Vahingonkorvaus, vaatevahinko 28.2.2019, päiväkoti Takatasku

HEL 2019-002905
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 111
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus vahingoittuneesta ulkoiluhaalarista

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti hylätä ********** (jäljessä hakija) vahingonkorvausvaatimuksen varhaiskasvatusyksikössä vahingoittuneesta ulkoiluhaalarista.

Päätöksen perustelut

Hakija (huoltaja) on esittänyt 6.3.2019 saapuneessa vahingonkorvaushakemuksessa 116 euron suuruisen korvausvaatimuksen lapsen vahingoittuneesta ulkoiluhaalarista. Tositetta tai muuta selvitystä vaatteen hankintahinnasta ei ole esitetty. Hakijan mukaan toinen lapsi on tahallaan sotkenut hakijan lapsen toppahaalarin väreillä, jotka eivät ole lähteneet pesussa pois. Haalari on käyttökelvoton.

Varhaiskasvatusyksiköstä saadun selvityksen mukaan hakijan esittämänä vahinkopäivänä oli ulkona vietetty laskiaisjuhlaa ja lapset olivat maalanneet sormiväreillä ja vesiväreillä lumeen. Toiminta on tapahtunut työntekijöiden valvonnassa ja ohjauksessa. Hakijan esittämästä vahinkotapahtumasta ei työntekijöillä ole havaintoa, eikä lapsen ulkoiluhaalarissa ole havaittu värjääntymistä kyseisenä päivänä.

Korvausvelvollisuuden syntyminen vaatii vastuuperusteen, muutoin vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan 1 momentin mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan työnantajan vahingonkorvausvastuuta sovelletaan myös kuntaan.

Asiassa ei ole ilmennyt, että hakijan esittämä vahinko olisi aiheutunut Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työntekijän virheestä tai laiminlyönnistä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei ole asiassa vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen.

Päätös tullut nähtäväksi 24.09.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Jaana Iivonen, lakimies, puhelin: 09 31015036

jaana.iivonen@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö