Vahingonkorvaus, autovaurio, 24.6.2019, Lehtisaarentie

HEL 2019-007529
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 3

Vahingonkorvausvaatimus, puun aiheuttama autovaurio

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakija on 1.7.2019 esittänyt kaupungille vielä yksilöimättömän vahingonkorvausvaatimuksen. Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo vaurioitui 24.6.2019 klo 11.30 osoitteessa Lehtisaarentie. Vaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo osui tien päällä olleeseen matalaan puuhun, jolloin ajoneuvo vaurioitui.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadun liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kadun kunnossapitoon luetaan katualueella olevien istutusten, kadun kalusteiden, korokkeiden, suojakaiteiden, liikennemerkkien ja muiden vastaavien laitteiden kunnossapito.

Vahinkopaikalla on ollut katupuita, hoitoluokitukseltaan KA3. Ajoväylä kuuluu hoitoluokkaan III.

Katupuut hoidetaan niiden ikään, lajiin ja kasvupaikkaan soveltuvalla tavalla turvallisuusnäkökohdat huomioiden. Puille on leikkausten avulla pyritty tuottamaan ikävaiheittaisten mittasuhdevaatimusten mukaisesti mahdollisimman pitkä ja turvallinen täysikasvuisen puun ikävaihe, missä hoitotoimenpiteet ovat rutiiniluonteisia ja vähätöisiä. Kasvillisuus ei saa haitata ihmisten ja ajoneuvojen liikkumista. Liikenneväyliin rajautuvilla viheralueilla puiden vapaa ajokorkeus väylän pinnasta tulee olla 5 metriä.

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkopaikalla Lehtisaarentiellä sijainnut Prunus-katupuurivistö on ollut pääsääntöisesti vapaa puiden rungoista ja oksista. Kahdessa puussa on mitattu 4 metrin korkeudessa 2 senttimetrin paksuisia oksia. Kesällä katupuurivistöstä kaatui yksi puu itsekseen. Sen jätteet vietiin pois 10.7.2019.

Puiden kuntokartoitus on tehty kuntokartoitussuunnitelman mukaisesti. Suunnitelman mukainen kuntokartoitus tehtiin edellisen kerran 16.9.2019. Tällöin on havaittu, että kaikki puut eivät täyttäneet vapaantilan vaatimuksia. Puiden oksakorkeuksien nostot ja hoitoleikkaukset olisi suoritettu vaatimusten mukaisiksi 5-vuotisaikataulusuunnitelman mukaisesti. Tälle ei kuitenkaan ole tarvetta, sillä koko katupuurivistö on sittemmin kaadettu vesi- ja viemärityön takia.

Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kadun kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Vahinkopaikalla Lehtisaarentiellä nopeusrajoitus on 30 km/h. Näin ollen, mikäli ajoneuvo olisi osunut neljän metrin korkeudella oleviin oksiin sallitulla ajonopeudella, vauriot olisivat todennäköisesti korkeintaan naarmuuntumista. Oksat yleensä taipuvat niihin osuttaessa. Hakijan ajoneuvon korkeus on normaalikorkuisena 3530 mm, sekä R-sarjan highline-mallissa 3790mm. Kaupunki ei mittausten perusteella pidä ajoneuvon vaurioiden syntymistä kyseisellä vahinkopaikalla mahdollisena.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella kaupunki katsoo, että syy-yhteys vahingon ja tuottamuksen välillä jää näyttämättä eikä kaupunki näin ollen ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 6 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Päätös tullut nähtäväksi 13.01.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tiia Strömberg, valmistelija, puhelin: 09 310 39930

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
vs. yksikön päällikkö