Valtuustoaloite, Maailman rauha -patsaan siirtämiseksi Hakaniemenrannasta Lenininpuistoon

HEL 2019-005582
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 476 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Jussi Niinistön ym. valtuustoaloitteesta koskien Maailman rauha -patsaan siirtämistä Lenininpuistoon

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Maailman rauha -teos on suuren kokonsa (korkeus 6,5 metriä) vuoksi liian suuri intiimiin Lenininpuistoon. Lenininpuisto on alun perin lohkaistu Alppipuistosta 1960 - 1961 puutarhanäyttelyalueeksi. Puisto sai nimen Leninin mukaan vuonna 1970 Vladimir Iljits Leninin (1870 - 1924) syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Puisto on tunnettu eksoottisista ja harvinaisista kasveistaan, jotka ovat peräisin puutarhanäyttelyn ajalta. Puisto koki mittavan peruskorjauksen vuonna 2015. Tavoitteena oli puiston alkuperäisen hengen säilyttäminen. Maailman rauha -patsas on Moskovan lahjoitus Helsingille vuonna 1990. Lahja oli osa kaupunkien välistä ystävyys- ja kulttuurivaihtotoimintaa.

Hakaniemen rantaa ollaan parhaillaan kaavoittamassa ja muuttuvan maankäytön vuoksi Maailman rauha -patsas tulee siirtää rakentamisen tieltä. Periaatteena on, että uusi paikka etsitään mahdollisuuksien mukaan läheltä alkuperäistä paikkaa. Patsaan uuden sijoituspaikan valinnassa pitää huomioida sen vaatima riittävä tila ja sopivuus ympäristöön. Uusi paikka etsitään yhdessä taidemuseon kanssa osana asemakaavan valmistelua.

Käsittely

Kaupunkiympäristölautakunta päätti käsitellä toimialajohtajan asian nro 3 kokouksen asiana nro 10.

Vastaehdotus:
Atte Kaleva: Poistetaan kohdasta (3) seuraava virke: "Periaatteena on, että uusi paikka etsitään mahdollisuuksien mukaan läheltä alkuperäistä paikkaa."

Kannattaja: Nuutti Hyttinen

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Poistetaan kohdasta (3) seuraava virke: "Periaatteena on, että uusi paikka etsitään mahdollisuuksien mukaan läheltä alkuperäistä paikkaa."

Jaa-äänet: 8
Mia Haglund, Antti Koskela, Noora Laak, Jape Lovén, Tuomas Rantanen, Anni Sinnemäki, Sameli Sivonen, Osmo Soininvaara

Ei-äänet: 5
Sirpa Asko-Seljavaara, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Risto Rautava, Laura Rissanen

Esittelijän ehdotus jäi voimaan äänin 8-5.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: Poistetaan kohdasta (3) seuraava virke: "Periaatteena on, että uusi paikka etsitään mahdollisuuksien mukaan läheltä alkuperäistä paikkaa."

Jäsen Valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskela, Antti Ei valtuustoryhmää
Laak, Noora Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lovén, Jape Ei valtuustoryhmää
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Sivonen, Sameli Ei valtuustoryhmää
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 3 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 3 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0 4 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sulje

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuustoaloite

Valtuutettu Jussi Niinistö ja 14 muuta valtuutettua ovat tehneet 8.5.2019 seuraavan valtuustoaloitteen:

Aloitteessa esitetään, että Helsinki sijoittaa Maailman rauha - patsaan Lenininpuistoon sen nykyisestä sijainnista Hakaniemenrannasta rannan muuttuvan maankäytön vuoksi.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 22.9.2019 mennessä.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 17.09.2019 § 459

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 02.10.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Pia Rantanen, suunnitteluvastaava: 09 310 38812

pia.rantanen@hel.fi