Sitovan tavoitteen toteutumatta jääminen vuonna 2018, Rakentamispalveluliikelaitos

HEL 2019-001639
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 10 §

Rakentamispalveluliikelaitoksen vuoden 2018 sitovan toiminnallisen tavoitteen toteutumatta jääminen

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta (Stara)

Päätös

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti merkitä tiedoksi rakentamispalveluliikelaitoksen sitovan toiminnallisen tavoitteen toteutumatta jäämisen.

Asetetusta tavoitteesta, jonka mukaan sairauspoissaolojen määrä vähenee vuodesta 2017 vähintään 0,2 prosenttiyksikköä, jäätiin 0,04 prosenttiyksikköä.

Samalla johtokunta tarkasti pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallituksen vahvistamien talousarvion noudattamisohjeiden mukaan lauta- tai johtokunnan on annettava selvitys laitoksen toteutumatta jääneistä sitovista tavoitteista siten, että selvitykset voidaan käsitellä kaupunginvaltuustossa ennen tilinpäätöksen allekirjoittamista kaupunginhallituksessa.

Rakentamispalveluliikelaitos Stara ilmoittaa, että se ei saavuttanut vuoden 2018 talousarviossa asetettua (Kvsto 29.11.2017) sitovaa toiminnallista tavoitetta, jonka mukaan työhyvinvointia kehitetään siten, että sairauspoissaolojen määrä vähenee vuodesta 2017 vähintään 0,2 prosenttiyksikköä. Vuodelta 2017 raportoitu sairauspoissaoloprosentti sisältäen työtapaturmista johtuvat sairauspoissaolot oli 4,81 ja tavoite vuodelle 2018 oli 4,61. Vuoden 2018 toteutunut sairauspoissaoloprosentti oli 4,65 eli tavoitteesta jäätiin vain 0,04 prosenttiyksikköä.

Stara, sairauspoissaoloprosentin kehitys 2013 - 2018

Vuosi Työtapaturmista johtuvat sairauspoissaolot Muut syyt Yhteensä
2013 0,32 4,65 4,97
2014 0,37 5,07 5,44
2015 0,49 5,02 5,51
2016 0,27 4,76 5,03
2017 0,3 4,51 4,81
2018 0,25 4,4 4,65

Sairauspoissaoloihin vaikuttamisen toimenpiteet:

Starassa sairauspoissaolojen väheneminen on ollut trendi jo usean vuoden ajan. Vuoteen 2017 verrattuna sairauspoissaolot vähenivät 0,16 % yksikköä, sitovan toiminnallisen tavoitteen ollessa 0,2 % prosenttiyksikköä.

Johdon tuloskokouksissa seurattiin vuonna 2018 säännöllisesti HR-tunnuslukujen toteumataulukkoa. HR-tunnuslukuina on seurattu sairauspoissaoloprosenttia, Vatu-keskustelujen käyntiastetta, tapaturmataajuutta, turvallisuustuokioiden ja -kierrosten käyntiastetta, TUKE-käyntiastetta, TYHY-mittaria sekä Kunta10 tunnuslukuja.

Seurannalla ja työyksiköiden tulosten vertailulla on pyritty varmistamaan riittävät toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi. Kvartaaleittain julkaistavasta mittaristosta voidaan nähdä osaston ja toimiston eteneminen verrattuna asetettuun tavoitteeseen. Mittaristo on vuoden 2018 aikana koottu sähköiseen johdon työpöytään jolla tavoitellaan mittareiden parempaa ja reaaliaikaisempaa seurantaa. Tunnuslukuja seurataan osana Staran kokouskäytäntöjä työntekijätasolle asti.

Korvaavan työn ja osa-aikaisen sairausloman käyttöä on pyritty edelleen lisäämään yhteistyössä Työterveys Helsingin kanssa.

Työkykyjohtamiseen ja ennakointiin on panostettu voimakkaasti. Staran ja Työterveys Helsingin yhteistyötä on tiivistetty ja sitä ohjataan vuosikellolla. HR, esimiehet, johto ja Työterveys Helsingin henkilöstö ovat aktiivinen yhteistyöverkosto. Starassa käydään aktiivisesti 30 sairauspoissaolopäivää -kierroksia, joissa käydään läpi esimiesten keinoja puutua sairauspoissaoloihin ja henkilöstön työkykyongelmiin. Lisäksi Staralla toimii osastokohtainen työhyvinvointiyhteyshenkilöiden verkosto. Verkoston tavoite on toimenpiteistää konkreettisia mittareiden ja muun analytiikan osoittamia työkyky- ja työhyvinvointiongelmia.

Sairauspoissaolot ovat kehittyneet suotuisasti ja alentuneet jälleen huomattavasti edellisvuodesta. Kuitenkin, kaikesta seurannasta ja tekemisestä huolimatta, sitova tavoite jäi toteutumatta.

Staralla oli myös toinen vuoden 2018 talousarviossa asetettu sitova toiminnallinen tavoite:

  • Energiansäästötavoite 14 % vuoden 2010 energiankulutuksesta mukaan lukien aiempien vuosien säästötavoitteet. Tavoitteeseen sisältyvät sähkön- ja kaukolämmönkulutus.

Asetettu säästötavoite ylitettiin, kun säästö vuoteen 2010 verrattuna oli noin 18 %.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 18.02.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

toimitusjohtaja
Timo Martiskainen

Lisätietojen antaja

Simo Aapro, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 76524

simo.aapro@hel.fi