Hankinta, rakennusten kuntotutkimusten sekä kosteus- ja sisäilmatekniset asiantuntijapalvelut 2020 - 2022, puitejärjestely

HEL 2019-009706
Asialla on uudempia käsittelyjä
18. / 592 §

Hankintaoikaisuvaatimus rakennusten ja yleisten alueiden jaoston 20.8.2020 § 101 tekemästä kuntotutkimus-, asiantuntija- ja korjaussuunnittelupalvelujen puitejärjestelyä sopimuskaudelle 2020 – 2022 koskevasta päätöksestä

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hylätä Trio Ilmastointi Oy:n tekemän hankintaoikaisuvaatimuksen rakennusten ja yleisten alueiden jaoston 20.8.2020 § 101 tekemästä kuntotutkimus-, asiantuntija- ja korjaussuunnittelupalvelujen puitejärjestelyä koskevasta päätöksestä.

Hankintaoikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden vuoksi rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstä tulisi muuttaa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Hankintaoikaisuvaatimuksen käsittelyn edellytykset

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) 132 §:ssä säädetään hankintaoikaisun tekemisestä. Sen mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen tai jos asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin.

Hankintalain 133 §:n mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä hankintaoikaisun tekemistä tai hankintaoikaisun käsittelyä.

Jaoston tekemä hankintapäätös 20.8.2020 § 101 annettiin muutoksenhakuohjeineen tiedoksi tarjoajille sähköpostitse 25.8.2020.

Trio Ilmastointi Oy on tehnyt päätöksestä hankintaoikaisuvaatimuksen, joka koskee puitejärjestelyn osa-aluetta 6, Tavanomaiset kuntoarvio- ja kuntotutkimustehtävät. Trio Ilmastointi Oy:n hankintaoikaisuvaatimus on saapunut 1.9.2020, joten se on saapunut määräajassa. Oikaisuvaatimus on tämän asian liitteenä 1.

Trio Ilmastointi Oy ei ole valittanut hankintaoikaisuvaatimuksen kohteena olevasta päätöksestä markkinaoikeuteen.

Hankintamenettely ja hankintapäätös

Kuntotutkimus-, asiantuntija- ja korjaussuunnittelupalvelujen puitejärjestelystä sopimuskaudelle 2020-2022 julkaistiin EU-hankintailmoitus. Kilpailutus perustuu Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan 9.4.2020 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2019-009706.

Hankinta on toteutettu hankintalain mukaisella avoimella menettelyllä. Puitejärjestelyn sopimuskaudeksi ilmoitettiin 1.10.2020-30.9.2022 ja tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta kahdella yhden vuoden pituisella optiokaudella. Sopimuksen enimmäiskesto on 2+1+1 vuotta. Hankinnan yhteenlasketun kokonaisarvon arvioidaan olevan arvonlisäverottomana 40 000 000 euroa. Em. summassa on huomioitu myös mahdollisesti käyttöönotettavat kaksi (2) optiovuotta, 1+1.

Hankinnan kohteena on ollut kaupunkiympäristön toimialan käyttöön tulevat kuntotutkimus-, asiantuntija- ja korjaussuunnittelupalvelujen puitejärjestely, joka käsittää kymmen (10) osa-aluetta, edullisuusjärjestyksessä kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneiden yritysten kanssa.

Tarjouspyynnössä ilmoitettiin, että osa-alueella 6 Tavanomaiset kuntoarvio- ja kuntotutkimustehtävät valitaan kilpailutuksen perusteella 5 - 8 konsulttia, ellei kelpoisuusehdot täyttäviä ja hyväksyttäviä tarjouksia ole vähemmän.

Kaupunkiympäristön yleisten alueiden jaosto teki 20.8.2020 päätöksen 101 §, jolla jaosto sulki Trio Ilmastointi Oy:n tarjouksen osa-alueen 6 osalta tarjouskilpailusta, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia vaaditun malliraportin osalta.
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi osa-alueella 6 seuraavat tarjoukset, jotka täyttivät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset:

1. Ideastructura Oy
2. Oy Insinööri Studio
3. Ryhmittymä Sweco
4. Ramboll Finland Oy
5. Sitowise Oy
6. Granlund Consulting Oy
7. A-lnsinöörit Suunnittelu Oy
8. Inspecta Oy

Osa-alueella 6 Tavanomaiset kuntoarvio- ja kuntotutkimustehtävät oli tarjouspyynnössä asetettu soveltuvuusvaatimukseksi, että tarjoajan tulee toimittaa malliraportti palvelurakennukseen tai asuinrakennukseen kohdistuneesta kuntoarviosta. Raportin on tullut olla valmistunut v. 2017 tai sen jälkeen ja kohteen olla laajuudeltaan vähintään 300 brm2 ja laadittu RT- xxx asuinrakennuksen kuntoarvio, palvelurakennuksen kuntoarvio tai AKK-kuntotarkastus mukaisesti.

