Valtuustoaloite, Kumppanuus Ilmailumuseon kanssa

HEL 2019-004555
Asialla on uudempia käsittelyjä
17. / 142 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Björn Månssonin ym. valtuustoaloitteesta koskien Helsingin kaupungin mahdollista kumppanuutta Ilmailumuseon kanssa

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että Ilmailumuseo on lähestynyt kumppanuushaulla suoraan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan johtoa ja kulttuuripalvelukokonaisuutta, ja sisäisten virkamieskeskustelujen jälkeen on yhteisesti todettu, että kaupungilla ei ole perusteltuja syitä tarjota kumppanuutta Ilmailumuseon mittavaan hankkeeseen. Kaupunki on sitoutunut jo toiseen, valtakunnalliseen ja vetovoimaiseen museohankkeeseen, uuteen arkkitehtuuri- ja designmuseoon, eikä sillä ole mahdollisuuksia sitoutua toiseen tilallisesti ja taloudellisesti mahdollisesti vieläpä suurempaan hankkeeseen. Lisäksi käynnissä on myös kaupungin omia museohankkeita, jotka odottavat selvityksiä ja ratkaisuja, alkusyksystä valmistuva HAM-selvitys ja aloite perinnevaunuliikenteen sisältävästä kaupunkiliikenteen museosta. Molempiin liittyy investointipaineita. Yhteydenottoja ja aloitteita myös muista ulkopuolisista museohankkeista tulee aina silloin tällöin, ja niiden painoarvoa, kiinnostavuutta ja toteuttamiskelpoisuutta joudutaan arvioimaan asiantuntijatyönä. Aiempina vuosina kaupunki on ollut mukana mm. Yliopistomuseon ja Tekniikan museon tiede- ja teknologiamuseoselvityksessä, joka ei kuitenkaan johtanut hankkeen syntymiseen.

On hienoa, että museoilla on parhaillaan nostetta. Samalla on todettava, että Helsinki on jo nykyisellään maan merkittävin museokaupunki yli viidelläkymmenellä eri alojen museollaan, valtakunnallisilla erikoismuseoillaan, taide- ja kulttuurihistoriallisilla museoillaan. Suomen museoiden eniten käydyt, top5-kohteet löytyvät kaikki jo nyt Helsingistä, ja niistä kaksi on kaupungin omia museoita. Helsinkiläisten museoiden vetovoima ja menestys edelleenkin on luonnollisesti kaupungin kulttuuritarjonnan ja ekosysteemin kannalta olennaista. Kansallismuseon lisärakennus on mukana hallitusohjelmassa ja samoin arkkitehtuuri- ja designmuseon edellytysten selvittäminen, joka on Suomi- ja Helsinki-brändin kannalta merkittävää. Arkkitehtuuri- ja designmuseot ovat koko historiansa myös toimineet Helsingissä, joten niiden tilaratkaisut ovat osaltaan myös Helsingin näkökulmasta tärkeät, sen sijaan voi todeta, että Helsinki ei voi sitoutua parantamaan Vantaalla pitkään sijainneen museon olosuhteita heidän vuokrasopimuksensa päättyessä lähivuosina. Ilmailumuseon kokoelmat ovat ensisijassa valtakunnalliset, joten sijainti Helsingissä ei voi olla keskeinen tavoite. On ymmärrettävää ja erinomaista, että ratkaisua etsitään eri puolilta Suomea, koska museon tilat ovat tällä hetkellä nykyaikaisen museotoiminnan kannalta elinkaarensa päässä, eikä kokoelmien säilytykseen ja entisöintiin soveltuvaa tilaa ei ole riittävästi. Vähemmän museopitoiselle paikkakunnalle Ilmailumuseon tuoma lisäarvo ja vetovoima voikin olla merkittävä, tästä hyvänä esimerkkinä Merikeskus Wellamon menestys Kotkassa.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginkanslia on pyytänyt 30.9.2019 mennessä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa kaupunginhallitukselle Björn Månssonin ja 14:n muun valtuutetun valtuustoaloitteesta, jossa ehdotetaan, että Helsingin kaupunki harkitsee kumppanuutta Ilmailumuseon kanssa. Aloite kokonaisuudessaan on liitteenä.

Vantaan Aviapoliksessa sijaitsevan Suomen Ilmailumuseon vuokrasopimus on päättymässä lähivuosina. Tilat ovat nykyaikaisen museotoiminnan kannalta elinkaarensa päässä. Myöskään kokoelmien säilytykseen ja entisöintiin soveltuvaa tilaa ei ole riittävästi. Suomen Ilmailumuseon tavoitteena on turvata valtakunnallisesti ja kansainvälisesti arvokkaiden kokoelmien säilyminen sekä luoda uusi elämyksellinen museo. Ilmailumuseo on käynnistänyt avoimen kumppanihaun, johon toivotaan laajasti erilaisia toimijoita. Ilmailumuseo on lähestynyt kumppanuushaulla suoraan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan johtoa ja kulttuuripalvelukokonaisuutta.

Valtuustoaloitteesta ei ole pyydetty lausuntoa muilta lautakunnilta.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 28.08.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

museonjohtaja
Tiina Merisalo

Lisätietojen antaja

Tiina Merisalo, museonjohtaja, puhelin: 09 310 36485

tiina.merisalo@hel.fi