Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla kirjastoverkon yhteisissä palveluissa työskenteleville oikeus hankintojen tekemiseen

HEL 2019-003102
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 4

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kaupunginkirjaston kirjastoverkon yhteisissä palveluissa olevien oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan lukuun

Yhteisten palvelujen päällikkö

Päätös

Kirjastoverkon yhteisten palvelujen päällikkö päätti oikeuttaa seuraavat työsuhteessa olevat henkilöt toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja 17.1.2019 lähtien edellyttäen, että

  • toimialan talousarviossa (tai projektilla) on  asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa
  • toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
  • hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä 3500 euroa 
  • hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta

Seuraavilla toimessa olevilla on oikeus tehdä hankintoja viranhaltijan lukuun koskien johtamaansa tai vastuulla olevaa kokonaisuutta:

Vakanssinro
Nimike
Yksikkö
45874
palvelupäällikkö
kokoelma- ja metatietoyksikkö
45748
palvelupäällikkö
osto-, käsittely- ja logistiikkayksikkö
45543
hankintasihteeri
osto-, käsittely- ja logistiikkayksikkö
45541
hankintasihteeri
osto-, käsittely- ja logistiikkayksikkö
45762
erikoiskirjastovirkailija
osto-, käsittely- ja logistiikkayksikkö
45697
erikoiskirjastovirkailija
osto-, käsittely- ja logistiikkayksikkö
45883
erikoiskirjastovirkailija
osto-, käsittely- ja logistiikkayksikkö
45737
tietopalvelukonsultti
kokoelma- ja metatietoyksikkö 
45824
informaatikko
Monikielinen kirjasto
45723
kirjastovirkailija
osto-, käsittely- ja logistiikkayksikkö
45637
kirjastovirkailija
osto-, käsittely- ja logistiikkayksikkö

Tämä päätös kumoaa 29.6.2017 ( 2 §) aineisto- ja metatietoyksikön päällikön tekemän päätöksen.

Päätöksen perustelut

Kaupunginvaltuuston 13.6.2018, § 174 hyväksymän hallintosäännön mukaan kirjastopalvelukokonaisuus on oma palvelukokonaisuutensa 1.1.2019 lukien. Samalla päivitettiin palvelujen, yksiköiden sekä päälliköiden nimikkeitä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päivitti kirjastopalvelukokonaisuuden viranhaltijoiden hankintavaltuuksia vastaamaan uutta organisaatiorakennetta. Kirjastoverkon yhteisten palvelujen päällikön (ent. aineisto- ja metatieto yksikön päällikkö) hankintavaltuus 16.1.2019 alkaen on 60 000 euroa omalla toimialalla.

Kaupunginvaltuuston hyväksymän (22.6.2016, 196 §) hallintosäännön luvun 8 §:n mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.

Päätös tullut nähtäväksi 10.12.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Ari Tirri, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 85510

ari.tirri(a)hel.fi

Tuija Krykov, johdon assistentti, puhelin: 09 310 85516

tuija.krykov(a)hel.fi

Päättäjä

Virva Nousiainen-Hiiri
yhteisten palvelujen päällikkö