Yhtiökokoukset vuonna 2019, Vuosaaren Urheilutalo Oy

HEL 2019-003643
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 65 §

Vuosaaren Urheilutalo Oy:n hallituksen täydentäminen

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan Vuosaaren Urheilutalo Oy:n tulevassa ylimääräisessä yhtiökokouksessa siten, että yhtiön hallituksen jäseneksi valitaan eronneen Tuuli Kamppilan tilalle Emilia Taskinen (Feministinen puolue) yhtiöjärjestyksen mukaiseksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vuosaaren Urheilutalo Oy

Vuosaaren Urheilutalo Oy:n toimialana on liikuntatilojen ja niihin liittyvien aputilojen omistus ja hallinta sekä kyseisissä tiloissa liikuntapalvelujen ja niitä koskevien palvelujen tuottaminen ja järjestäminen yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Yhtiö voi toimintaansa varten omistaa ja hallita kiinteistöjä sekä käydä niillä kauppaa ja vuokrata niitä. Yhtiö toimii yleishyödyllisenä yhteisönä. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen.

Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on keväällä 2019 järjestetyn osakeannin jälkeen 94,3 prosenttia. Loppuosa yhtiön omistuksesta on jakautunut pieniin osuuksiin yksityishenkilöille ja heidän kuolinpesilleen, vuosaarelaisille asunto-osakeyhtiöille sekä poliittisille ja muille järjestöille/yhdistyksille.

Hallitus

Yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään seitsemän (7) varsinaista jäsentä.

Hallituksen jäsenen toimikausi alkaa hänen tultua valituksi ja päättyy vaalia tai valintaa seuraavan toisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Hallituksen jäsen Tuuli Kamppila (Feministinen puolue) on 22.5.2019 eronnut yhtiön hallituksesta. Yhtiön hallitukseen on tarkoituksenmukaista nimetä uusi hallituksen jäsen hänen tilalleen.

Vuosaaren Urheilutalo Oy:n hallituksen on kokouksessaan 20.6.2019 tarkoitus päättää ylimääräisen yhtiökokouksen koollekutsumisesta uuden hallituksen jäsenen valintaa varten.

Lopuksi

Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan konsernijaosto päättää muun muassa jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä säätiöiden toimielimiin.

Sulje

Kaupunginhallitus 13.05.2019 § 351

Päätös

Kaupunginhallitus päätti

  • hyväksyä 3 426 Vuosaaren Urheilutalo Oy:n uuden osakkeen merkitsemisen yhtiön maksullisessa osakeannissa 30 euron osakekohtaisella merkintähinnalla,
  • myöntää kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston käytettäväksi vuoden 2019 talousarviomäärärahoja 102 780 euroa osakkeiden merkintähinnan maksamiseen talousarvion tililtä 8 06 02, Arvopaperit, Muut kohteet, Khn käytettäväksi,
  • kehottaa kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastoa allekirjoittamaan osakkeiden merkintälistan kaupungin osalta sekä tekemään siihen tarvittaessa teknisluonteisia tai muuten vähäisiä muutoksia.

Samalla kaupunginhallitus päätti, edellyttäen, että kaupungin omistusosuus Vuosaaren Urheilutalo Oy:stä nousee edellä tarkoitetun osakeannin myötä yli 90 prosenttiin yhtiöstä,

  • hyväksyä Vuosaaren Urheilutalo Oy:n osakkeiden lunastamisen kaupungille ensisijaisesti vapaaehtoisen lunastustarjouksen perusteella ja toissijaisesti osakeyhtiölain säännösten mukaisella lunastusmenettelyllä,
  • myöntää kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston käytettäväksi vuoden 2019 talousarviomäärärahoja enintään 70 000 euroa Vuosaaren Urheilutalo Oy:n osakkeiden lunastamiseen muilta osakkeenomistajilta talousarvion tililtä 8 06 02, Arvopaperit, Muut kohteet, Khn käytettäväksi,
  • kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalveluita yhteistyössä talous- ja suunnitteluosaston kanssa huolehtimaan osakkeiden lunastamiseen liittyvistä käytännön toimenpiteistä.
Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 15.04.2019 § 39

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan Vuosaaren Urheilutalo Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 23.4.2019 niin, että käsiteltävät asiat, mukaan lukien maksullisen osakeannin järjestäminen, hyväksytään hallituksen päätösehdotusten mukaisesti.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 06.09.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Miia Aho, konsernilakimies, puhelin :

miia.aho@hel.fi