Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustushakemus 2019, Nuorten toimintaryhmä Puska Metal

HEL 2019-005094
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 30

Nuorten toimintaryhmän Puska Metal projektiavustushakemus 2019

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Puska Metal 1 100 euron projektiavustuksen Puska Festival 2019 - tapahtuman kustannuksiin (ei kuitenkaan palkkoihin eikä palkkioihin) ajalle 7.3.-31.7.2019 menokohdalta 473000 2931500504.

Selvitys avustuksen käytöstä kuittikopioineen on toimitettava 31.8.2019 mennessä nuorisopalvelujen kumppanuusyksikköön projektiavustusselvityslomakkeella.

Kaupungilla on oikeus periä myönnetyistä avustuksista omia tai kaupunkikonsernin saatavia, jotka ovat syntyneet avustettavan yhteisön lainojen takaamisen tai muun syyn (esim. vuokrien ja niiden viivästyskorkojen) johdosta. (Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet 12.12.2011)

Avustusta saavan on noudatettava nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/avustukset/nuorisotoiminnan_avustukset/).

Päätöksen perustelut

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen enintään 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Nuorten toimintaryhmä Puska Metal hakee 7.3.2019 saapuneella hakemuksellaan 3 000 euron avustusta Puska Festival 2019 – tapahtuman järjestämiseen.

Puska Festival 2019 on kaikille helsinkiläisille tarkoitettu avoin koko päivän kestävä musiikkitapahtuma Käpylän Taivaskalliolla heinäkuussa. Tapahtuma järjestetään nyt yhdeksättä kertaa ja se on kasvattanut suosiotaan joka vuosi. Festivaali kokoaa yhteen suuren joukon bändejä ja metallimusiikista nauttivia helsinkiläisiä ja musiikkigenreä on suunniteltu tänä vuonna laajennettavan. Viime vuoden palautteiden perusteella myös vesipisteiden ja käymälöiden määrää tullaan lisäämään.

Työryhmä koostuu yhdestätoista 7-28-vuotiaasta helsinkiläisestä ja festivaalipäivänä järjestelyissä on mukana lisäksi useita muita vapaaehtoisia. Hakemuksen mukaan tapahtuman keskeisenä tavoitteena on antaa lava Helsingin marginaalisille kulttuurintuottajille ja muusikoille ja päästää myös media- ja kulttuurialan toimijoita ja alasta kiinnostuneita tuottamaan festivaalia. Osallistujien määrän arvioidaan nousevan kahdeksaansataan. Tapahtumalle myönnettiin projektiavustusta myös vuonna 2018.

Menot, yhteensä 3 689 euroa, koostuvat mm. lavarakenteista, markkinoinnista, järjestyksenvalvojien kustannuksista, tarvikkeista, äänentoiston vuokrista, esiintyjien matka- ja ruokailukuluista ja jätehuollosta. Tuloja arvioidaan avustuksen lisäksi saatavan 800 euroa ja ne koostuvat työryhmän omista varoista ja pienten varainkeruutapahtumien järjestämisestä.

Päätös tullut nähtäväksi 30.04.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Virpi Talasmäki, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 89132

virpi.talasmaki@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö