Talousarvioaloite, tekonurmi Arabianrantaan; sisäilma paremmaksi koulussa ja pelialue asukkaille

HEL 2019-002600
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 148 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Johanna Nuortevan ym. talousarvioaloitteesta koskien tekonurmen sijoittamista Arabianrannan liikuntapuistoon

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää tekonurmen sijoittamista Arabianrannan liikuntapuistoon kannatettavana, mutta toteaa hankkeen toteuttamisen haasteelliseksi investointimäärärahojen niukkuudesta ja kentän nykyisestä käytöstä johtuen.

Lautakunta edellyttää kuitenkin, että selvitetään Arabianrannan nykyisen kokoisen hiekkakentän päällystäminen tekonurmella, koska mahdollinen viipalekoulun poistuminen tulee viemään useita vuosia. Samalla selvitetään mahdollinen kumppanuus esimerkiksi urheiluseurojen sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on antanut kokouksessaan 18.6.2019 lausunnon kaupunkiympäristön toimialalle liikuntapaikka ja ulkoilualueiden rakentamisohjelmaluonnoksesta vuosiksi 2020–2029. Ohjelmassa ei ole varattu määrärahoja tekonurmen rakentamiselle Arabianrannan liikuntapuistoon.

Liikuntapalvelukokonaisuus on saanut useita yhteydenottoja, joissa on toivottu tekonurmea Arabianrannan liikuntapuistoon. Liikuntapalveluiden näkemyksen mukaan tekonurmi parantaisi liikuntapuiston käytettävyyttä ja lisäisi siten kuntalaisten mahdollisuuksia mielekkääseen liikuntaan. Myös Helsingin kaupunkistrategia nostaa liikkumisen lisäämisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen pilottihankkeeksi muun muassa kehittämällä kaupunkiympäristöä ja liikuntatarjontaa liikkumiseen kannustavaksi. Aluetta ei kuitenkaan olla pystytty kehittämään investointimäärärahojen niukkuudesta johtuen.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esitti huolensa investointimäärärahojen riittävyydestä 18.6.2019 kaupunkiympäristön toimialalle antamassaan lausunnossa liikuntapaikkojen ja ulkoilualueiden rakentamisohjelmasta. Liikuntainvestointeihin varatut määrärahat eivät tällä hetkellä riitä asukasluvun kasvun ja kasvavan palvelutarpeen edellyttämiin liikuntahankkeisiin. Samoin kunnossapidon määrärahat ovat tiukassa ja liikuntapaikkojen korjausvelka kasvaa edelleen. Tässä tilanteessa rakentamisen investointimäärärahat on kohdistettu ensisijaisesti nykyisten kenttien perusparantamiseen siten, että varsinaiset liikunnan suorituspaikat pystytään pitämään käyttökelpoisina ja asiakasturvalisuuden edellyttämällä tasolla. Arabianrannan tekonurmikentän rakentamista ei saatu mahdutettua vuoden 2020 liikuntapaikkarakentamisen rakennusohjelmaan.

Arabianrannan liikuntapuiston kivituhkakentällä, johon mahdollinen tekonurmi sijoitettaisiin on kentän toiseen päähän sijoitettu viipalekoulu. Alue on vuokrattu kaupunkiympäristön toimialalle koulun sijoittamista varten. Kaupunkiympäristön toimiala on ilmoittanut liikuntapalvelukokonaisuuden kanssa käydyissä neuvotteluissa, että viipalekoulua käytetään lisätilana alueen kasvavalle oppilasmäärälle siihen asti, kunnes alueelle löydetään pysyvä ratkaisu. Viipalekoulu vie kenttäalueen päädystä reilun 20 metrin kaistaleen. Kentälle olisi mahdollista kuitenkin rakentaa lähes täysimittainen tekonurmikenttä ja se palvelisi hyvin sekä alueen asukkaiden, koulun että aluejoukkueiden tarpeita.

Käsittely

Vastaehdotus:
Johanna Sydänmaa: Poistetaan lausunnon viimeisen kappaleen lopusta kaksi seuraavaa lausetta: Kentälle ei pysty asentamaan täysimittaista tekonurmikenttää niin kauan kun viipalekoulu on sijoitettuna kentälle. Liikuntapalvelukokonaisuuden näkemyksen mukaan kentälle ei kannata sijoittaa tekonurmikenttää lainkaan ennen kuin viipalekoulu poistetaan kentältä.

Lisätään lausunnon viimeiseksi lauseeksi: Kentälle olisi mahdollista kuitenkin rakentaa lähes täysimittainen tekonurmikenttä ja se palvelisi hyvin sekä alueen asukkaiden, koulun että aluejoukkueiden tarpeita.

Kannattaja: Sami Muttilainen

Lautakunta hyväksyi Johanna Sydänmaan vastaehdotuksen yksimielisesti.

Vastaehdotus:
Heimo Laaksonen: Lisätään lausunnon toiseksi kappaleeksi:
Lautakunta edellyttää kuitenkin, että selvitetään Arabianrannan nykyisen kokoisen hiekkakentän päällystäminen tekonurmella, koska mahdollinen viipalekoulun poistuminen tulee viemään useita vuosia. Samalla selvitetään mahdollinen kumppanuus esim. urheiluseurojen sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa.

Kannattaja: Mari Holopainen

Lautakunta hyväksyi Heimo Laaksosen vastaehdotuksen yksimielisesti.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää tekonurmen sijoittamista Arabianrannan liikuntapuistoon kannatettavana, mutta toteaa hankkeen toteuttamisen haasteelliseksi investointimäärärahojen niukkuudesta ja kentän nykyisestä käytöstä johtuen.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on antanut kokouksessaan 18.6.2019 lausunnon kaupunkiympäristön toimialalle liikuntapaikka ja ulkoilualueiden rakentamisohjelmaluonnoksesta vuosiksi 2020–2029. Ohjelmassa ei ole varattu määrärahoja tekonurmen rakentamiselle Arabianrannan liikuntapuistoon.

Liikuntapalvelukokonaisuus on saanut useita yhteydenottoja, joissa on toivottu tekonurmea Arabianrannan liikuntapuistoon. Liikuntapalveluiden näkemyksen mukaan tekonurmi parantaisi liikuntapuiston käytettävyyttä ja lisäisi siten kuntalaisten mahdollisuuksia mielekkääseen liikuntaan. Myös Helsingin kaupunkistrategia nostaa liikkumisen lisäämisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen pilottihankkeeksi muun muassa kehittämällä kaupunkiympäristöä ja liikuntatarjontaa liikkumiseen kannustavaksi. Aluetta ei kuitenkaan olla pystytty kehittämään investointimäärärahojen niukkuudesta johtuen.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esitti huolensa investointimäärärahojen riittävyydestä 18.6.2019 kaupunkiympäristön toimialalle antamassaan lausunnossa liikuntapaikkojen ja ulkoilualueiden rakentamisohjelmasta. Liikuntainvestointeihin varatut määrärahat eivät tällä hetkellä riitä asukasluvun kasvun ja kasvavan palvelutarpeen edellyttämiin liikuntahankkeisiin. Samoin kunnossapidon määrärahat ovat tiukassa ja liikuntapaikkojen korjausvelka kasvaa edelleen. Tässä tilanteessa rakentamisen investointimäärärahat on kohdistettu ensisijaisesti nykyisten kenttien perusparantamiseen siten, että varsinaiset liikunnan suorituspaikat pystytään pitämään käyttökelpoisina ja asiakasturvalisuuden edellyttämällä tasolla. Arabianrannan tekonurmikentän rakentamista ei saatu mahdutettua vuoden 2020 liikuntapaikkarakentamisen rakennusohjelmaan.

Arabianrannan liikuntapuiston kivituhkakentällä, johon mahdollinen tekonurmi sijoitettaisiin on kentän toiseen päähän sijoitettu viipalekoulu. Alue on vuokrattu kaupunkiympäristön toimialalle koulun sijoittamista varten. Kaupunkiympäristön toimiala on ilmoittanut liikuntapalvelukokonaisuuden kanssa käydyissä neuvotteluissa, että viipalekoulua käytetään lisätilana alueen kasvavalle oppilasmäärälle siihen asti, kunnes alueelle löydetään pysyvä ratkaisu. Viipalekoulu vie kenttäalueen päädystä reilun 20 metrin kaistaleen. Kentälle ei pysty asentamaan täysimittaista tekonurmikenttää niin kauan kun viipalekoulu on sijoitettuna kentälle. Liikuntapalvelukokonaisuuden näkemyksen mukaan kentälle ei kannata sijoittaa tekonurmikenttää lainkaan ennen kuin viipalekoulu poistetaan kentältä.

Sulje

Kaupunginhallitus on pyytänyt 28.8.2019 mennessä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa kaupunginvaltuutettu Johanna Nuortevan sekä kolmen muun valtuutetun allekirjoittamasta talousarvioaloitteesta koskien tekonurmikentän rakentamista Arabianrantaan. Aloite kokonaisuudessaan on liitteenä.

Talousarvioaloitteesta on pyydetty lausuntoa myös kasvatus- ja koulutuslautakunnalta sekä kaupunkiympäristölautakunnalta.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.08.2019 § 137

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 04.09.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja
Tommi Laitio

Lisätietojen antaja

Stefan Fröberg, ulkoilupalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 87901

stefan.froberg@hel.fi