Hankerahoitus, EU-hanke DigiPoint Helsinki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2019-009731
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 23

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2022 hankkeelle ”6Aika Digipoint”

Strategiajohtaja

Päätös

Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kasvatuksen ja koulutuksen toimialan Stadin ammatti- ja aikuisopistolle enintään 47 081 euroa vuodelle 2022 hankkeen ”6Aika Digipoint” (projektinumero 109800100421) kustannusten maksamiseen. Myönnetylle määrärahalle saadaan valtion ja EU:n tukea arviolta yhteensä enintään 31 544 euroa.

Päätöksen perustelut

6Aika Digipoint -hankkeen tavoitteena on kehittää Digitalents-toimintaa tavalla, joka mahdollistaa vaikeasti työllistyville henkilöille entistä parempia yksilöllisiä polkuja tietotekniikan ja ohjelmistokehityksen jatko-opintoihin tai suoraan työmarkkinoille. Helsingistä Stadin ammatti- ja aikuisopisto toimii hankkeessa osatoteuttajana. Osahankkeelle tehdään määrärahapäätökset kalenterivuosittain.

Kansliapäällikkö on hyväksynyt hankkeen ”6Aika Digipoint” hakemuksen päätöksellään 18.10.2019 § 198 ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta 24.3.2020 hankekoodilla S21969.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 1 342 594 euroa, josta EU-tuen ja valtion osuus on 899 539 euroa. Helsingin kaupungin osahankkeen kokonaisbudjetti on 156 748 euroa, josta EU:n ja valtion tuki on yhteensä enintään 105 022 euroa ja Helsingin kaupungin omarahoitus 51 726 euroa. Helsingin osahankkeen vuoden 2022 arvioitavat kokonaiskustannukset ovat enintään 47 081 euroa, joille saadaan tukea 31 544 euroa. Helsingin osahankkeen kustannukset ja niitä vastaavat tuet tulee kirjata avatuille projektirakenneosille. Osahankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita. Hanke toteutetaan 1.4.2020-31.05.2022 välisenä aikana.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 32 § 6.2.2022 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Strategiajohtajan päätös on sidottu hankkeen Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Päätös tullut nähtäväksi 01.04.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Päättäjä

Markus Kühn
strategiajohtaja
Sanna Savonius
Kehitysyksikön päällikkö