Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2019

HEL 2019-002866
Asialla on uudempia käsittelyjä
28. / 399 §

Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristölautakunnan päätöksestä 11.6.2019 § 343 koskien yksityisteiden kunnossapitoavustuksia vuonna 2019

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hylätä oikaisuvaatimuksen, koska yksityistielain (560/2018) 85 §:n 1 momentin mukaan kunnan avustaessa tiekuntaa, tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää ajanjaksona, jota avustus koskee. Oikaisuvaatimuksen tehneen tiekunnan tiellä kyseinen muu liikenne oli kielletty liikennemerkein.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kuntalain (419/2015) 137.1 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen on oikeutettu tekemään se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen päätös välittömästi vaikuttaa sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä lain 138 §:n mukaan 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Kaupunkiympäristölautakunta on tehnyt päätöksen yksityisteiden kunnossapitoavustuksista 11.6.2019 § 343. Päätöksen ote esitysteksteineen sekä muutoksenhakuohjeineen on lähetetty oikaisuvaatimuksen tehneelle tiekunnalle sähköpostitse 19.6.2019. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) 19.2 §:n mukaan asiakirja katsotaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Leppäniementien tiekunta on tehnyt kaupunkiympäristölautakunnalle oikaisuvaatimuksen (liite 2) sen yksityisteiden kunnossapitoavustusta koskevasta päätöksestä 11.6.2019 § 343. Oikaisuvaatimus on saapunut kaupungin kirjaamoon 2.7.2019, joten se on saapunut ajoissa.

Oikaisuvaatimuksessa tiekunta vaatii kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen oikaisua, koska avustuksen myöntämättä jättäminen on kohtuutonta huomioiden Leppäniementien sijainti Kallahdenniemellä, yhdellä Helsingin suosituimmista virkistysalueista. Huomioiden liikennemerkin tosiasiallinen vaikutus kaupunkilaisten satunnaiseen yleiseen liikenteeseen Leppäniementiellä, on avustuksen epääminen oikaisuvaatimuksen mukaan kohtuutonta.

Yksityistielain 85.1 §:n mukaan kunnan avustaessa tiekuntaa tien kunnossapidossa, tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää tai tietä sulkea ajanjaksona, jota avustus koskee. Siten avustushakemus oli lain mukaan hylättävä, kun kyseinen muu liikenne tiekunnan tiellä oli kielletty liikennemerkein. Sillä seikalla, että tiekunta on aikaisemminkin saanut liikennemerkistä huolimatta avustusta, ei voida perustella sitä, että avustus myönnettäisiin lainvastaisesti. Suomen perustuslain (731/1999) 2.3 §:n mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on tarkoin noudatettava lakia. Viranomaisen on myös hallintolain (434/2003) 6 §:n perusteella kohdeltava tiekuntia tasapuolisesti.

Koska Helsingin kaupunki on Leppäniementien tiekunnan osakas, tulee virkistyskäyttöä koskevan liikenteen kuormitus otetuksi huomioon kaupungin maksamissa tiemaksuissa.

Kaupungin asiantuntijoilta voi tarvittaessa pyytää opastusta soveltuvien liikennemerkkien pystyttämiseen.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 11.06.2019 § 343

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.08.2019

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Janne Penttinen, lakimies, puhelin: 09 310 38388

janne.penttinen@hel.fi

Timo Virtanen, metsävastaava, puhelin: 09 310 38462

timo.virtanen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Oikaisuvaatimus 2.7.2019, saate, Leppäniementien tiekunta
2. Oikaisuvaatimus 2.7.2019, Leppäniementien tiekunta

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.