Stadin Nuorisoseurat ry:n projektiavustushakemus vuodelle 2018

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-012424
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 68

Stadin Nuorisoseurat ry:n projektiavustushakemus vuodelle 2018

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö päätti myöntää Stadin Nuorisoseurat ry:lle 1 400 euron avustuksen helsinkiläisjärjestöjen yhteisen kesäesitteen taittamisesta aiheutuviin kustannuksiin vuodelle 2018 menokohdalta 473000 2931500504.

Selvitys avustuksen käytöstä kuittikopioineen on toimitettava 31.12.2018 mennessä kumppanuusyksikköön projektiavustusselvityslomakkeella.

Avustusta saavan on noudatettava nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (https://www.hel.fi/kulttuurin-ja vapaa-ajan toimiala/fi/avustukset/nuorisotoiminnan_avustukset/).

Päätöksen perustelut

Stadin Nuorisoseurat ry hakee 15.10.2018 saapuneella hakemuksellaan 2 000 euron avustusta Kesäesite 2019-projektiin.

Kesäesite 2019 on helsinkiläisjärjestöjen yhteinen projekti, jossa yhteen esitteeseen kootaan loma-aikojen leiriavustuksen piirissä olevien järjestöjen kesän 2019 koko leiritarjonta. Kesäesite tullaan toimittamaan kouluille jaettavaksi.

Nyt haetun avustuksen turvin esite toimitetaan ja taitetaan. Menot vuodelle 2018 koostuvat palkkioista 1800 euroa ja materiaalikuluista 200 euroa. Hankkeella ei ole tuloja.

Päätös tullut nähtäväksi 10.12.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Virpi Talasmäki, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 89132

virpi.talasmaki@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö