Vuokraus, lisätila, Hakaniemen halli, Soup & More Oy Ab

HEL 2019-012184
Asialla on uudempia käsittelyjä
17. / 111 §

Muutoksenhaku Tukkutorin myyntipaikkaa koskevasta vuokrauspäätöksestä 11.12.2019 (171§)

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti jättää tutkimatta Hakaniemen Hallikahvilat ky:n muutoksenhakuvaatimuksen, joka koskee Tukkutorin yksikön päällikön 11.12.2019 (171§) tekemää myyntipaikan vuokrausta koskevaa päätöstä.

Oikeudellinen arviointi

Kuntalain (410/2015) mukaan päätökseen voidaan hakea muutosta joko oikaisuvaatimuksella tai kunnallisvalituksella. Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa kuntalain 137 § mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimus on pakollinen esivaihe valitettaessa viranhaltijan, kunnanhallituksen tai lautakunnan päätöksestä. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Vasta oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen on mahdollista hakea muutosta kunnallisvalituksin. Ensisijaisena muutoksenhakukeinona kunnallisvalitusta käytetään vain silloin, kun haetaan muutosta valtuuston päätökseen, kuntayhtymässä yhtymävaltuuston tai yhtymäkokouksen päätökseen tai yhden toimielimen kuntayhtymässä sen ainoan toimielimen päätökseen.

Muutoksenhaun kohteena oleva viranhaltijan päätös on tehty 11.12.2019 ja sen oikaisuvaatimusaika on päättynyt. Päätökseen ei ole haettu muutosta oikaisuvaatimuksin, joten päätös on saanut lainvoiman. Hakaniemen Hallikahvilat ky:n vaatimus tulee jättää tutkimatta viranhaltijapäätöksen muutoksenhaulle säädetyn määräajan jälkeen tehtynä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunkiympäristön toimiala Rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuus Tilapalvelut Tukkutori Yksikön päällikkö 11.12.2019 § 171

Päätös

Tukkutorin päällikkö päätti vuokrata Soup&More Oy:lle noin 10 m² myyntipaikan nro 36 asiakaspaikoiksi 1.1.2020 alkaen seuraavin ehdoin:

Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva yhden kuukauden irtisanomisajoin.

Perittävä kokonaiskuukausivuokra on 417,03 euroa (+ alv 24 %) ja lisäksi vuokralainen solmii myyntipaikaan oman sähkösopimuksen.

Vuokravakuutena peritään 1 550 euroa ja se on toimitettava 31.12.2019 mennessä erillisen ohjeen mukaisesti.

Vuokrasopimus solmitaan vain väistötilaan, eikä sille taata jatkoa siirryttäessä takaisin peruskorjattuun Hakaniemen halliin.

Muutoin noudatetaan liitteenä olevia sopimusehtoja.

Kaupunki ei vastaa vuokralaiselle aiheutuneista kustannuksista, mikäli päätös oikaisuvaatimuksen, kunnallisvalituksen tai ylemmän toimielimen päätöksen johdosta muuttuu tai kumoutuu.

Lisätiedot

Merja Sorakari, tiimipäällikkö, puhelin: 310 33988

merja.sorakari@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 04.03.2020

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Marjaana Santala, lakimies , puhelin: 09 310 34108

marjaana.santala@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 32 k.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.