Valtuustoaloite, hidastetöyssyjä Koirasaarentielle

HEL 2019-007158
Asialla on uudempia käsittelyjä
8. / 473 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Jussi Chydeniuksen ym. valtuustoaloitteesta, koskien hidastetöyssyjen rakentamisesta Koirasaarentielle

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Koirasaarentie on tärkeä Kruunuvuorenrantaan johtava kokoojakatu. Kadulle rakennetaan lähivuosina Kruunusillat raitiotie, jonka liikennöinnin on arvioitu alkavan 2026. Raitiotien rakentamisen yhteydessä koko kadun liikennejärjestelyt rakennetaan uudestaan siten, että ne poikkeavat huomattavasti nykyisestä. Reiherintiestä länteen katu toimii nykyisin pääasiassa siten, että ajoneuvoliikenne on ohjattu kadun keskiosaan tulevalle raitiotielle varatulle alueelle. Raitiotielle varatun alueen vieressä sijaitsevat tulevat ajorataosuudet toimivat puolestaan tilapäisesti pysäköintikatuna. Jalankulun yhteydet rakentuvat sitä mukaa, kun katuun rajautuva talonrakentaminen edistyy. Jalankulun yhteydet ovat jo varsin kattavat. Pyöräliikenne on ohjattu ajoradalle. Kadulla on Kruunuvuorenrannan rakentamistoiminnasta johtuvaa raskasta liikennettä bussiliikenteen lisäksi.

Koirasaarentiellä tehtiin liikennelaskenta 1.11.2018 Gunillantien liittymän pohjoispuolella. Liikennelaskennan mukaan kyseisessä kohdassa Koirasaarentietä on noin 3 400 ajoneuvoa vuorokaudessa. Raskaan liikenteen osuus oli noin 12 %, mistä linja-autoliikenteen osuus oli noin 5 % ja yhdistelmäajoneuvojen osuus 2 %. Raskaanliikenteen osuutta ei voi pitää erityisen poikkeavana verrattuna vastaavan kaltaisiin katuihin. Yhdistelmäajoneuvoja oli hieman keskimääräistä enemmän.

Reiherintiestä itään katu rakennetaan kokonaan uudestaan raitiotien rakentamisen yhteydessä, tämän hetken arvion mukaan vuosina 2022−23. Sekä jalankululle että pyöräliikenteelle rakennetaan lopputilanteessa koko katua kattavat erilliset yhteydet. Pyöräliikenteen järjestelyt tulevat olemaan baanatasoiset. Raitiotien ja liittymien rakentaminen tulevat jäsentämään katutilaa merkittävästi ja vastaamaan nykyisiä järjestelyitä paremmin muuttuvaan liikenteen kysyntään.

Hidasteiden rakentaminen bussireitille on melko kallista ja edellyttää huolellista suunnittelua mm. kadun kuivatuksen varmistamiseksi. Lisäksi hidasteet saattavat aiheuttaa tärinähaittaa lähikiinteistöille raskaiden ajoneuvojen ajaessa hidasteen yli. Tärinäriskin arvioiminen vaatii lisäselvityksiä. Lähivuosille suunnitellun kadunrakentamisen vuoksi ei ole perusteltua vain lyhyeksi ajaksi rakentaa Koirasaarentielle hidasteita, jotka rakentamisen yhteydessä joudutaan purkamaan.

Ajonopeuksiin vaikuttaminen ajoradan geometriaa tiukentamalla ei ole suositeltavaa, koska rakentamistoiminnasta johtuen kadulla on normaalia tilannetta kookkaampia kuljetuksia. Nopeusrajoituksen selkeyttämiseksi ajorataan maalataan nopeusrajoitusta (40 km/h) osoittavia tiemerkintöjä. Lisäksi nopeusrajoituksen vaikutusta voidaan tehostaa siirrettävillä tai kiinteillä nopeusnäyttötauluilla. Sekä tiemerkintöjä että harkittuihin paikkoihin asennettavia nopeusnäyttötauluja lisätään Koirasaarentielle.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuustoaloite

Valtuutettu Jussi Chydenius ja 15 muuta valtuutettua ovat tehneet 19.6.2019 seuraavan valtuustoaloitteen:

"Kruunuvuorenrannan asuinalueen rakentamisen jälkeen autojen ajonopeudet Laajasalossa ovat nousseet. Alueen asukkaiden havaintojen ja heiltä saadun palautteen mukaan Koirasaarentiellä voimassa oleva nopeusrajoitus 40 km/h ylittyy säännönmukaisesti ja vaaratilanteita syntyy usein. Alueen mittavan asuntorakentamisen takia Koirasaarentiellä kulkee myös paljon raskasta liikennettä.

Alueella kulkee paljon koululaisia ja päiväkotilapsia, joiden turvallisuus tulisi taata. Koirasaarentien ylittää useita suojateitä, joissa ei ole liikennevaloja. Alueelle rakennetut liikenneympyrät eivät ole saaneet ylinopeuksia kuriin.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Koirasaarentielle rakennetaan pikaisesti tarpeellinen määrä hidastetöyssyjä, jotta tietä ylittävien jalankulkijoiden turvallisuus taataan."

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 1.10.2019 mennessä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 02.10.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Markus Ahtiainen, liikenneinsinööri: 09 310 37088

markus.ahtiainen@hel.fi