Avustuksen myöntäminen, Nuorisopalvelut, kuljetusavustukset vuodelle 2019, SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry

HEL 2019-011236
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 54

SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry:n kuljetusavustushakemus vuodelle 2019

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö ei myönnä kuljetusavustusta SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry:lle seuraaviin tapahtumiin:

  • kesäleirien suunnittelukokous Sammalniemen leirikeskuksessa 30.8.-1.9.2019.
  • leirikanoottien siirto Huruslammen leirikeskuksesta Sammalniemen leirikeskukseen 1.-30.9.2019.
  • pinskujen syysretki Huruslammen leirikeskukseen 24.-25.8.2019.

Projektiavustuksiin, joihin kuljetusavustus lukeutuu, varattu määräraha vuodelle 2019 on loppu.

Päätöksen perustelut

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti varata vuoden 2019 määrärahasta projektiavustuksiin, joihin kuljetusavustus lukeutuu, 85 000 euroa. (31.1.2019, § 3). Yhdistyksen avustushakemusten saapuessa vuoden 2019 projektiavustuksiin varattu määräraha oli jo kokonaisuudessaan käytetty.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston päätöksen 31.1.2019, § 3 mukaan kuljetusavustusta myönnetään vuonna 2019 palkkausavustusta saaneille nuorisopiireille tai vastaaville korkeintaan 200 euroa kerta ja enintään kymmenen kertaa vuodessa ja että oman auton käytöstä hyväksyttävä kilometrikorvaus on korkeintaan 0,43 euroa/km.

Kuljetusavustusta myönnetään tavara- ja henkilökuljetuksiin käytettävien autojen vuokraamiskustannuksiin, joukkoliikenteen ryhmälipuista aiheutuviin kustannuksiin ja oman auton käytöstä maksettaviin kilometrikorvauksiin.

SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry hakee 22.8.2019 saapuneilla hakemuksillaan kolmea 200 euron avustusta syksyn 2019 tapahtumien aiheuttamiin kuljetuskustannuksiin.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen kuljetusavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Päätös tullut nähtäväksi 30.10.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, suunnittelija, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö