Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla kirjastoverkon yhteisissä palveluissa työskenteleville oikeus hankintojen tekemiseen

HEL 2019-003102
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 2

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kaupunginkirjaston Kirjastoverkon yhteisissä palveluissa olevan määräaikaisen henkilön oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan lukuun

Yhteisten palvelujen päällikkö

Päätös

Kirjastoverkon yhteisten palvelujen päällikkö päätti oikeuttaa kokoelma- ja metatietoyksikössä, määräaikaisessa työsuhteessa olevan projektityöntekijän toteuttamaan Monikielisen kirjaston toimintaan liittyviä hankintoja ajalla 1.4.-31.12.2021 edellyttäen, että:

- toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa

- toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen

- hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä 3500 euroa

- hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta.

Päätös täydentää aiempaa asiasta tehtyä päätöstä (§ 4, 9.12.2019), jossa on määritelty Kirjastoverkon yhteisten palvelujen työsuhteessa olevien oikeudet toteuttaa hankintoja viranhaltijan lukuun koskien johtamaansa tai vastuulla olevaa kokonaisuutta.

Päätöksen perustelut

Kaupunginvaltuuston 3.3.2021, § 47 hyväksymän hallintosäännön 20. luvun § 8 mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.

Kirjastoverkon yhteisten palvelujen päällikön hankintavaltuus on 3.3.2021 alkaen 60 000 euroa (kulttuurin ja vapaa-aikalautakunta 2.3.2021 § 26).

Päätös tullut nähtäväksi 07.04.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Ari Tirri, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 85510

ari.tirri@hel.fi

Aino Ketonen, palvelupäällikkö, puhelin: 09 310 85636

aino.ketonen@hel.fi

Päättäjä

Virva Nousiainen-Hiiri
yhteisten palvelujen päällikkö