Avustuksen hakeminen, valtionavustus, Tanssin talo -uudisrakennushanke 2020, opetus- ja kulttuuriministeriö

HEL 2019-012133
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 118

Valtionavustuksen hakeminen Tanssin talo -uudisrakennushankkeeseen vuonna 2020

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtionavustusta Tanssin talo – uudisrakennushankkeeseen vuodelle 2020 yhteensä kaksi miljoonaa (2 000 000) euroa siten, että hanketta koskeva avustus on tarkoitus siirtää Kiinteistö Oy Kaapelitalolle osapuolten välillä solmittavan delegointisopimuksen mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallitus päätti 14.12.2015, § 1223 osaltaan hyväksyä Tanssin talon toteuttamista ja rahoittamista koskevan puitesopimuksen, joka allekirjoitettiin Helsingin kaupungin, Kiinteistö Oy Kaapelitalon, Tanssin talo ry:n ja Jane ja Aatos Erkon sr:n välillä 18.12.2015. Puitesopimuksessa Helsingin kaupungin osuudeksi hankkeen rahoituksesta sovittiin enintään kuusi miljoonaa (6 000 000) euroa 34,8 miljoonan euron kokonaishankekustannuksista. Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on 9.12.2015 päivätyllä kirjeellä (Dno 7/611/2015) ilmoittanut valtion osallistuvan Tanssin talo -uudisrakennuksen rahoittamiseen yhteensä enintään kuuden miljoonan euron valtionavustuksella. Helsingin kaupunginhallitus on 7.10.2019, § 679 päättänyt korottaa kaupungin rahoitusosuutta Tanssin talo -hankkeessa yhteensä enintään 3,95 miljoonalla hankkeen kokonaiskustannusten noustua 40 miljoonaan euroon.

Helsingin kaupungille on hakemuksesta 13.2.2019 myönnetty 420 000 euron valtionavustus hankkeeseen (avustuspäätös OKM 851/620/2018). Helsingin kaupunki siirtää saamansa avustuksen Kiinteistö Oy Kaapelitalolle erikseen laadittavan avustuksen delegointisopimuksen perusteella.

Rakentaminen hankkeessa on alkanut 7.10.2019, ja tähän sekä valtion vuonna 2015 antamaan ilmoitukseen liittyen Helsingin kaupunki hakee vuodelle 2020 yhteensä kahden miljoonan (2 000 000) euron valtionavustusta, joka tullaan siirtämään Kiinteistö Oy Kaapelitalolle delegointisopimuksen mukaisesti.

Hallintosäännön 12 luvun 4 §:n 7 kohdan mukaisesti rahoitusjohtaja hakee kaupungin puolesta valtionosuudet ja -avustukset sekä niihin verrattavat etuudet

Päätös tullut nähtäväksi 28.11.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Miia Aho, konsernilakimies, puhelin: 09 310 36445

miia.aho@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Marko Karvinen
strategiapäällikkö