Osallistuminen Slush Tokio -kasvuyritystapahtumaan 22.–23.2.2019

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-012569
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 118

Osallistuminen Slush Tokio -kasvuyritystapahtumaan 22.–23.2.2019

Elinkeinojohtaja

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti hyväksyä kaupungin osallistumisen Slush Tokio-kasvuyritystapahtumaan 22.–23.2.2019. Tapahtuman kokonaiskustannukset kaupungille ovat enintään 100 000 euroa (+ alv 24 %).

Lisäksi elinkeinojohtaja päätti, että kustannukset maksetaan talousarvion kohdalta 1 40 01 kaupunginkanslia, sisäinen tilausnumero 1813100008 kansainvälinen yksikkö, elinkeinomarkkinointi, kaupunginkanslian elinkeino-osastolle osoitetusta määrärahasta.

Päätöksen perustelut

Kaupungin strategian mukaan Helsinki vahvistaa kansainvälistä toimintaansa digitalisaatio kärkenään. Kaupungin kansainvälisen elinkeinomarkkinoinnin tiekartan mukaan (kaupunginhallituksen elinkeinojaosto 11.12.2017 § 22) Helsingin tavoitteena on rakentaa tunnettuuttaan houkuttelevana startup-ekosysteeminä erityispainopistealueenaan Aasian markkinat.

Tätä tehdään yhteistyössä teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushin kanssa. Yhteistyön tavoitteena Tokiossa on tunnettuuden rakentamisen lisäksi houkutella startup-osaajia Helsinkiin ja samalla markkinoida Helsingin digitaalista osaamista. Lisäksi tavoitteena on mukaan lähtevien yritysten liiketoiminnan edistäminen Japanissa.

Vuoden 2019 kokonaisuus toteutetaan yhteistyössä Japanin suurlähetystön ja Business Finlandin kanssa. Slush Tokion päätapahtumaan rakennetaan Helsingin messuosasto. Lisäksi Helsinki järjestää oheistapahtuman Slush-viikolla. Oheistapahtuman kärkenä on digitaalinen osaaminen. Mukaan lähtee helsinkiläisiä yrityksiä.

Tapahtumakokonaisuuden pääviesti on Helsinki Euroopan parhaimpana teknologiakeskittymänä. Tapahtumakokonaisuutta tuetaan markkinoinnin ja viestinnän keinoin.

Business Finland osallistuu tapahtuman kokonaiskustannuksiin omalla erillisellä rahoituksella.

Päätös tullut nähtäväksi 07.01.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Nita Pilkama, erityisasiantuntija, puhelin: 09 310 36354

nita.pilkama@hel.fi