Vahingonkorvaus, kiinteistövahinko, 31.5.2019, Koivikkotie 5, Helsingin kaupungin asunnot Oy
Vahingonkorvausvaatimus, puun aiheuttama kiinteistövaurio
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan osoitteessa Koivikkotie 5 on 31.5.2019 kaatunut puu niin, että se on vaurioittanut kiinteistön julkisivua. Hakija on vaatinut kaupunkia korvaamaan vielä yksilöimättömät korjauskulut.
Kaupungin luonnonhoitoyksiköltä saadun selvityksen mukaan kaatunut puu kasvoi kaupungin lähimetsäalueella (C1-luokka).
Lähimetsää ylläpidetään vuorovaikutuksessa alueen asukkaiden kanssa painottaen metsän elinvoimaisuutta, viihtyisyyttä, turvallisuutta, suoja-arvoja ja maisemaa. Lähimetsää ei varsinaisesti tarkkailla, vaan sille tehdään 10 vuoden suunnitelma mm. harvennuksien suhteen. Huhtikuun alusta heinäkuun loppuun harvennus- ja uudistushakkuita ei tehdä lintujen pesimisen vuoksi. Vaaraa aiheuttavien puiden seurantaa tehdään muiden ylläpitotöiden yhteydessä sekä palautteiden perusteella.
Kaupungin luonnonhoitoyksiköltä saadun selvityksen mukaan vahinkopäivä on ollut tuulinen. Kaatuneessa puussa ei ole ollut mitään päällepäin näkyvää vikaa, eikä siitä näin ollen ole saatu ilmoituksia ennen sen kaatumista. Kaatumisen jälkeen on ollut havaittavissa, että puu on ollut tyvestä laho.
Ilmatieteen laitoksen Kumpulan säänmittausaseman mukaan tuulennopeus on ollut vahinkopäivän aamuyöllä kello 02.00 9.2 m/s. Puuskatuulen nopeus samaan aikaan on ollut 16.5 m/s, joka määritellään kovaksi tuuleksi. Kovat puuskatuulet jatkuivat paikoitellen klo 17 saakka. Kovan tuulen ja myrskytuulen aikana on mahdollista, että tuuli katkoo mm. puiden oksia sekä katkoo puita. Näin ollen on todennäköistä, että puuskatuuli on aiheuttanut puun kaatumisen.
Vahingonkorvausvelvollisuuden syntymiseksi edellytetään tuottamusta, eli kunnossapidosta vastaavan on täytynyt tehdä jokin laiminlyönti. Tämän lisäksi aiheutuneen vahingon sekä tehdyn laiminlyönnin välillä tulee olla syy-yhteys.
Vahingon aiheuttaneesta puusta ei ole tehty ilmoitusta tai ainakaan sellainen ei ole tullut kaupungin tietoon. Puusta ei ole ollut ulospäin havaittavissa, että siinä olisi lahovikaa. Puun kaatumiseen on todennäköisesti vaikuttanut kova puuskatuuli. Kyseessä on ennalta-arvaamaton tapahtuma, johon ei ole voitu kunnossapitotoimenpiteillä varautua. Asiassa ei ole tapahtunut kunnossapidon laiminlyöntiä, joten kaupunki ei katso olevansa asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1 - 2 §, 6 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Päätös tullut nähtäväksi 09.08.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Tiia Strömberg, valmistelija, puhelin: 09 310 39930