ilmastotreeni-kampanjaan ja järjestänyt Oodissa yleisötilaisuuden Sitran Kestävä arki -kampanjan puitteissa. Kokemusten perusteella pohditaan, mikä on tehokkain keino viestiä ilmastoasioista. Kyseessä voisi olla joko yleisempi kampanja asukkaille tai kohdennetumpi kohderyhmäviestintä.

Oodissa sijaitsevassa kaupunkiympäristön toimialan Brygga-osallisuustilassa järjestetään ilmastoaiheinen vuorovaikutteinen näyttely ja aiheeseen liittyviä tilaisuuksia. Toukokuusta syyskuun loppuun kestävä osallistava kokonaisuus kannustaa kävijöitä konkreettisiin tekoihin hiilineutraalimman elämäntavan hyväksi.

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että Helsingin sitoutuminen YK:n kestävän kehityksen kaupunkitasoiseen raportointiin tuo kaupungin etenemisen Agenda 2030 -tavoitteiden toteuttamisessa konkreettiselle tasolle. Raportoinnista tehdään selkeää ja helposti lähestyttävää, jotta kaupunkilaiset voivat entistä paremmin seurata Helsingin toimenpiteitä kestävässä kehityksessä.

Aloitteessa esitetyt kampanjan tavoitteet tulevat kaupunginhallituksen näkemyksen mukaan huomioon otetuiksi edellä mainituilla toimenpiteillä. Yksityiskohdista, mukaan lukien se, järjestetäänkö mahdollinen kampanja, päätetään myöhemmin.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 26.02.2019 § 104

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Valtuustoaloite Ilmastonmuutos-kampanjasta on lähtökohtaisesti hyvä ja kannatettava. Kaupunkiympäristön toimiala on parhaillaan valmistelemassa yhdessä kaupungin viestinnän kanssa Hiilineutraali Helsinki 2035-toimenpideohjelmassa määriteltyjen periaatteiden mukaista viestintäsuunnitelmaa. Viestintäsuunnitelman osana pohditaan viestinnän tyyliä, ydinviestejä, keskeisiä viestinnän kanavia ja viestintätoimia lähivuosille. Suunnitelmassa on tunnistettu valtuustokaudelle viisi viestinnän pääkohderyhmää: kaikki helsinkiläiset (yleisellä tasolla), kohdennetusti nuoret, taloyhtiöt, yritykset ja kaupungin omat työntekijät.

Valmisteilla olevassa Hiilineutraali Helsinki 2035 -viestintäsuunnitelmassa on tavoitteena kannustaa helsinkiläisiä tekemään konkreettisia ilmastotekoja ja viestiä niistä tekijöiden vertaisryhmille. Viestin tulee olla niin inspiroiva, että se kannustaa tekoihin sekä asukkaiden arjessa, että työelämässä. Tarkoituksena on, että saamme eri sidosryhmät ja kaupunkilaiset viestimään myös itse arjen teoistaan, jolloin viesti voimaannuttaa toimimaan.

Osana viestintäsuunnitelman valmistelua on pohdittu kaupunkilaisille suunnattua kampanjaa ilmastonmuutoksesta. Kampanjan kärkiviestiä, kanavia, ajankohtaa sekä kustannusten suhdetta hyötyihin on kuitenkin vielä tarkennettava. Ilmastonmuutosviestintää ja kampanjoita on jo ollut viime aikoina runsaasti. Kaupunki on ollut mukana mm. HSY:n Ilmastoinfon Ilmastotreeni-kampanjassa, sekä järjestänyt Oodissa yleisötilaisuuden yhdessä Sitran Kestävä arki -kampanjaan liittyen. Saatujen kokemusten perusteella pohditaan, mikä olisi tehokkain keino viedä viestiä eteenpäin. Tämä voi olla joko yleisempi kampanja asukkaille, tai kohdennetumpaa viestintää eri kohderyhmille.

Toukokuussa kaupunkiympäristön osallisuustila Bryggaan Oodin kirjastoon on tulossa ilmastoaiheinen vuorovaikutteinen näyttely sekä aiheeseen liittyviä tilaisuuksia. Toukokuusta syyskuun loppuun kestävä osallistava näyttely kannustaa kävijät tekemään konkreettisia tekoja hiilineutraalimman elämäntavan eteen.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Mira Jarkko, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 64317

mira.jarkko@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 15.05.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Victor Andersson, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027

victor.andersson@hel.fi