Liite tapahtumayhteistyösopimukseen, salibandyn miesten MM-kilpailut 2020

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-012837
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 83

Liite tapahtumayhteistyösopimukseen, salibandyn miesten MM-kilpailut 2020

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja hyväksyi osaltaan Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajantoimialan liikuntapalvelun, kaupunginkanslian viestintäosaston ja Suomen Salibandyliitto ry:n välisen miesten salibandyn MM -kilpailuja koskevan yhteistyösopimuksen liitteen. Koronaepidemiasta johtuen Salibandyliitto ry siirsi MM -kilpailuja vuodella eteenpäin 3.-11.12.2021. Liitteellä sovitaan sopimuksen jatkumisesta 31.12.2021 asti. Sopimuksen vastikkeet säilyvät ennallaan.

Päätöksen perustelut

Toimialajohtaja on tehnyt omalta osaltaan päätöksen 20.12.2018 64§ Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajantoimialan liikuntapalvelun, kaupunginkanslian viestintäosaston ja Suomen Salibandyliitto ry:n välisestä sopimuksesta liittyen salibandyn miesten MM-kilpailujen järjestämisestä Helsingissä 4.-12.12.2020. Koronapandemiasta johtuen on Salibandyliitto ry päättänyt siirtää kilpailujen järjestämistä vuodella eteenpäin. Kilpailujen uusi ajankohta on 3.-11.12.2021.

Helsingin kaupunki on todennut, että Covid 19 –viruksen aiheuttama epidemia ja siitä johtuvat poikkeusolosuhteet vaikuttivat ensimmäisten joukossa tapahtumiin ja niiden liiketoimintamahdollisuuksiin. Kaupunki linjasi keväällä, että se pyrkii kaikin tavoin toimimaan yritysmyönteisesti. Lykkääntyneiden salibandyn miesten MM -kilpailujen osalta, edellä mainituista syistä johtuen, alkuperäistä yhteistyösopimusta jatketaan sellaisenaan vuodella eteenpäin.

Toimintasäännön kohtien 2 ja 10.1. mukaisesti toimialajohtaja tekee kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaa koskevat päätökset ja allekirjoittaa päätöksen perusteella tehtävät sopimukset voimassa olevien hankintavaltuuksien rajoissa.

Päätös tullut nähtäväksi 04.12.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Minna Rehn, suunnittelija, puhelin: 09 310 36794

minna.rehn@hel.fi

Päättäjä

Tommi Laitio
kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja