Kauppatorin kehittäminen, määrärahan osoittaminen Helsingin Leijona Oy:lle

HEL 2019-004361
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 99

Määrärahan myöntäminen Kauppatorin kehittämiseen kesäkaudella 2019

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti myöntää kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston aluerakentaminen, asuminen ja investoinnit -yksikön käytettäväksi vuoden 2019 talousarvion määrärahoista yhteensä 475 000 euroa talousarvion kohdalta 1 30 01 Kaupunginhallituksen käyttövarat, projekti 1040201068, Kauppatorin kehittämiseen kesäkaudella 2019.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunkistrategiassa todetaan, että Olympiaterminaalilta Kauppatorille ulottuvaa rantavyöhykettä kehitetään tavoitteena keskustan elinvoimaisuutta tukevan toiminnallisen kokonaisuuden aikaansaaminen. Alue rakennuksineen on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Kauppatori on suosittu kauppapaikka, vesiliikenteen vilkas satama ja yksi Helsingin tunnetuimmista nähtävyyksistä.

Kansliapäällikkö asetti työryhmän 25.1.2019, § 16 koordinoimaan Eteläsataman alueen kehittämistä. Työryhmän tehtävänä on huolehtia kaupunkistrategiassa määriteltyjen aluetta koskevien tavoitteiden toteutumisesta.

Kauppatorin ja sen lähialueiden kehittämisessä on vireillä useita aloitteita, joiden osalta edetään askel askeleelta. Kehitystyö on jatkuvaa ja työtä konkretisoidaan kokeiluilla, tapahtumilla ja markkinointiviestinnällä. Lyhyemmällä aikavälillä tehtävien toimenpiteiden koordinaatio on keskitetty kaupungin kokonaan omistamalle kiinteistökehitysyhtiö Helsingin Leijona Oy:lle. Tehtäväkentän laajentaminen on luonteva jatkumo aiemmasta Torikortteleiden kehittämisestä kohti Kauppatoria.

Myönnettävällä määrärahalla Helsingin Leijona Oy toteuttaa kesän 2019 aikana Kauppatorilla ketteriä kokeiluja, joiden kautta hankitaan ymmärrystä ja tietoa pysyvien ratkaisujen tekemistä varten (liite 1). Näiden kokeilujen avulla on määrä valmistautua muutoksiin, joita kesällä 2020 syntyy muun muassa Helsinki Biennaalin yhteydessä.

Projektinumero jakautuu seuraaviin alaprojekteihin, joiden puitteissa määrärahan käyttöä seurataan:

104020106801 Pop-up-puistot (230 000 euroa)
104020106802 Ihana Helsinki, kukkatorin paluu (65 000 euroa)
104020106803 Telttakokeilu, yleisilmeen siistiminen (110 000 euroa)
104020106804 Kauppatorin käyttäjäpalvelut ja viihtyisyys (70 000 euroa)

Päätös tullut nähtäväksi 08.05.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Victor Andersson, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027

victor.andersson@hel.fi

Sirpa Kallio, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 36379

sirpa.kallio@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Antti Peltonen
vs. hallintojohtaja