Valtuustoaloite, erityisuimakortin laajentaminen lymfedeemaa sairastaviin

HEL 2019-010086
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 51 §

V 12.2.2020, Valtuutettu Sami Muttilaisen aloite erityisuimakortin laajentamisesta lymfedeemaa sairastaviin

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Mai Kivelän ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Sulje

Valtuutettu Sami Muttilainen ja 45 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että liikuntapalvelujen erityisuimakortti myönnettäisiin myös lymfedeemaa sairastaville.

Kaupunginhallitus toteaa, että lymfedeeman lisäämistä erityisuimakortin piiriin tarkastellaan, kun uimakortin myöntämisen kriteerit ovat kokonaisuudessaan seuraavan kerran käsittelyssä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa. Ammattilaisarvioihin perustuva ja kaikkia diagnoosiryhmiä tasapuolisesti kohteleva esitys erityisuimakortin kriteereistä tuodaan lautakunnan päätettäväksi vuonna 2020. Tarkoitus on, että uudet kriteerit ovat käytössä vuoden 2021 alusta.

Erityisuimakortin myöntämiskriteerit sekä korttiin liittyvät aloitteet ja ehdotukset on tähän saakka käsitelty aina erikseen, tarpeen mukaan perustetussa moniammatillisessa työryhmässä, joka on laatinut kriteereistä esityksen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle. Jatkossa työryhmä kokoontuu ja kriteereistä päätetään joka toinen vuosi.

Työryhmässä on ollut mukana useita terveydenhuollon ammattilaisia ja kaupungin vammaisasiamies. Tällä on haluttu varmistaa, että erityisuimakortin kriteerejä valmistelevat henkilöt, jotka parhaiten pystyvät arvioimaan eri diagnoosi- ja vammaisryhmien tarvetta erityisuimakorttiin sekä sitä, onko vesiliikunnasta erityistä hyötyä verrattuna muihin liikuntamuotoihin.

Kaupunginhallitus katsoo, ettei kriteereistä tule tehdä yksittäisiä diagnoosiryhmiä koskevia erillispäätöksiä ilman moniammatillisen työryhmän näkemystä.

Asiasta on saatu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto. Vastaus on lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 17.12.2019 § 204

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ei kannata valtuustoaloitteessa esitettyä lisäystä erityisuimakortin kriteereihin. Lautakunta edellyttää erityisuimakortin myöntämiskriteerien tuomista päätöksentekoon jatkossa aina kahden vuoden välein.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että lymfedeemaa sairastavien henkilöiden lisäämistä erityisuimakortin piiriin tarkastellaan, kun kriteerit ovat kokonaisuudessaan seuraavan kerran käsittelyssä lautakunnassa.

Erityisuimakortin myöntämiskriteerit ja korttiin liittyvät aloitteet sekä ehdotukset on käsitelty tähän saakka aina erikseen, tarpeen mukaan perustetussa moniammatillisessa työryhmässä, joka on laatinut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle esityksen kriteereistä. Jatkossa työryhmän on suunniteltu kokoontuvan ja kriteereitä päivitettävän joka toinen vuosi, jolloin kriteeristössä voidaan ottaa nykyistä kattavammin huomioon tietoperustaiset tarpeet eri diagnoosien osalta.

Työryhmätyöskentelyssä on ollut mukana useita terveydenhuollon ammattilaisia sekä Helsingin kaupungin vammaisasiamies. Tällä on haluttu varmistaa, että erityisuimakortin kriteerejä ovat valmistelleet henkilöt, jotka parhaiten pystyvät arvioimaan eri diagnoosi- ja vammaisryhmien tarvetta erityisuimakorttiin sekä sitä, onko vesiliikunnasta näiden henkilöiden toimintakyvylle erityistä hyötyä verrattuna muihin mahdollisiin liikuntamuotoihin.

Edellisen kerran erityisuimakortti-työryhmä perustettiin 28.11.2018 ja ryhmän esittämät erityisuimakortin kriteerit hyväksyttiin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa 18.6.2019, § 125. Työryhmä kokoontuu vastaisuudessa säännöllisesti kahden vuoden välein siten, että päivitetty, kaikkia tasapuolisesti kohteleva esitys erityisuimakortin kriteereistä tuodaan lautakunnan päätettäväksi vuonna 2020 ja päämääränä on, että uudet kriteerit ovat käytössä vuoden 2021 alusta. Kriteereistä ei tulisi lautakunnassa tehdä erillispäätöksiä koskien yksittäisiä diagnoosiryhmiä huomioimatta moniammatillisen työryhmän näkemystä asiaan.

Käsittely

Vastaehdotus:
Sami Muttilainen:
Poistetaan lausuntoehdotuksen kaksi ensimmäistä kappaletta ja lausunnon alkuun lisätään:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa erityisuimakortin myöntämistä myös lymfedeemapotilaille 1.1.2020 alkaen.

Lisäksi lausunnon lopusta poistetaan kaksi viimeistä kappaletta.

Sami Muttilaisen vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Vastaehdotus:
Heimo Laaksonen: Lautakunta esittää päätöksentekoon kirjattavaksi ja merkittäväksi, että työryhmä käsittelee erityisuimakortit vuotta aiottua aikaisemmin, ja päivitetty, kaikkia tasapuolisesti kohteleva esitys tuodaan lautakunnan päätettäväksi jo vuonna 2020, päämääränä ottaa uusi ohjeistus käyttöön vuoden 2021 alusta.

Kannattaja: Otto Meri

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lautakunta esittää päätöksentekoon kirjattavaksi ja merkittäväksi, että työryhmä käsittelee erityisuimakortit vuotta aiottua aikaisemmin, ja päivitetty, kaikkia tasapuolisesti kohteleva esitys tuodaan lautakunnan päätettäväksi jo vuonna 2020, päämääränä ottaa uusi ohjeistus käyttöön vuoden 2021 alusta.

Jaa-äänet: 4
Tuomas Finne, Otto Meri, Terhi Peltokorpi, Tomi Sevander

Ei-äänet: 6
Mika Ebeling, Heimo Laaksonen, Sami Muttilainen, Johanna Nuorteva, Pauliina Saares, Johanna Sydänmaa

Tyhjä: 2
Arja Karhuvaara, Laura Varjokari

Poissa: 1
Silja Borgarsdóttir Sandelin

Lautakunta hyväksyi Heimo Laaksosen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen äänin 4 - 6 (2 tyhjää, 1 poissa).

Sami Muttilainen jätti asiaan eriävän mielipiteen seuraavilla perusteluilla:

Lautakunta voi aina käyttää harkintaansa ja vastuutaan. Tämä lautakunta ei halua sitä mitä ilmeisemmin tehdä.

Lautakunnan jäsenenä en saanut viime keväänä selitystä miksei lymfedeemapotilaille myönnetä erityisuimakorttia ja yritin palauttaa asian käsittelyyn. En saanut siihen varsinaista vastausta tänäänkään.

Liikuntapalveluiden työryhmä on rajannut ja myöntänyt erityisuimakortin rintasyövästä toipuville potilaille, mutta Ihminen ei ole oikeutettu erityisuimakorttiin vaikka diagnoosi olisi sama "vesirajan alapuolella". HUS:n hoito-ohjeella, Vodder-lymfaterapeutin, Kansainvälisen Dr Vodder -akatemian sertifioidun opettajan lausunnolla ei tunnu olevan lautakunnalle tai työryhmälle merkitystä.

"Tehdään liikkuminen helpoksi ja houkuttelevaksi tarjoamalla apua ja tukea sekä tuottamalla houkuttelevia sisältöjä."

- Suora lainaus kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintasuunnitelmasta vuodelle 2020.

03.12.2019 Pöydälle

Esittelijä
liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen
Lisätiedot

Tarja Vartiainen, liikunnansuunnittelija, puhelin: 310 87509

tarja.vartiainen@hel.fi

Marjo Rantala, projektikoordinaattori, puhelin: 310 20352

marjo.a.rantala@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.02.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi