Konsernitilin käyttöoikeustiliin lisättävä toistaiseksi voimassa oleva luottolimiitti, Kiinteistö Oy Kaapelitalo

HEL 2019-006052
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 55

Toistaiseksi voimassa olevan luottolimiitin lisääminen Kiinteistö Oy Kaapelitalon konsernitilin käyttöoikeustiliin

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti oikeuttaa talous- ja suunnitteluosaston rahoitustiimin yhdessä Kiinteistö Oy Kaapelitalon kanssa tekemään sopimuksen Danske Bankin kanssa yhtiölle 3 000 000 euron toistaiseksi voimassa olevan luottolimiitin lisäämisestä yhtiön konsernitilin käyttöoikeustiliin. Kaupungin konsernitiliin kuuluvan käyttöoikeustilin numero on:

**********

Päätöksen perustelut

Kiinteistö Oy Kaapelitalo hakee luottolimiittiä Tanssin talon ja siihen liittyvien Kaapelitehtaan muutostöiden rakennuskustannusten aiheuttaman mahdollisen kassavajeen kattamiseen.

Kaupunginjohtajan perustama Tanssin talo -työryhmä esitti loppuraportissaan 31.10.2015, että Tanssin talo toteutetaan Kiinteistö Oy Kaapelitalon yhteyteen rakennettavaan uudisrakennukseen. Tanssin talon uudisrakennus tulee Kaapelitalon omistukseen. Myös Kaapelitalossa sisällä olevia tiloja peruskorjataan Tanssin talon käyttöön.

Kaupunginhallitus päätti 14.12.2015, § 1223 osaltaan hyväksyä Tanssin talon toteuttamista koskevan puitesopimuksen. Sopimuksen muut osapuolet ovat Kaapelitalo, Tanssin talo ry sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö. Puitesopimuksen liitteenä on opetus- ja kulttuuriministeriön 3.12.2015 antama ilmoitus valtion osallistumisesta Tanssin talon uudisrakennuksen rahoittamiseen.

Valtio osallistuu ilmoituksensa mukaan rakentamiskustannuksiin yhteensä enintään kuuden miljoonan euron valtionavustuksella, joka maksetaan jälkirahoitteisena vuosittain vähintään yhden miljoonan euron suuruisina Valtionavustus on enintään samansuuruinen kuin Helsingin kaupungin hankkeelle myöntämä avustus. Vuoden 2018 aikana valtion rahoitusosuuden aikataulu on tarkentunut niin, että valtion on tarkoitus maksaa ensimmäinen osa valtionavustuksesta vuonna 2019.

Kaupunkikonsernin tasehallinnan periaatteiden (Khs 14.5.2018, 338 §) mukaisesti kaupungin ja sen tytäryhteisöjen käytössä on konsernitili. Tytäryhteisöt vastaavat itse oman käyttöoikeustilinsä käytöstä ja varojen riittävyydestä.

Hallintosäännön 12 luvun 4 §, 9. kohdan mukaisesti rahoitusjohtaja päättää pankkitilien avaamisesta kaupungin nimiin sekä saman pykälän 10. kohdan mukaisesti konsernitilijärjestelmän sisäisistä limiiteistä. Edelleen 4 § 5. kohdan mukaisesti rahoitusjohtaja päättää konsernipankin sisäisistä veloitettavista ja hyvitettävistä koroista.

Danske Bank laskee ja veloittaa yhtiöltä käytetyn limiitin määrästä korkoa päivittäisen yhden kuukauden Euribor -noteerauksen mukaisesti lisättynä rahoitusjohtajan vahvistamalla kulloinkin voimassa olevalla marginaalilla. Limiitin myöntämishetkellä marginaali on 0,75 % -yksikköä.

Päätös tullut nähtäväksi 18.06.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuomo Mäkinen, rahoituspäällikkö, puhelin: 36321

tuomo.makinen@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Marko Karvinen
strategiapäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Kiinteistö Oy Kaapelitalon ote pöytäkirjasta 29.4.2019

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.