Avustuksen hakeminen, Digitalisaation hyödyntäminen vapaassa sivistystyössä, Arbis

HEL 2019-004178
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 26

Avustuksen hakeminen, Digitalisaation hyödyntäminen vapaassa sivistystyössä, Arbis

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja

Beslut

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päätti hakea Vapaa sivistystyö ry:n digi-hankeavustusta Helsingin ruotsinkieliselle työväenopistolle. Hakemus on päätöksen liitteenä.

Beslutsmotivering

Vapaa sivistystyö ry on yhdessä Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen/Tieke:n kanssa julistanut haettavaksi avustusta digihankkeita varten.

Hankkeessa toteutetaan vähintään 10 pilottia. Pilottien tavoitteena on oppilaitosten toimintamallien uudistaminen digitalisaation mahdollisuuksia hyödyntäen. Tavoitteena on luoda sellaisia toimintamalleja, jotka ovat sovellettavissa muihinkin vapaan sivistystyön oppilaitoksiin.

Pilottien suunnittelussa ja toteutuksessa oppilaitoksia kannustetaan verkostoitumaan ja toteuttamaan monenkeskisiä, eri oppilaitosmuodot ja eri kokoiset toimijat verkottavia pilotteja. Mukaan tavoitellaan myös ruotsinkielistä pilottia. Toiveena on, että piloteissa yhdistyy myös digitalisaation kanssa aloittelevat ja jo pidemmällä olevat oppilaitokset.

Valitut oppilaitokset käynnistävät pilotoinnin vuoden 2019 aikana ja ne voivat jatkua vuodelle 2020. Pilotoinnin aikana kokemuksista viestitään avoimesti, tuotoksiin ja tuloksiin keskittyen.

Kannustetaan verkostojen laajentamiseen myös käynnissä olevien pilottien aikana. Pilotoinnit on ideaalia toteuttaa ketterästi siten, että kokemusten myötä suuntaa voi muuttaa, verkostoja voi kasvattaa ja tietoa levittää mahdollisimman laajasti.

Pilotiksi haetaan vapaamuotoisella hakemuksella. Tuki tulee olemaan 1000–4000 euroa/pilotti.

Arbis hakee avustusta digitaalisten osaamismerkkien kehittelyyn ja käyttöönottoon taiteen perusopetuksessa.

Päätös tullut nähtäväksi 23.04.2019

FÖRBUD MOT SÖKANDE AV ÄNDRING

Ändring i beslutet får inte sökas eftersom beslutet gäller beredning eller verkställighet.

Tillämpat lagrum: 136 § i kommunallagen

Sulje

Lisätietojen antaja

Moa Thors, Chef för den fria bildningen och gymnasieutbildningen, telefon: 09 310 70077

moa.thors@arbis.hel.fi

Päättäjä

Arja Kukkonen
lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja