Vahingonkorvaus, autovaurio, Isonnevantie 13, Haaga

HEL 2019-010987
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 294

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakija on 21.10.2019 esittänyt kaupungille 55,00 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan auto oli pysäköitynä maksullisella paikalla osoitteessa Isonnevantie 13. Auto oli jätetty parkkiin 17.10.2019 ja ajoon oli tarkoitus lähteä uudelleen aamulla 19.10.2019. Vaatimuksen mukaan ajoneuvo oli tällä aikavälillä likaantunut poikkeuksellisen paljon ja tämän johtuneen tien puutteellisesta kunnossapidosta. Vaatimuksen mukaan ajoneuvon vieressä on ollut öljyä ja iso kuoppa. Hakija on toimittanut vaatimuksen liitteenä kaksi valokuvaa.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.

Helsingissä kadut ja kevyen liikenteen väylät jaetaan kolmeen hoitoluokkaan katuluokituksen sekä väylän vilkkauden mukaan. Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Katujen puhtaanapito perustuu puhtaanapitovyöhykkeiden vaatimustasoihin. Vahinkopaikka kuuluu puhtaanapitovyöhykkeeseen III. Puhtaanapitovyöhykkeeseen III kuuluvat kadut siistitään kiviaineksesta, liukkautta aiheuttavasta kasvillisuusjätteestä ja muista roskista sekä liasta siten, että katu pysyy tyydyttävässä kunnossa. Vaaraa aiheuttavat roskat kuten lasi ja huumeneulat pyritään poistamaan katu- ja puistoalueilta välittömästi.

Helsingissä kadut ja kevyen liikenteen väylät jaetaan kolmeen hoitoluokkaan katuluokituksen sekä väylän vilkkauden mukaan myös rakenteellisessa mielessä. Pääkadun ja erittäin vilkkaan liikenteen väylän (I-luokan kadun) päällysteessä ei ole vaurioita yksittäisiä viivahalkeamia lukuun ottamatta ja urasyvyys on vähäinen. Kokoojakadun ja vilkasliikenteisen kevyen liikenteen väylän (II-luokan kadun) päällysteessä voi olla lieviä vaurioita ja se voi olla kulunut, mutta urasyvyys ei saa olla huomattava. Tonttikadun ja vähäliikenteisen kevyen liikenteen väylän (III-luokan kadun) päällysteessä sallitaan vaurioita kohtuullisin määrin, mutta ne eivät saa aiheuttaa vaaratilanteita. Kadun kunnossapito käsittää muun muassa katurakenteiden kunnossapidon, kuten rikkoutuneen päällysteen korjaamisen tai uudelleen päällystämisen.

Ilmatieteenlaitoksen mukaan vahinkopäivänä on satanut 2,9 mm vettä ja vahinko edeltäneenä päivänä yhteensä 3 mm.

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan öljyä on ajoradalla sen verran, ettei se voi esimerkiksi olla peräisin vahinkopaikalla sijaitsevan asfalttipaikan bitumista. Öljy on todennäköisesti vuotanut jostakin ohi ajaneesta ajoneuvosta. Tähän aikaan vuodesta katuja siivotaan noin kahden viikon välein, mutta tämä voi kuitenkin vaihdella tarpeen mukaan. Hakijan toimittamista kuvista voidaan huomata, että vahinkopaikalla sijaitsee kaksi pienehköä kuoppaa. Kyseessä on III-luokkaan kuuluva ajoväylä, jonka päällysteessä sallitaan vaurioita kohtuullisin määrin, mutta ne eivät saa aiheuttaa vaaratilanteita. Kuopat eivät vaadi kiireellistä korjausta.

Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kadun kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo on likaantunut poikkeuksellisen paljon aikavälillä 17.-19.10.2019 tiellä olleen öljyn vuoksi. Saadun selvityksen mukaan kaupungilla ei ole tietoa siitä, että mistä ja milloin kyseinen öljy on tullut. Tällainen määrä öljyä ajoradalla ei aiheuta yksinään puhtaanapidollisia toimia. Hakijan toimittamista valokuvista voidaan havaita kaksi pientä kuoppaa asfaltissa, joihin on sateisen sään vuoksi kertynyt vettä. Kuopat eivät aiheuta kiireellisiä korjaustoimenpiteitä. Vähäistä öljymäärää lukuun ottamatta katualue on valokuvien perusteella siisti. Auton tienvarsiparkkeerauksessa on aina riski siitä, että ajoneuvo voi likaantua ohiajavan liikenteen vuoksi, etenkin sateisella säällä eikä tämä ole kaupungin toimin estettävissä.

Asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 14 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Päätös tullut nähtäväksi 12.11.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Katriina Pönkä, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 22765

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
vs. yksikön päällikkö