Trio Ilmastointi Oy:n tarjous suljettiin tarjouskilpailusta, koska osa-aluetta 6 koskeva tarjous ei täytä tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia, koska malliraportti ei ole kuntoarvio vaan kuntotutkimus. Tarjouspyynnön mukaan osa-alueen 6 malliraportti tulee olla kuntoarvio.

Hankintaoikaisuvaatimus

Trio Ilmastointi Oy pyytää oikaisua päätökseen siltä osin kun sen osa-aluetta 6 koskevan tarjouksen ei katsottu täyttävän tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia liitetyn malliraportin osalta ja jonka vuoksi Trio Ilmastointi Oy tarjous on suljettu pois tarjouskilpailusta.

Trio Ilmastointi Oy toteaa oikaisuvaatimuksessaan, että sen malliraportti oli kuntoarvio, jossa lähdettiin selvittämään koulurakennuksen kuntoa aistinvaraisesti. Trio Ilmastointi Oy:n mukaan kuntoarvion yhteydessä haluttiin selvittää tarkemmin kosteudet ja niiden mahdolliset haitat, jolloin materiaalista (muovimatto + liima) otettiin VOC-näytteitä ja rakenteiden suhteellisia kosteuksia mitattiin. Nämä on lisätty kuntoarvioraporttiin jälkikäteen. Varsinaisia rakenneavauksia tms. ei tehty. Tutkimus pääasiassa tehty aistienvaraisesti, niin kuin kuntoarvion ohje sanoo. (KH 90-00501 2012) ”Kuntoarviolla tarkoitetaan kiinteistön tilojen, rakennusosien, järjestelmien, laitteiden ja ulkoalueiden kunnon selvittämistä pääasiassa aistienvaraisesti ja kokemusperäisesti sekä rakennetta ja materiaaleja rikkomattomin menetelmin.”

Asianosaisten kuuleminen

Hallintolain 34.1 §:n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selvityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun.

Kuulemispyyntö on lähetetty 10.9.2020 asianosaisille eli hankintapäätöksessä puitejärjestelyn osa-alueeseen 6 valituille puitesopimustoimittajille: Ideastructura Oy, Oy Insinööri Studio,
Ryhmittymä Sweco, Ramboll Finland Oy, Sitowise Oy, Granlund Consulting Oy, A-lnsinöörit Suunnittelu Oy ja Inspecta Oy.

Osa-alueeseen 6 valitut puitesopimustoimittajat eivät ole lausuneet asiasta.

Sovellettavat säännökset

Hankintalain 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 67 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö ja sen liitteet on laadittava niin selviksi, että niiden perusteella voidaan antaa keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 83 §:n mukaan hankintayksikkö voi asettaa esimerkiksi tarjoajien teknistä ja ammatillista pätevyyttä koskevia 86 §:ssä tarkoitettuja vaatimuksia. Vaatimuksilla tulee voida asianmukaisesti varmistaa, että tarjoajalla on muun muassa tekniset ja ammatilliset valmiudet toteuttaa kyseessä oleva hankintasopimus. Tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintalain 86 §:n mukaan hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia, joilla varmistetaan, että tarjoajilla on tarvittavat henkilöstö- ja tekniset voimavarat ja kokemusta hankintasopimuksen toteuttamiseksi hankintayksikön edellyttämällä tavalla. Hankintayksikkö voi vaatia, että riittävä kokemus osoitetaan viittaamalla aiemmin toteutettuihin sopimuksiin.

Hankintalain 125 §:n 1 momentin mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä.

Tarjoajan soveltuvuutta koskevat vaatimukset

Hankintalain 104 §:n 2 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan hankintailmoituksessa ja tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintailmoitusta, tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava pois tarjouskilpailusta. Hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa tai ehdokasta määräajassa toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään puutteellisia tai virheellisiä tietoja ja asiakirjoja.

