A2-kielen tuntijako, perusopetuksen kieliohjelma, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Suomenkielisen perusopetuksen A2-kielen tuntijako 1.8.2020 alkaen
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti hyväksyä alla olevan A2-kielen tuntijaon 1.8.2020 alkaen, jos tähän osoitetaan määrärahat hyväksyttäessä tulosbudjetti vuodelle 2020.
1. lk | 2. lk | 3. lk | 4. lk | 5. lk | 6.lk | 7. lk | 8. lk | 9. lk | yht. | |
A2-kieli | 1 | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 13 |
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli Satu Koistinen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Helsingin kaupunkistrategiassa 2017–2021 on päätetty (kaupunginvaltuusto 27.9.2017, 321 §), että helsinkiläisten kielitaitoa monipuolistetaan ja ensimmäisen vieraan tai toisen kotimaisen kielen opetus aloitetaan kaupungissa jo ensimmäiseltä luokalta.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto hyväksyi 19.12.2017 (§ 36) suomenkielisen perusopetuksen kieliohjelman muutoksen A1-kielen aloittamisesta ensimmäiseltä vuosiluokalta. Päätöksen mukainen A1-kielen uusi tuntijako hyväksyttiin 24.4.2018 (§ 20). Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto, esitti että mahdollisuutta A2-kielen opetuksen aloittamiseen kolmannelta luokalta selvitetään ja esitys lisäkustannuksista tuodaan osaksi talousarvioesitystä.
Osana A1-kielen tuntijakouudistusta järjestettiin alueellisia ja koulukohtaisia vanhempain- ja asukasiltoja sekä opettajien ja rehtorin työpajoja. Toive A2-kielen aloittamiselle aikaisemmin nousi esille myös näissä tilaisuuksissa.
Valinnaisen A2-kielen opetuksen tuntimäärän kasvattaminen ja opiskelun aloittaminen kolmannelta luokalta tukee Helsingin kaupunkistrategian tavoitteen toteutumista sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Euroopan neuvoston ja komission suosituksia. Opetus- ja kulttuuriministeriö (Monikielisyys vahvuudeksi Selvitys Suomen kielivarannon tilasta ja tasosta, opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:51) suosittelee valinnaisen A2-kielen aloittamista kolmannelta luokalta. Euroopan neuvoston suosituksen mukaan kielenopiskelu tulisi aloittaa mahdollisimman varhain. Lisäksi tavoitteena on, että kaikki EU:n kansalaiset puhuisivat vähintään kahta vierasta kieltä.
A2-kielen aloittaminen kolmannelta luokalta alkaen tarjoaa helsinkiläisille oppilaille mahdollisuuden opiskella toista A-oppimäärän kieltä aikaisemmin. Lisäksi A2-kielen tuntimäärän kasvattaminen tarjoaa sitä opiskeleville oppilaille paremmat mahdollisuudet saavuttaa oppimiselle asetetut tavoitteet kuudennen ja yhdeksännen luokan päätteeksi. A1- ja A2- kielen oppimäärien kokonaistuntimäärät ovat päätöksen myötä lähempänä toisiaan, minkä ansiosta kielten opetusryhmät voidaan muodostaa joustavasti vuosiluokilla 7–9.
Helsingin suomenkielisen perusopetuksen kieliohjelma 1.8.2020 alkaen
1. lk | 2. lk | 3. lk | 4. lk | 5. lk | 6. lk | yht. | 7. lk | 8. lk | 9. lk | yht. | |
A1 | 2 | 2 | 2 | 2 | 3 | 2 | 13 | 2 | 2 | 3 | 20 |
A2 | 1 | 2 | 2 | 2 | 7 | 2 | 2 | 2 | 13 | ||
B1 | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 8 | |||||
B2 | - | (2) | 2-3 | 2-3 | 4-8 |
A2- ja B2-kielten opiskelu on oppilaille vapaaehtoista ja noin puolet ikäluokasta valitsee A2-kielen. Koulujen kielivalikoimaan kuuluu seuraavat kielet: englanti, espanja, kiina, ranska, ruotsi, saksa, venäjä. Koulut tarjoavat 1–5 eri kieltä ja kielivalikoima vaihtelee kouluittain.
Päätös tullut nähtäväksi 09.01.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Satu Koistinen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 23444