Hankerahoitus, EU Horizon2020 ICT 09 B -rahoitushaku, Robotics in Application Areas, Smart Flocks For Urban Maintenance -hanke

HEL 2019-003373
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 66

Osallistuminen EU:n Horizon 2020 -ohjelman hankehakuun hankkeessa "Smart Flocks for Urban Maintenance"

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen pääpartnerina Euroopan Unionin Horizon 2020 -ohjelman hankehakuun hankkeessa ”Smart Flocks for Urban Maintenance”.

Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staran toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa ja allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat. Lisäksi kansliapäällikkö totesi, että nelivuotisen hankkeen Helsingin osuuden kokonaiskustannuksiin enintään 1,5 miljoonaa euroa sekä partnereiden tukiosuuksiin varaudutaan keskitetyn hanketoiminnan määrärahassa talousarviokohdassa 1 50 04. Horizon 2020 -ohjelmasta saatu tuki kattaa kustannukset kokonaisuudessaan.

Päätöksen perustelut

Hankkeessa integroidaan, kehitetään ja pilotoidaan liikkuvan huoltotoiminnan automaatioratkaisuja. Alustavat sovelluskohteet ovat lumen auraus ja katujen lakaisu. Hankkeen vaikutustavoitteena on luoda toimintamalleja ja osaamista siihen, miten huoltotoiminnan laatua voidaan robotiikan avulla merkittävästi parantaa sekä miten huoltotoiminnan toteuttamista voidaan merkittävästi tehostaa.

Hankkeen tavoitteena on toteuttaa laajamittainen demonstraatio siitä, miten liikkuvaa huoltotoimintaa voidaan automatisoida paremmin. Demonstraatio on tekninen, Staran tieto- ja toimintajärjestelmiin integroitu 3-6 kuukauden mittainen kokonaisuus, joka toteutetaan iteratiivisesti kehittäen. Pilotoinnin ja sen suunnittelun kautta pyritään myös luomaan uutta ymmärrystä ja tietoa siitä, miten liikkuvaa huoltotoimintaa tulisi kehittää automaation lisääntyessä. Lisäksi hankkeen tavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin ja Staran mainetta robotiikan ja älykkään toimivan kaupungin edelläkävijänä.

Hanke tukee toteutuessaan Helsingin kaupunkistrategiaa ja tulevaa digitalisaatiosuunnitelmaa tekoälyn ja robotiikan hyödyntämisen suhteen. Lisäksi hanke tukee Helsingin kaupungin ilmastotavoitteita vähentämällä tarvittavien huoltolaitteiden määrää sekä korvaamalla polttomoottorikäyttöisiä huoltolaitteita pienemmillä sähköisillä laitteilla.

Hanketta koordinoi Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara. Suomesta hankkeeseen osallistuvat lisäksi Metropolia Ammattikorkeakoulu, GIM Oy, Vilakone Oy sekä Vaisala Oyj. Lisäksi hankkeeseen osallistuvat Applied Autonomy (Norja), Kongsberg Kommun (Norja), UBDC University of Glasgow (Skotlanti), Startup Europe Region Network (Belgia), Frankfurt University of Applied Sciences (Saksa) sekä Vilnan Gediminasin teknillinen yliopisto (Liettua) ja Münchenin yliopisto (Saksa). Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 9 miljoonaa euroa ja Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset ovat enintään 1,5 miljoonaa euroa. Horizon 2020 -ohjelmasta saatu tuki kattaa kustannukset kokonaisuudessaan. Helsinki varautuu myös välittämään muiden partnereiden tukiosuudet. Hanke on tarkoitus toteuttaa vuosien 2020–2023 aikana.

Päätös tullut nähtäväksi 01.04.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Ilpo Laitinen, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 24598

ilpo.laitinen@hel.fi

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Santtu von Bruun
vs. elinkeinojohtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 17 k.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.