Tarjouspyynnön kohdan 2.11.4 mukaan osa-alueen 6 tarjoajan tulee toimittaa malliraportti palvelurakennukseen tai asuinrakennukseen kohdistuneesta kuntoarviosta. Raportin on tullut olla valmistunut v. 2017 tai sen jälkeen ja kohteen olla laajuudeltaan vähintään 300 brm2 ja laadittu RT- xxx asuinrakennuksen kuntoarvio, palvelurakennuksen kuntoarvio tai AKK-kuntotarkastus mukaisesti. RT-XXX:llä on viitattu eri RT-kortteihin. Esimerkiksi RT 103097 on toimitilakiinteistön kuntoarvio ja RT 103098 on kiinteistön kuntoarvio.

Hankintayksikölle toimitetusta raportista ei käynyt ilmi, että toimitettu raportti olisi ollut kuntoarvio. Toimitetun raportin mukaan toimeksiantona oli ”koulurakennuksen rakennekosteusmittaus sekä muut tarvittavat tutkimukset mitkä koettiin aiheellisiksi tutkimuksen edetessä”, ei kuntoarvio. Toimitetun raportin tutkimusmenetelmistä ei myöskään käynyt ilmi, että kyseessä olisi ollut kuntoarvio ja raportissa ei viitattu esimerkiksi RT-korttiin. Toimitetussa raportissa ei myöskään ole käyty läpi esimerkiksi rakennusosia, järjestelmiä tai ulkoalueiden kuntoa, jolloin se ei edes sisällöllisesti vastaa kuntoarviota.

Hankintalain 83 §:n mukaan tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Johtopäätökset

Hankinta on toteutettu hankintalain mukaisesti. Tarjoukset on käsitelty tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatetta noudattaen. Trio Ilmastointi Oy:n tarjouksesta ei käynyt ilmi soveltuvuusvaatimuksen täyttyminen vaatimuksena olleen kuntoarvion malliraportin osalta, joten tarjous on tullut sulkea tarjouskilpailusta. Edellä esitetyillä perusteilla Trio Ilmastointi Oy:n tekemä hankintaoikaisuvaatimus ei anna aihetta muuttaa rakennusten ja yleisten alueiden jaoston tekemää päätöstä.

Kaupunkiympäristölautakunnan toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 4 §:n mukaan lautakunnan, sen jaoston ja sen alaisen viranomaisen päätöksestä tehdyn hankintaoikaisun käsittelee lautakunta. Näin ollen kaupunkiympäristölautakunta on toimivaltainen käsittelemään hankintaoikaisuvaatimuksen.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 20.08.2020 § 101

Päätös

A

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti sulkea pois tarjouskilpailusta:

Suomen Rakennusterveyspalvelut Oy:n
- osa-aluetta 5 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-alueen 7 koria 1 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Hespel Oy:n
- osa-aluetta 3 koskevan tarjouksen, koska tarjouksesta puuttui tarjouspyynnön vähimmäisvaatimusten mukaiset liitteet.

Ryhmittymä ESRK/PH:n (ryhmittymän jäsenet: Etelä-Suomen Rakennuskonsultit Oy ja PH Ympäristötekniikka Oy)
- osa-aluetta 6 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Delete Demolition Oy:n
- osa-aluetta 6 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Oy Insinööri Studion
- osa-alueen 7 koria 1 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-alueen 8 koria 2 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

WSP Finland Oy:n
- osa-aluetta 2 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 3 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 4 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 5 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä vähimmäisreferensseille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 6 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-alueen 8 koreja 3, 4 ja 5 koskevan tarjouksen, koska ne eivät täyttäneet tarjouspyynnössä malliraporteille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 9 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä suunnittelijoille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Trio Ilmastointi Oy:n
- osa-aluetta 3 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 6 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Ryhmittymä Swecon (ryhmittymän jäsenet: Sweco Asiantuntijapalvelut Oy, Sweco Rakennetekniikka Oy ja Contesta Oy)
- osa-aluetta 5 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Ideastructura Oy:n
- osa-alueen 8 koria 1 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Renovatek Oy:n
- osa-aluetta 4 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä laadunvarmistukselle asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 6 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä vähimmäisreferensseille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

A-Insinöörit Suunnittelu Oy:n
- osa-aluetta 1 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä vähimmäisreferensseille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-alueen 7 koreja 1 ja 2 koskevan tarjouksen, koska ne eivät täyttäneet tarjouspyynnössä malliraporteille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-alueen 8 koreja 1 ja 3 koskevan tarjouksen, koska ne eivät täyttäneet tarjouspyynnössä malliraporteille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 9 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä vähimmäisreferensseille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 10 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä vähimmäisreferensseille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n
- osa-aluetta 2 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä vähimmäisreferensseille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 3 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä vähimmäisreferensseille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 6 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä vähimmäisreferensseille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-alueen 7 koreja 1, 2, 4 ja 5 koskevan tarjouksen, koska ne eivät täyttäneet tarjouspyynnössä malliraporteille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 8 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä vaativille kuntotutkijoille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.
- osa-aluetta 9 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä vähimmäisreferensseille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Raksystems Insinööritoimisto Oy:n
- osa-aluetta 2 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 6 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-alueen 7 koria 5 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-alueen 8 koreja 3 ja 4 koskevan tarjouksen, koska ne eivät täyttäneet tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Ryhmittymän Dimen Oy - JK Mikrobitekniikka Oy (ryhmittymän jäsenet: Dimen Oy, Dimen Tampere Oy, Difina Oy ja JK Mikrobitekniikka Oy)
- osa-alueen 7 koreja 1 ja 5 koskevan tarjouksen, koska ne eivät täyttäneet tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Inspecta Oy:n
- osa-aluetta 3 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä vähimmäisreferensseille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 4 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä vähimmäisreferensseille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-alueen 8 koria 1 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-aluetta 9 koskevan tarjouksen, koska tarjouksesta puuttui tarjouspyynnön vähimmäisvaatimusten mukaiset liitteet.

Cramo Finland Oy:n
- osa-aluetta 3 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä laadunvarmistukselle asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Sirate Group Oy:n
- osa-aluetta 6 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-alueen 7 koria 1 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia
- osa-alueen 8 koria 5 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Sitowise Oy:n
- osa-alueen 8 koria 5 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä malliraportille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

Sisäilmatalo Kärki Oy:n
- osa-aluetta 10 koskevan tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä puhtauden- ja kosteudenhallintakoordinaattorien määrälle asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

B

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa teknisen johtajan tekemään kaupunkiympäristön toimialan käyttöön tulevat kuntotutkimus-, asiantuntija- ja korjaussuunnittelupalvelujen puitejärjestelyn kymmentä (10) osa-aluetta koskevat puitesopimukset 30.9.2022 saakka jäljempänä mainituin ehdoin edullisuusjärjestyksessä seuraavien kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneiden yritysten kanssa:

Osa-alue 1: Lämpökamerakuvaukset

  1. Ryhmittymä Sweco
  2. Sirate Group Oy
  3. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  4. Sitowise Oy
  5. Ramboll Finland Oy

Osa-alue 2: Merkkiainekokeet

  1. Sirate Group Oy
  2. Ryhmittymä Sweco
  3. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  4. Sitowise Oy
  5. Ramboll Finland Oy

Osa-alue 3: Kosteusmittaukset

  1. Ryhmittymä Dimen Oy - JK Mikrobitekniikka Oy
  2. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  3. Ryhmittymä Sweco
  4. Ramboll Finland Oy
  5. Sitowise Oy

Osa-alue 4: Kivirakenteisten julkisivujen kuntotutkimukset

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Ideastructura Oy
  3. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  4. Sitowise Oy
  5. A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Osa-alue 5: Vesikaton ja yläpohjan kuntotarkastus ja kuntotutkimus

  1. Ideastructura Oy
  2. Ramboll Finland Oy
  3. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  4. Sitowise Oy
  5. Inspecta Oy

Osa-alue 6: Tavanomaiset kuntoarvio- ja kuntotutkimustehtävät

  1. Ideastructura Oy
  2. Oy Insinööri Studio
  3. Ryhmittymä Sweco
  4. Ramboll Finland Oy
  5. Sitowise Oy
  6. Granlund Consulting Oy
  7. A-Insinöörit Suunnittelu Oy
  8. Inspecta Oy

Osa-alue 7: Vaativat kuntotutkimukset; Kori 1: Asuntojen kuntotutkimukset

  1. Sitowise Oy
  2. Ramboll Finland Oy
  3. Ryhmittymä Sweco
  4. Ideastructura Oy
  5. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  6. Raksystems Insinööritoimisto Oy
  7. WSP Finland Oy
  8. Inspecta Oy

Osa-alue 7: Vaativat kuntotutkimukset; Kori 2: Terveysasemien ja sosiaalitoimen rakennusten kuntotutkimukset

  1. Ryhmittymä Sweco
  2. Ramboll Finland Oy
  3. Ideastructura Oy
  4. Sitowise Oy
  5. Sirate Group Oy
  6. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  7. Oy Insinööri Studio
  8. Raksystems Insinööritoimisto Oy

Osa-alue 7: Vaativat kuntotutkimukset; Kori 3: Koulujen, oppilaitosten, päiväkotien, leikkipuistojen, nuorisotilojen ja korttelitalojen kuntotutkimukset

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Ryhmittymä Sweco
  3. Sitowise Oy
  4. Sirate Group Oy
  5. Ideastructura Oy
  6. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  7. Raksystems Insinööritoimisto Oy
  8. Oy Insinööri Studio

Osa-alue 7: Vaativat kuntotutkimukset; Kori 4: Toimistorakennusten ja muiden kuin edellä mainittujen rakennusten kuntotutkimukset

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Sirate Group Oy
  3. Ryhmittymä Sweco
  4. Sitowise Oy
  5. Ideastructura Oy
  6. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  7. Oy Insinööri Studio
  8. A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Osa-alue 7: Vaativat kuntotutkimukset; Kori 5: Hirsirakennusten tutkimukset

  1. Ryhmittymä Sweco
  2. Ramboll Finland Oy
  3. Sirate Group Oy
  4. Sitowise Oy
  5. Ideastructura Oy
  6. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  7. Oy Insinööri Studio
  8. A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Osa-alue 8: Erittäin vaativat kuntotutkimukset; Kori 1: Poikkeavan käyttötarkoituksen rakennusten tutkimukset (entiset teollisuusrakennukset, eläintilat, varikot ja haitta-aineiden, kemikaalien, biologisten altisteiden käsittelyä sisältävien kohteiden ja muut poikkeavien kohteiden sisäilmatutkimukset)

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Ryhmittymä Sweco
  3. Sitowise Oy
  4. Sirate Group Oy
  5. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  6. Oy Insinööri Studio
  7. Raksystems Insinööritoimisto Oy
  8. WSP Finland Oy

Osa-alue 8: Erittäin vaativat kuntotutkimukset; Kori 2: Hankkeiden kosteus- ja rakennetekniset tutkimukset

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Ryhmittymä Sweco
  3. Ideastructura Oy
  4. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  5. Sitowise Oy
  6. Sirate Group Oy
  7. A-Insinöörit Suunnittelu Oy
  8. Inspecta Oy

Osa-alue 8: Erittäin vaativat kuntotutkimukset; Kori 3: Sairaaloiden tutkimukset

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Ryhmittymä Sweco
  3. Sirate Group Oy
  4. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  5. Sitowise Oy
  6. Ideastructura Oy
  7. Oy Insinööri Studio
  8. Inspecta Oy

Osa-alue 8: Erittäin vaativat kuntotutkimukset; Kori 4: Vanhojen rakennusten kuntotutkimukset, ennen 1940 valmistuneet

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Ideastructura Oy
  3. Ryhmittymä Sweco
  4. Oy Insinööri Studio
  5. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  6. Sirate Group Oy
  7. Sitowise Oy
  8. A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Osa-alue 8: Erittäin vaativat kuntotutkimukset; Kori 5: Toistuvien sisäilmaongelmien tai muuten erittäin vaativien kohteiden tutkimukset

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Ryhmittymä Sweco
  3. Ideastructura Oy
  4. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  5. Oy Insinööri Studio
  6. Raksystems Insinööritoimisto Oy
  7. Inspecta Oy
  8. A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Osa-alue 8: Erittäin vaativat kuntotutkimukset; Kori 6: Erilliset RTA-lausunnot ja altistumisolosuhdearviot tai muut asiantuntijatehtävät

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Ryhmittymä Sweco
  3. Sitowise Oy
  4. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  5. Sirate Group Oy
  6. Oy Insinööri Studio
  7. Ideastructura Oy
  8. A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Osa-alue 9: Kosteus- ja sisäilmatekniset asiantuntijatehtävät; Kori 1: Kosteusvaurio ja sisäilmakorjausten suunnittelutehtävät sekä niiden työmaavalvonta/neuvonta (tavanomainen/vaativat/ erittäin vaativat)

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  3. Ideastructura Oy
  4. Sitowise Oy
  5. Ryhmittymä Sweco

Osa-alue 9: Kosteus- ja sisäilmatekniset asiantuntijatehtävät; Kori 2: Rakennusfysikaalisesti vaativien tai erittäin vaativien kohteiden lämpö- ja kosteustekninen suunnittelu. RIL 250-2011 mukaisesti erittäin vaativiksi katsotaan RF3-tehtävät ja vaativiksi RF2-tehtävät.

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  3. Ideastructura Oy
  4. Sitowise Oy
  5. Ryhmittymä Sweco

Osa-alue 9: Kosteus- ja sisäilmatekniset asiantuntijatehtävät; Kori 3: Suunnitelmien rakennusfysikaalinen tarkastaminen sekä lausunnot ja rakennusfysikaaliset mallinnukset

  1. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  2. Ramboll Finland Oy
  3. Ideastructura Oy
  4. Sitowise Oy
  5. Ryhmittymä Sweco

Osa-alue 9: Kosteus- ja sisäilmatekniset asiantuntijatehtävät; Kori 4: Toimiminen hankkeen sisäilma-asiantuntijana/suunnittelijana osana suunnitteluryhmää

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Ideastructura Oy
  3. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  4. Sitowise Oy
  5. Ryhmittymä Sweco

Osa-alue 9: Kosteus- ja sisäilmatekniset asiantuntijatehtävät; Kori 5: Työmaan laadunvarmistusmittaukset, sisäilmakorjausten valvonta

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Ideastructura Oy
  3. Sitowise Oy
  4. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  5. Ryhmittymä Sweco

Osa-alue 10: Kosteuden- ja puhtaudenhallintatehtävät; Kori 1: Kosteuden ja puhtauden hallintakoordinaattorin tehtävät, julkiset palvelurakennukset

  1. Ramboll Finland Oy
  2. Ryhmittymä Sweco
  3. Ideastructura Oy
  4. Vahanen Rakennusfysiikka Oy
  5. Sitowise Oy

Osa-alue 10: Kosteuden- ja puhtaudenhallintatehtävät; Kori 2: Kosteuden ja puhtauden hallintakoordinaattorin tehtävät, asuntotuotanto

  1. Ideastructura Oy
  2. Ramboll Finland Oy
  3. Ryhmittymä Sweco
  4. Sitowise Oy
  5. Vahanen Rakennusfysiikka Oy

Puitesopimus tulee voimaan aikaisintaan 1.10.2020 ja, kun sopimus on allekirjoitettu. Kaupunkiympäristön toimialan tekninen johtaja allekirjoittaa sopimukset aikaisintaan, kun hankintalain mukainen odotusaika on kulunut ja hankintapäätös on lainvoimainen. Sopimus päättyy 30.9.2022. Hankintaan sisältyy lisäksi mahdolliset kaksi (2) optiovuotta, yksi (1) vuosi kerrallaan. Sopimuksen enimmäiskesto on 2+1+1 vuotta.

Kaupunkiympäristön toimialan hankinnan yhteenlasketun kokonaisarvon arvioidaan olevan arvonlisäverottomana 40 000 000 euroa. Em. summassa on huomioitu myös mahdollisesti käyttöönotettavat kaksi (2) optiovuotta, 1+1. Kyseessä on tilaajan optio. Tilaaja päättää, hyödyntääkö se hankintaan kuuluvia optiovuosia.

Tilaaja ei sitoudu tilaamaan puitesopimuksen sisältämiä palveluja.

Esittelijä
tekninen johtaja
Kari Pudas
Lisätiedot

Jari Kitunen, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 84081

jari.kitunen@hel.fi

Riitta Harju, sisäilma-asiantuntija, puhelin: 310 39713

riitta.harju@hel.fi

Katri Kuusinen, yksikön päällikkö, puhelin: 310 39163

katri.kuusinen@hel.fi

Anna Saarinen, tiimipäällikkö, puhelin: 310 33196

anna.saarinen@hel.fi

Kirsi Torikka, sisäilma-asiantuntija, puhelin: 310 38633

kirsi.torikka@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 13.10.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 ja 132 – 135 §.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Päivi Pakarinen, lakimies, puhelin: 09 310 32240

paivi.pakarinen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Hankintaoikaisuvaatimus

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.