Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla kirjastopalvelukokonaisuuden kehittämisyksikön hankinnat

HEL 2019-001690
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 14

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kirjastopalvelukokonaisuuden valtakunnallisessa kehittämispalvelussa olevien oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan lukuun

Kirjastopalvelujen johtaja

Päätös

Kirjastopalvelujen johtaja päätti oikeuttaa seuraavat työsuhteessa olevat henkilöt toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja 17.1.2019 lähtien edellyttäen, että

- toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa
- toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
- hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä 5000 euroa
- hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta

Seuraavilla toimessa olevilla on oikeus tehdä hankintoja viranhaltijan lukuun koskien johtamaansa tai vastuulla olevaa kokonaisuutta:

- Kehittämispäällikkö (vakanssinro 34895), Valtakunnalliset kehittämispalvelut,
- Projektipäällikkö (vakanssinro 45519), Kansainvälinen yksikkö
- Erityissuunnittelija (vakanssinro 45507), Kansallinen yhteistyö -yksikkö.

Tämä päätös kumoaa 21.6.2017 § 2 kirjastopalvelujen johtajan päätöksen.

Päätöksen perustelut

Kaupunginvaltuuston 13.6.2018, § 174 hyväksymän hallintosäännön mukaan kirjastopalvelukokonaisuus on oma palvelukokonaisuutensa 1.1.2019 lukien. Samalla päivitettiin palvelujen, yksiköiden sekä päälliköiden nimikkeitä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päivitti kirjastopalvelukokonaisuuden viranhaltijoiden hankintavaltuuksia vastaamaan uutta organisaatiorakennetta. Kirjastopalvelujen johtajan hankintavaltuus 16.1.2019 alkaen on 100 000 euroa omalla toimialalla.

Kaupunginvaltuuston hyväksymän (22.6.2016, 196 §) hallintosäännön luvun 8 §:n mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.

Päätös tullut nähtäväksi 08.03.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Ari Tirri, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 85510

ari.tirri@hel.fi

Päättäjä

Katri Vänttinen
kirjastopalvelujen johtaja