Avustuksen myöntäminen, Nuorisopalvelut, Projektiavustukset 2018, Nuorten toimintaryhmä Nuoret päättää päättäjän

HEL 2018-011751
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 65

Nuorten toimintaryhmän Nuoret päättää päättäjän projektiavustushakemus

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Nuoret päättää päättäjän 2 000 euron projektiavustuksen 22.12.2018 Helsingissä järjestettävän musliminuorten aktivointitapahtuman aiheuttamiin kuluihin (ei kuitenkaan palkkioihin eikä palkkioihin) menokohdalta 473000 2931500504.

Selvitys avustuksen käytöstä kuittikopioineen on toimitettava 31.12.2018 mennessä nuorisopalvelujen kumppanuusyksikköön projektiavustusselvityslomakkeella.

Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/avustukset/nuorisotoiminnan_avustukset/).

Päätöksen perustelut

Nuorten toimintaryhmä Nuoret päättää päättäjän hakee 2 885 euron avustusta 28.10.2018 saapuneella hakemuksella tapahtuman järjestämiseen joulukuussa 2018.

Nuoret ovat huolissaan musliminuorten äänestysmahdollisuuksista ja -passivisuudesta. Ryhmä järjestää nuorille aktivointitapahtuman, jossa tavoitteena on saada nuoria innostumaan yhteiskunnallista asioista. Tarkoituksena on myös se, että poliitikot osaisivat ottaa huomioon maahanmuuttajanuoret ja heidän tarpeensa.

Koko päivän kestävään tapahtumaan kutsutaan politiikkoja kaikista puolueista sekä erilaisia asiantuntijoita. Poliitikot saavat pitää puheen, jossa kertovat tärkeimmistä vaaliteemoistaan ja puolueestaan. Ohjelmassa on myös paneelikeskustelu ja ryhmä kerää nuorten kysymyksiä jo ennen tilaisuutta. Tapahtuma striimataan, jotta nekin nuoret, jotka eivät pääse paikalle, voivat siihen osallistua.

Nuortenryhmää on tavattu valmisteluvaiheessa. Se aikoo vaalivuoden 2019 keväällä järjestää muitakin musliminuorille tarkoitettuja aktivointitapahtumia ja hakee niihin vuoden alussa projektiavustusta.

Nuorten ryhmä on järjestänyt erilaisia musliminuorten aktivointitapahtumia vuodesta 2014 lähtien ja saanut niihin projektiavustusta. Tapahtumaa on järjestämässä 19 nuorta, joista 17 on helsinkiläisiä 7-28-vuotiaita. Siihen arvioidaan osallistuvan 300 helsinkiläistä 16-28-vuotiasta. Hankkeen kokonaismenot ovat 3 480 ja ne koostuvat vuokrakuluista (1 310 euroa) ja tarjoilukuluista 1 200 sekä muista kuluista (970 euroa). Tuloja hankkeella on nuorten omarahoituksena 430 euroa.

Päätös tullut nähtäväksi 13.11.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Projektiavustusselvitys

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.