Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustushakemukset vuodelle 2019, Torppari-työryhmä

HEL 2019-006989
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 38

Torppari-työryhmän projektiavustushakemus

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö ei myönnä Torppari-työryhmälle projektiavustusta lyhytelokuvan Torppari aiheuttamiin kustannuksiin ajalle 12.6.-2.9.2019.

Hylkäysperuste: hakija ei ole nuorten toimintaryhmä vaan opiskelijajärjestön kaltainen toimija ja kuuluu hakemuksen mukaan Aalto yliopiston avustusten piiriin.

Päätöksen perustelut

Projektiavustus on kertaluontoinen nuoriostoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. Projektiavustusta myönnetään nuorten ryhmille nuorisotyöllisten hankkeiden toteuttamiseen. Avustusta ei myönnetä opiskelijajärjestöjen toimintaan. (Nuorisoyhdistysten ohjesääntö 1.11.2018)

Torppari-työryhmän toteuttama lyhytelokuva on Aalto yliopistossa opiskelevien välityö, josta he saavat opintopisteitä. Työryhmä koostuu pääosin yliopiston opiskelijoista ja koulu tukee hanketta myös antamalla kuvauskalustoaan sen käyttöön.

Työryhmä kuuluu Roskakala ry:hyn, joka rekisteröitiin hakemuksen jättämisen jälkeen 14.5.2019. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuva- ja mediataiteen harrastusta ja koota taiteen harrastajia yhteen.

Lyhytelokuvan tarkoituksena on herättää katsoja ajattelemaan rikoksen ja syyllisyyden kierrettä ja sitä tekemässä on kaiken kaikkiaan 17 osallistujaa, joista 13 on helsinkiläisiä 21-28-vuotiaita nuoria. Hankkeen menoarvio on 5 297 euroa ja kustannukset koostuvat mm. lavastuskuluista ja värinmäärittelykuluista. Tuloja hanke saa haetun avustuksen lisäksi Aalto yliopistolta 350 euroa sekä omarahoituksesta.

Torppari-työryhmä hakee 2 000 euron projektiavustusta 5.5.2019 saapuneella hakemuksellaan.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen enintään 3000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Päätös tullut nähtäväksi 26.06.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö