Asemakaavan muutos 12638, Haaga tontti 29018/2, Kauppalantie 9-11, Samfundet Folkhälsan
V 3.2.2021 Kauppalantie 9-11 asemakaavan muuttaminen (nro 12638)
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto hyväksyy 29. kaupunginosan (Haaga, Etelä-Haaga) korttelin 29018 tonttia 2 ja osaa puistoaluetta koskevan asemakaavan muutoksen 3.11.2020 päivätyn piirustuksen nro 12638 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein (muodostuu uusi kortteli 29266).
Käsittely
Esteelliset: Marcus Rantala
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolaki 28.1 § 5 kohta)
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaavaratkaisun keskeinen sisältö
Asemakaavan muutos (kaavaratkaisu) koskee tontti- ja puistoaluetta, joka sijaitsee Etelä-Haagassa Kauppalantien ja Kauppalanpuiston välissä. Kaavaratkaisu mahdollistaa vanhusten palvelutalon uudisrakentamisen nykyistä laajempana. Uudisrakennukseen yhdistetään kahden Etelä-Haagan alueella toimivan vanhusten palvelukodin toiminnot. Tavoitteena on toteuttaa etelähaagalaiseen ympäristöön sopiva rakennuskokonaisuus ja säilyttää tontin vehreä ilme. Kauppalanpuiston länsireunasta liitetään palvelutalon tonttiin n. 495 m2:n kokoinen alue ja palvelutalon tontin eteläinen osa (n. 175 m2) liitetään osaksi Kauppalanpuistoa. Toimenpiteellä varaudutaan pitkällä aikajänteellä Kauppalanpuiston reitistöä koskeviin mahdollisiin muutostarpeisiin. Toistaiseksi puistoon liitettävä alue on tarkoitus säilyttää ennallaan puustoisena.
Uutta asuntokerrosalaa on noin 3 000 k-m2. Tontin tehokkuusluku on e=2,26. Asukasmäärän lisäys on noin 50 vanhusasukasta.
Päätökset kaavaratkaisun pohjana
Kaavaratkaisu edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista mahdollistamalla palveluasuntorakentamista hyvien liikenneyhteyksien varrella ja tarjoamalla ikääntyneille asuntoja virikkeellisessä ja viihtyisässä ympäristössä Kauppalanpuiston välittömässä läheisyydessä.
Helsingin yleiskaavan 2016 mukaan alue on osin kantakaupunkialuetta merkinnällä C2 ja osin asuntovaltaista aluetta merkinnällä A3. Alueen vierestä kulkee viheryhteys. Maanalaisessa yleiskaavassa nro 11830 alue on esikaupungin pintakallioaluetta. Nyt laadittu kaavaratkaisu on em. yleiskaavojen mukainen.
Alueen lähtökohdat ja nykytilanne
Alueella on voimassa kaksi asemakaavaa; palvelutalon tontilla kaava nro 5721 vuodelta 1965 ja Kauppalanpuistossa kaava nro 10505 vuodelta 1999. Palvelutalon tontti on kaavassa vanhusten asuntolan korttelialuetta, jonka tonttitehokkuusluku on e=1,0. Kauppalanpuisto puolestaan on osoitettu puistoksi merkinnällä VP. Kaavamuutos koskee asemakaavan mukaista tonttia 29018/2 sekä pientä osaa tontin itäpuolella sijaitsevasta Kauppalanpuistosta. Vehreällä tontilla sijaitsee 1960–1970-lukujen taitteessa rakennettu nelikerroksinen palvelutalorakennus, jonka on suunnitellut arkkitehti Matti Lieto. Tontin maasto laskee voimakkaasti Kauppalankadulta Kauppalanpuistoon, korkeuseroa on enimmillään noin 5 metriä. Tontilla on paljon rehevää ja kookasta kasvillisuutta, kuten Kauppalantien eteläpään ympäristössä muutenkin. Ympäristön rakennukset ovat pääosin 3–5 -kerroksisia.
Kauppalanpuisto on yksi Haagan harvoja suurempia rakennettuja puistoja. Puiston perusominaisuksiin kuuluvat laajat, avoimet nurmikentät sekä runsaat istutusvyöhykkeet. Kaavamuutosalueen tontinrajan tuntumassa puiston puolella on kulkenut ennen puukujanne, josta on jäljellä puiston puoleinen puurivi. Kauppalanpuistossa virtaavassa tulvaherkässä Haaganpurossa elää taimenpopulaatio.
Kauppalanpuiston itäpuolella kulkee hyvin vilkkaasti liikennöity Hämeenlinnanväylä.
Kaavaratkaisun kustannukset
Helsingin kaupunki omistaa tontin ja puistoalueen. Kaavaratkaisu on tehty hakemuksen johdosta (Samfundet Folkhälsan) ja kaavaratkaisun sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.
Kaavaratkaisun toteuttamisesta aiheutuu kaupungille kustannuksia, mikäli Kauppalantien ja Kauppalanpuiston väliin toteutetaan uusi porrasyhteys. Porrasyhteyden rakentaminen ei ole ajankohtainen eikä tarkempia kustannuksia ole sen vuoksi tarpeen arvioida tässä vaiheessa. Kaavaratkaisu nostaa alueen arvoa ja kaupunki saa tuloja uuden vuokrattavan tai myytävän rakennuskerrosalan myötä.
Vuorovaikutus kaavan valmisteluaikana
Liitteenä olevassa vuorovaikutusraportissa esitetään yhteenvedot kaavan valmisteluaikana saaduista viranomaisten kannanotoista ja osallisten mielipiteistä sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.
Viranomaisyhteistyö
Kaavaratkaisun valmistelun yhteydessä on tehty yhteistyötä kaupunkiympäristön toimialan eri tahojen lisäksi seuraavien viranomaistahojen kanssa: Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) vesihuolto, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kaupunginmuseo sekä sosiaali- ja terveystoimiala.
Viranomaisten kannantotot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat kaupunkikuvaan ja vesihuollon tilavarauksiin. Kannanotoissa esitetyt asiat on otettu huomioon kaavoitustyössä siten, että uudisrakennuksen massoittelua, arkkitehtuuria ja tontin järjestelyitä ohjattiin mm. rakennuksen korkeutta, ulkoasua, rakennusalojen rajoja, istutusalueita ja säilytettävää puustoa koskevin kaavamääräyksin. Kauppalanpuistoon merkittiin viemärille 6 metriä leveä johtokuja.
Mielipiteet
Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat uudisrakentamisen vaikutuksiin nykyisten naapureiden olosuhteisiin, Kauppalanpuistoon, puustoon, luontoarvoihin, taimeniin ja kaupunkilintuihin, tontinrajojen muutoksiin, kulkureitteihin, uudisrakennuksen korkeuteen ja tyyliin. Vanhusten palveluasuminen nähtiin alueelle sopivana toimintona, mutta rakennuksen koettu massiivisuus häiritsi useita mielipiteen jättäjiä. Yhdessä mielipiteessä oltiin kuitenkin myös sitä mieltä, että hanke on esimerkki hyvästä ja järkevästä täydennysrakentamisesta. Myös ajatusta kahtena erillisenä rakennuksena hahmottuvasta uudisrakennuksesta pidettiin hyvänä.
Mielipiteet on otettu huomioon kaavoitustyössä siten, että kaavassa on useita rakennuksen ulkonäköön, kaupunkikuvallisesti merkittävään kasvillisuuteen sekä hulevesiin ja vihertehokkuuteen vaikuttavia kaavamääräyksiä. Lisäksi on määrätty, ettei rakentaminen saa aiheuttaa haittaa säilytettävälle puuriville eikä Haaganpurolle taimenineen. Kirjallisia mielipiteitä saapui 11 kpl.
Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo
Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 1.-30.6.2020, mistä ilmoitettiin maankäyttö- ja rakennusasetuksessa säädetyllä tavalla.
Kaavaehdotuksesta tehtiin 2 muistutusta.
Muistutuksissa esitetyt huomautukset kohdistuivat uudisrakennuksen korkeuteen, massoitteluun ja ulkonäköön sekä naapureiden asumisolosuhteiden oletettuun huonontumiseen ja kadulla kulkijoiden näkymiin. Lisäksi todettiin, ettei OAS-vaiheen mielipiteitä oltu riittävästi huomioitu asemakaavaehdotuksessa ja huomautettiin, että OAS-vaiheen mielipiteistä vain yhdessä suhtauduttiin täysin positiivisesti hankkeeseen, ja että sen vuoksi vuorovaikutusraportista saattoi saada tästä asiasta väärän kuvan.
Kaavaehdotuksesta saatiin viranomaisten lausunnot seuraavilta tahoilta:
Helen Sähköverkko Oy, kaupunginmuseo ja sosiaali- ja terveystoimiala. Viranomaisilla ei ollut huomautettavaa kaavaehdotuksesta. Kaupunginmuseo totesi, että OAS-vaiheessa esiintuodut tavoitteet rakennetun kulttuuriympäristön osalta on asemakaavamääräyksissä otettu riittävällä tavalla huomioon.
Toimenpiteet julkisen nähtävilläolon jälkeen
Vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenvedot kaavaehdotuksesta saaduista muistutuksista ja viranomaisten lausunnoista sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.
Huomautuksissa esitetyt asiat on otettu huomioon, kaavan tavoitteet huomioon ottaen, tarkoituksenmukaisilta osin.
Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ja muuhun aineistoon tehtiin julkisen nähtävilläolon jälkeen muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen viimeisessä luvussa. Ne on myös koottu tehdyt muutokset -liitteeseen.
Tarkemmat perustelut
Kaavaratkaisun vaikutukset ja tarkemmat perustelut ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.
Kaupunginhallitus 11.01.2021 § 11
Päätös
Kaupunginhallitus päätti panna asian viikoksi pöydälle.
Käsittely
Esteelliset: Marcus Rantala
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolaki 28.1 § 5 kohta)
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian viikoksi pöydälle Daniel Sazonovin ehdotuksesta.
Esittelijä
Lisätiedot
Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36154
Kaupunkiympäristölautakunta 03.11.2020 § 649
Esitys
Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle
- 3.11.2020 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen nro 12638 hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 29. kaupunginosan (Haaga, Etelä-Haaga) korttelin 29018 tonttia 2 ja osaa puistoaluetta (muodostuu uusi kortteli 29266).
Lisäksi lautakunta päätti
- ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville
- antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet valmisteluaikana esitettyihin mielipiteisiin, kannanottoihin sekä julkisena nähtävilläoloaikana saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Työpajankatu 8 (puh. 09 310 22111), sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko
- ilmoittaa päätöksestään ja vuorovaikutusraportista muodostuvan MRL 65 §:n mukaisen kunnan perustellun kannanoton niille kaavasta muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa
- kehottaa asemakaavoituspalvelua laskuttamaan hakijoilta kaavan hyväksymisen jälkeen kaavan laatimis- ja käsittelykustannukset seuraavasti:
- Samfundet Folkhälsan: 6 000 euroa
Esittelijä
Lisätiedot
Leena Paavilainen, arkkitehti, puhelin: 310 64424
Tiina Falck, maisema-arkkitehti, puhelin: 310 20764
Taina Toivanen, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37433
Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 31.03.2020 § 18
Päätös
Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12638 pohjakartan kaupunginosassa 29 Haaga. Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kaupunkimittauspalvelut on valmistanut asemakaavan pohjakartan:
Asemakaavan numero: 12638
Kaupunginosa: 29 Haaga
Kartoituksen työnumero: 53/2019
Pohjakartta valmistunut: 3.12.2019
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000
Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.
Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.
Lisätiedot
Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 310 31911
Timo Tolkki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31883
Päätös tullut nähtäväksi 26.01.2021
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154