Toivomusponsi, kaupunkikonsernin prosessien etenemisen parantaminen

HEL 2019-009101
Asialla on uudempia käsittelyjä
15. / 65 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Mika Ebelingin toivomusponnesta mahdollisuuksista selvittää prosessien etenemisen parantamista kaupunkikonsernissa

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi seuraavan lausunnon Mika Ebelingin toivomusponnesta mahdollisuuksista selvittää prosessien etenemisen parantamista kaupunkikonsernissa:

Kaupunkiympäristön toimialalla on päävastuu tilahankkeiden prosessin parantamisesta. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala osallistuu vuokranmaksajan ominaisuudessa prosessin kehittämiseen.

Lautakunta pitää tärkeänä, että kasvatus- ja koulutuslautakunta myös jatkossa lausuu hankesuunnitelmista, sillä rakennuskustannuksilla on suora vaikutus tiloista maksettavaan vuokraan.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa tilahankkeiden kustannuslaskennan ja-seurannan tarkkuutta ja toivoo kustannusten selkeämpää avaamista kaikissa hankesuunnitelmissa. Kaupunkiympäristön toimialan tulee hankesuunnitelmissa esittää myös väistötilojen kustannukset nykyistä selkeämmin, jotta tilaratkaisujen kokonaiskustannukset ovat tiedossa hankesuunnitelmalausuntoa annettaessa.

Samalla lautakunta korostaa tilahankkeiden kustannusseurannan ja aikataulujen pitävyyden tärkeyttä ja esittää, että tilahankkeiden suunnitteluun, toteutukseen, kuntotutkimuksiin ja kustannuslaskentaan varataan riittävästi aikaa ja resursseja, jotta hankesuunnitelmiin saadaan riittävät tiedot sujuvan päätöksenteon tueksi.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Botbyn grundskolan perusparannuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korotuksen yhteydessä valtuusto edellytti kaupunkikonsernin selvitystä prosessin parantamisesta tilahankkeissa.

Kaupunkiympäristön toimiala vastaa tilojen teknisistä omaisuuksista ja mahdollisista kehitystarpeista ja näin ollen tilahankkeiden edistämisestä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala vastaa tilojen toiminnollisuuden toteutumisesta tilahankkeiden yhteydessä.

Perusparannuksissa suurin osa kustannuksista aiheutuu käyttöikänsä päässä olevien rakennusosien uusimisesta. Varmistamalla riittävät resurssit kustannuslaskentaan ja perusparannushankkeiden kuntotutkimuksiin mahdollistetaan nykyistä tarkemmat kustannustiedot perusparannusten hankesuunnitelmissa.

Tilahankkeita suunnitellaan henkilökuntaa osallistaen toiminnollisuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi. Hankesuunnittelun aikana kaupunkiympäristön toimiala ja kasvatuksen ja koulutuksen toimiala arvioivat yhdessä tilaratkaisujen kustannustehokkuutta. Varmistamalla tilahankkeen kaikki kustannukset tarkasti jo suunnitteluvaiheessa ei toteutusvaiheessa synny lisäkustannuksia. Toiminnollisuudesta johtuvat kustannusvaikutukset ovat tiedossa jo hankesuunnitelmavaiheessa ja näin ollen ne eivät aiheuta hinnankorotuspaineita hankesuunnitteluvaiheen jälkeen. Perusparannushankkeissa toiminnallisten tilamuutosten kustannukset ovat perusparannuksen kokonaiskustannuksiin nähden rajalliset.

Aikaisemmat päätökset

Kaupunginhallitus on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausuntoa 31.3.2020 mennessä Mika Ebelingin toivomusponnesta: Hyväksyessään Botby grundskolan perusparannuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisen, valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet parantaa prosessien etenemistä kaupunkikonsernissa.

Sulje

Sosiaali- ja terveyslautakunta 10.03.2020 § 42

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle Mika Ebelingin toivomusponnesta, jossa pyydetään selvittämään mahdollisuudet parantaa prosessien etenemistä kaupunkikonsernissa:

"Toivomusponsi liittyy Botby grundskolan perusparannuksen hankesuunnitelmaan, jonka kustannukset nousivat rakentamisen viivästymisen ja purkuvaiheessa ilmenneiden, ennakoitua suurempien vaurioiden ja muutostyötarpeiden takia. Hankesuunnitteluvaiheessa tehdyt tutkimukset olivat puutteellisia, sillä rakennus oli käytössä, eikä riittäviä rakenneavauksia ollut mahdollista tehdä. Muutokset lisäsivät kustannuksia, aikataulupaineita sekä ilta- ja viikonlopputöitä.

Vastaavat ongelmat ovat tyypillisiä myös sosiaali- ja terveystoimialan peruskorjaushankkeissa. Käytössä olevissa tiloissa ei ole mahdollista tehdä riittävän laajoja rakenneavauksia, jotta kaikki vauriot ja muutostyötarpeet olisivat ennakoitavissa. Tämä aiheuttaa rakentamisen aikaisia muutoksia, lisäkustannuksia ja aikataulun venymistä.

Kaupunkiympäristö vastaa hankesuunnitelmista, tarvittavien tutkimusten ja suunnitelmien tekemisestä, kustannusarvioista ja niihin sisältyvistä varauksista. Korjausrakentamisessa varausten tulee olla riittävän suuria, jotta hankesuunnitelman jälkeen purku- ja rakennusaikana ilmenevät vauriot on mahdollista korjata. Rakennusten kunnosta ei ole riittävästi tietoa.

Kustannusarvioissa tulee myös varautua ilta- ja viikonlopputöihin, jotta hankkeet pysyvät aikataulussa ja häiritsevät mahdollisimman vähän rakennuksen muuta toimintaa.

Moni sosiaali- ja terveystoimialan hanke on viivästynyt myös muista syistä, kuten tonttien puuttumisen, hitaan suunnittelun käynnistymisen tai päätöksenteon hitauden takia.

Rakennushankkeiden sujuvan etenemisen kannalta on tärkeää, että rakennushankkeiden prosessia kehitetään sujuviksi kaikkien hankkeeseen osallistuvien kaupunkikonsernin eri osapuolten kanssa."

Esittelijä
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Pirjo Sipiläinen, arkkitehti, puhelin: 310 42256

pirjo.sipilainen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 30.03.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Vera Schulman, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 20777

vera.schulman@hel.fi