Helsingin yhteisöraportti 2019

HEL 2019-006060
Asialla on uudempia käsittelyjä
11. / 90 §

Helsingin yhteisöraportti 1-6/2019

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi vuoden 2019 ensimmäistä puolivuotiskautta koskevan yhteisöraportin tiedoksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginvaltuuston hyväksymien konserniohjeiden mukaisesti kaupunginhallituksen konsernijaosto seuraa tytär- ja osakkuusyhteisöjen toimintaa ja tuloksellisuutta määräajoin laadittavien seurantaraporttien pohjalta.

Kaupunginkanslia on laatinut ohjeiden mukaisen seurantaraportin vuoden 2018 ensimmäiseltä puolivuotiskaudelta. Raportissa esitetään vuonna 2019 kaupunginhallituksen konsernijaostolle raportoitavat merkittävimmät tytär- ja osakkuusyhteisöt. Raportissa esitetään perustiedot kustakin yhteisöstä sekä niiden toimittamien osavuosikatsausten ja ennusteiden perusteella vuoden 2019 toiminnan ja talouden kehittymistä koskevat tiedot. Seurantaraportti on liitteenä 1.

Raportissa yhteisöjen hallitusten kokoonpano esitetään vuoden 2019 elokuun lopun tilanteen mukaan, koska osassa yhteisöjä on tapahtunut muutoksia hallituksen kokoonpanossa raportointikauden päättymisen jälkeen.

Raportissa esitetyt yhtiöt ja säätiöt on jaoteltu seuraavasti: elinvoima- ja markkinointi, toimitilat, asunnot, alueelliset ja infra, koulutus ja kulttuuri, liikunta, sosiaali- ja terveys sekä tukipalvelut ja muut. Liitteessä 2 esitetään markkinaehtoiset yhtiöt.

Sulje

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 03.06.2019 § 62

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi tiedoksi yhteisöraportin ajalta 1-3/2019.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Pia Halinen, controller, puhelin: 310 25718

pia.halinen@hel.fi

Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36 109

tiina.leinonen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 15.10.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Pia Halinen, controller, puhelin: 09 310 25718

pia.halinen@hel.fi

Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36109

tiina.leinonen@hel.fi

Liitteet (pdf)

2. Salassa pidettävä: JulkL 24 § k 17 ja k 20

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.