Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustushakemukset vuodelle 2019, European Youth Parliament Finland - EYP Finland ry

HEL 2019-008281
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 47

European Youth Parliament Finland - EYP Finland ry

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö ei myönnä European Youth Parliament Finland – EYP Finland ry:lle projektiavustusta Regional Session Helsinki- tapahtuman aiheuttamiin kustannuksiin ajalle 17.-20.10.2019.

Hylkäysperusteet: yhdistys on sekä valtakunnallinen että kattojärjestö ja kyseessä on yhdistyksen perustoiminta.

Päätöksen perustelut

Lähtökohtana avustamisessa on, että jäsenistä ja aktiivisesti toimintaan osallistuvista 2/3 on alle 29-vuotiaita helsinkiläisiä Avustuksia ei myönnetä keskusjärjestöille eikä valtakunnallisille järjestöille. Projektiavustusta ei myönnetä järjestön varsinaisen toiminnan piiriin kuuluviin hankkeisiin. (Nuorisoyhdistysten ohjesääntö 1.11.2018)

European Youth Parliament Finland – EYP Finland ry on perustettu vuonna 2002 ja sen toimialueena on koko maa. Yhdistyksen tarkoituksena on sääntöjensä mukaan kannustaa ja kasvattaa suomalaisista nuorista avoimia, suvaitsevaisia ja aktiivisia eurooppalaisia kansalaisia. Yhdistys pyrkii lisäämään nuorten tietoutta Euroopasta, sen yhdentymisestä ja ajankohtaisista Eurooppa-politiikan kysymyksistä, edistämään kulttuurienvälistä ymmärrystä nuorten keskuudessa ja kehittämään nuorten taitoja kansainvälisen yhteistyön piirissä. Yhdistyksellä on alaisuudessaan viisi paikallisjärjestöä mm. Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Yhdistys järjestää sekä kansallisia että alueellisia istuntoja, joissa simuloidaan Euroopan parlamentin toimintaa antaen nuorten sanoa mielipiteensä esillä olevista asioista. Lokakuussa järjestettävä istunto kokoontuu jo kymmenettä kertaa ja sen pääteemoja ovat ilmastomuutos sekä maahanmuutto.

Tapahtumaan odotetaan 150 nuorta, joista helsinkiläisiä 16-22-vuotiaita on 1/3 eli 50 osallistujaa. Tapahtuman kokonaiskustannukset ovat 5 500 euroa ja tuloja yhdistys saa osallistumismaksuista 3 500 euroa.

European Youth Parliament Finland - EYP Finland ry haki 2 000 euron projektiavustusta 3.7.2019 saapuneella hakemuksellaan.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen enintään 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Päätös tullut nähtäväksi 16.08.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö