Vahingonkorvaus, henkilö- ja esinevahinko, 31.12.2018, Laajalahdentie 15

HEL 2019-003029
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 212
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus, liukastuminen

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut -yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakija on liukastunut 31.12.2018 osoitteessa Laajalahdentie 13/15 klo 07.30. Liukastuminen sattui alamäessä jäisen tien pinnan johdosta. Hakija on esittänyt kaupungille yhteensä 415,80 euron korvausvaatimuksen pilalle menneistä vaatteista ja hoitokuluista.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.

Kunnossapitolaki sallii kunnan antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella ovat laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Helsingin kadut ja kevyen liikenteen väylät jaetaan kolmeen hoitoluokkaan katuluokituksen sekä liikenteellisen merkityksen mukaan. Kunnossapidon taso määritellään kulkuväylän varsinaisen liikenteen mukaan eli ajoradan alue on pidettävä lähinnä moottoriajoneuvoliikenteen edellyttämässä kunnossa ja kevyenliikenteen väylät jalankulku- ja pyöräilyliikenteen edellyttämässä kunnossa. Ajoradan ylittävien suojateiden alue on pidettävä vastaavassa kunnossa kuin kevyen liikenteen väylät.

Laajalahdentien kevyenliikenteenä väylää kunnossapidetään hoitoluokan I mukaisesti. I-luokan kaduilta torjutaan liukkaus ja poistetaan liikennettä haittaava lumi, sohjo ja jää aamun työmatkaliikennettä varten kello 7 mennessä. I-luokan katujen aurauksen lähtökynnys on 5 cm lunta. Toimenpideaika on aurauksen osalta neljä tuntia, kuitenkin niin, että klo 18-03 välillä satanut lumi poistetaan klo 7 mennessä. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika on kolme tuntia, kuitenkin niin, että klo 18-04 havaittu tuntuvasti lisääntynyt liukkaus torjutaan klo 7 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.

Ilmatieteen laitoksen mukaan vahinkopäivänä lämpötila on vaihdellut Kaisaniemen mittausasemalla tehdyissä mittauksissa -1,9°C ja 0,7°C välillä. Vahinkopäivänä klo 07.00 lämpötila on ollut -1,5°C ja sää on ollut pilvinen ja poutainen. Vahinkopäivänä on esiintynyt vähäistä vesi-, räntä- ja lumisadetta yhteensä 3,2 mm vedeksi muutettuna. Vahinkopäivää edeltäneenä päivänä sää on pysynyt -0,7°C ja 1,4°C asteen välillä.

Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan vahinkopaikalla on edellisen kerran suoritettu auraustoimenpiteitä 26.12.2019 klo 17.15. Tämän jälkeen lumikertymä ei ole ylittänyt aurauskynnystä. Vahinkopaikka on hiekoitettu vahinkoa edeltäneenä päivänä klo 02.43. Tämän jälkeen liukkaudessa ei ole tapahtunut sellaista tuntuvaa lisääntymistä, joka olisi edellyttänyt lisähiekoitusta.

Vahingonkorvausvastuu edellyttää laiminlyöntiä tai tuottamusta. Lisäksi toiminnan tai laiminlyönnin ja seurauksen välillä on oltava syy-yhteys. Kadun kunnossapitovelvollinen voi vapautua vahingonkorvausvastuustaan, jos hän voi osoittaa, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti. Vahinkopaikalla on vahinkopäivää edeltäneenä päivänä suoritettu hiekoitustoimenpiteitä. Tämän jälkeen säässä ei ole tapahtunut sellaista liukkauden tuntuvaa lisääntymistä, joka olisi vaatinut lisähiekoitusten tekemistä vahinkopäivänä. Vaikka liukkaudentorjunta olisikin hoidettu kunnossapitolain edellyttämällä asianmukaisella tavalla, ei sillä kuitenkaan voida täysin aina poistaa lumen ja jään aiheuttamaan liukkautta. Aina on jokin kohta, johon on mahdollista liukastua.

Vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti ja asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 14 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Päätös tullut nähtäväksi 27.06.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Katriina Pönkä, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 22765

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
vs yksikön päällikkö