Hankerahoitus, EU:n Erasmus+ -hankehaku, Esports-study visit, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2019-010174
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 49

Hankerahoitus, EU:n Erasmus+ -hankehaku, E-Sports in Youth Work, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Päätös

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala päättää lähteä mukaan hankkeeseen ”E-Sports in Youth Work”. Hanke toteutetaan huhtikuussa 2020. Haettava avustus käytetään hankesuunnitelman mukaisesti. Mikäli rahoitus saadaan ja hankkeelle syntyy kuluja Suomessa, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala huolehtii siitä, että Laske-kirjanpitojärjestelmään avataan EU-projektinumero, johon hankkeen menot ja tuet kirjataan.

Päätöksen perustelut

Kansliapäällikön 13.9.2017 tekemän päätöksen (100 §) mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimialajohtaja päättää ja allekirjoittaa sekä muutoin toimii kaupungin edustajana Euroopan Unionin Erasmus+ ohjelman ja sen alaohjelmien toimialansa hankehakemuksissa nykyisen ohjelmakauden (2014–2020) loppuun asti.

Päätös tullut nähtäväksi 07.10.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Suvi M Tuominen, toiminnanjohtaja, puhelin: 09 310 71575

suvi.m.tuominen@hel.fi

, puhelin:

Päättäjä

Tommi Laitio
kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja