Avustuksen hakeminen, kuntien digitalisaation yhteishankkeet, valtiovarainministeriö

HEL 2019-011885
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 26

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2022 hankkeelle "Kaupunki omadataoperaattorina"

Strategiajohtaja

Päätös

Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunginkanslian strategiaosaston digitalisaatioyksikölle 450 000 euroa vuodelle 2022 hankkeen ”Kaupunki omadataoperaattorina” (projektinumero 1095122) kustannusten maksamiseksi. Hankkeessa saatava tuki kattaa nämä kustannukset kokonaisuudessaan.

Samalla strategiajohtaja päätti valtuuttaa strategiaosaston digitalisaatioyksikön toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa ja allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat.

Päätöksen perustelut

Rahoitusjohtaja on päätöksellään 5.12.2019 § 126 hyväksynyt valtiovarainministeriön digitalisaatiota edistäviin hankkeisiin tarkoitetun avustuksen hakemisen hakemuksella ”Kaupunki omadataoperaattorina”, joka toteutetaan yhteistyössä Espoon, Turun ja Oulun kaupunkien kanssa. Valtiovarainministeriö on päätöksellään 12.5.2020 (VN/11801/2019) myöntänyt hankkeelle avustuksen. Hankkeesta vastaa kaupunginkanslian strategiaosaston digitalisaatioyksikkö, ja se toteutetaan 1.2.2020–30.4.2022 välisenä aikana. Hankkeen alkuperäinen päättymispäivä oli 30.11.2021, mutta valtiovarainministeriö on myöntänyt sille päätöksellään 29.11.2021 (VN/11801/2019) jatkoaikaa 30.4.2022 asti. Päätös ei muuta alkuperäisen päätöksen mukaista avustuksen enimmäismäärää tai muita avustuksen käytön ehtoja.

Kaupunki omadataoperaattorina -hankkeessa luodaan ekosysteemi, jossa yksilöille luodaan mahdollisuus hallita omia julkisissa tietojärjestelmissä olevia henkilötietojaan omadata-periaatteen mukaisesti, antaa ja perua lupa niiden käyttöön muissa palveluissa sekä tarkastella tietojaan ja antaa lupia niiden käyttämiseen tai siirtoon eri kuntien ja kunnan palveluiden välillä helposti, jäljitettävästi ja digitaalisesti. Hanke tukee Helsingin tavoitetta olla maailman toimivin ja digitalisaatiota hyödyntävä kaupunki. Lisäksi se tukee strategian kirjauksia, joiden mukaan Helsingin toimintamalli perustuu mahdollisimman suureen avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen ja että Helsinki panostaa digitalisaation, tekoälyn ja robotisaation hyödyntämiseen.

Hanketta hallinnoi Helsingin kaupunki ja partnereina ovat Espoon, Turun ja Oulun kaupungit. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on yhteensä 2 650 000 euroa, jolle saadaan valtionvarainministeriön avustusta yhteensä enintään 2 250 000 euroa. Helsingin osahankkeen kulut koko hankkeen ajalta ovat 2 000 000 euroa, joista Valtionvarainministeriön tuki kattaa enintään 1 700 000 euroa. Helsingin osahankkeen omarahoitusosuus enintään 300 000 euroa maksetaan kokonaisuudessaan keskitetyn tietohallinnon talousarviokohdalta 1 40 02. Vuoden 2022 osalta Helsingin kaupungin osuuden menoihin, enintään 450 000 euroa, varaudutaan keskitetyn hanketoiminnan talousarviokohdassa 1 50 04. Hankkeessa saatava tuki kattaa nämä menot kokonaisuudessaan. Partnereiden tukiosuudet käsitellään taseessa. Keskitetyn hanketoiminnan piirissä oleville Helsingin osahankkeen menoille ja tuille on avattu Laske-järjestelmään projektinumero (1095122) ja sille sovitut projektirakenneosat ja nämä on annettu tiedoksi hankkeen toimijoille. Jos hankkeen toteutuksessa ilmenee muutoksia, niistä on viipymättä oltava yhteydessä tämän päätöksen laatijaan.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 6.2.2022 § 32 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Päätös tullut nähtäväksi 13.04.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Päättäjä

Markus Kühn
strategiajohtaja
Sanna Savonius
Kehitysyksikön päällikkö