Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustukset 2019, Suomen Muslimiopiskelijoiden Verkosto ry

HEL 2019-001615
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 7

Suomen Muslimiopiskelijoiden Verkosto ry:n projektiavustushakemus

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö päätti olla myöntämättä projektiavustusta Suomen Muslimiopiskelijoiden Verkosto ry:lle 3.2.2019 Helsingissä maahanmuuttajanuorille järjestettävän seminaarin aiheuttamiin kuluihin.

Hylkäysperuste: yhdistysten vuosittaista toimintaa tuetaan nuorisojaoston myöntämillä toiminta- tai starttiavustuksilla.

Päätöksen perustelut

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen enintään 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Suomen Muslimiopiskelijoiden Verkosto ry 10.1.2019 saapuneella hakemuksellaan 2 500 euron projektiavustusta helmikuussa 2019 toteutettavan Tie korkeakouluun-seminaarin aiheuttamiin kuluihin.

Yhdistys on perustettu vuonna 2018 ja sen kohderyhmänä ovat Suomen muslimiyhteisön nuoret erityisesti pääpainona korkeakouluopiskelijat. Sen tavoitteena on sääntöjensä mukaan yhdistää ja edesauttaa muslimiyhteisöön kuuluvia henkilöitä verkostoutumaan toistensa kanssa.

Yhdistys järjestää Tie korkeakouluun- seminaarin, jossa on esillä kirjava joukko erilaisia aloja ja tilaisuus keskustella työelämään ja kouluttautumiseen liittyvistä kysymyksistä. Seminaari järjestetään jo neljättä kertaa. Aiemmin sen toteutti nuorten toimintaryhmä nimeltään Suomen Muslimiopiskelijoiden Verkosto, joka sai tapahtumiin nuorisojaoston myöntämiä projektiavustuksia.

Seminaariin on kaavailtu osallistuvan 250 nuorta, joista 200 on helsinkiläisiä 16-28-vuotiaita. Seminaarin kokonaiskustannukset ovat 2 700 euroa ja ne koostuvat mm. tilavuokrista (1 700 euroa) ja tarjoilukuluista (750 euroa). Tuloina seminaarilla on yhdistyksen omarahoituksena 138,75 euroa.

Yhdistykseen ollaan oltu yhteydessä valmisteluvaiheessa ja ohjattu sitä hakemaan starttiavustusta vuoden 2019 toimintaan.

Päätös tullut nähtäväksi 07.02.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö