Puistosuunnitelma, Kaisaniemen puisto, nro VIO 6070/1

HEL 2019-012323
Asialla on uudempia käsittelyjä
11. / 125 §

Kluuvissa olevan Kaisaniemen puiston, ratapihan alikulun tasonvaihtorakenteen kohdalla, puistosuunnitelman hyväksyminen

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Kaisaniemen puiston puistosuunnitelman nro VIO 6070/1.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Olli-Pekka Aalto. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Lähtökohdat ja tavoitteet

Suunnittelualueena on Kluuvin (02.) kaupunginosassa sijaitsevan Kaisaniemen puiston lounaiskulma, suunnitelmapiirustus nro VIO 6070/1 (liite 2). Puistoalueen rakentaminen mahdollistaa ratapihan ali rakennettavan jalankulun ja pyöräliikenteen alikulkuyhteyden. Suunnittelualue rajautuu alikulun itäisen tasonvaihtorakenteen rakentamisen vaikutusalueelle.

Suunnittelualueella sijaitsee nykyinen jalankulkijoille tarkoitettu ratapihan alikulun tasonvaihtorakenne, joka sijoittuu pääosin Bergbominkujan katualueelle. Suunnittelualueella on lisäksi historialliseen maisemapuistokukkulaan liittyvä nurmialue, puistokäytäviä, yksittäisiä suurempia puita ja pikkupuuryhmä sekä ratapihaan liittyvä muuntamo. Suunnittelualueen itäosassa kulkee nykyisin ajoneuvoliikenteen käytössä oleva Kaisaniemen puistokuja.

Suunnitelman tavoitteena on yhteensovittaa Kaisaniemen puiston maisemahistorialliset arvot ja alueen jalankulku- ja pyöräily-yhteyksien parantaminen. Ratapihan uuden jalankulun ja pyöräliikenteen alikulkuyhteyden itäinen tasonvaihtorakenne toteutetaan osittain maanalaisena, puiston viheralueeseen luontevasti liittyvänä rakenteena.

Suunnitelma

Alikulun tasonvaihtorakenteen suunnittelussa on otettu huomioon Kaisaniemen puiston maisemahistorialliset arvot ja liittyminen viheralueeseen. Muotokieleltään maisemapuiston maastonmuotoja toistava rakenne liitetään pohjois- ja länsisivuiltaan nykyiseen maanpintaan nurmikkoon rinnastettavan viherkaton avulla.

Tasonvaihtorakenteeseen johtaa Kaisaniemen puistokujalta pyörätie ja jalkakäytävä 5 %:n kaltevuudella. Jalkakäytävä johtaa sekä nykyiseen että uuteen alikulkuyhteyteen. Pyörätien pohjoispuolella on yhteys tasonvaihtorakenteeseen liittyvään pyöräpysäköintilaitokseen.

Valaistus toteutetaan viheralueella 5 metrin korkuisilla ja Kaisaniemen puistokujalla on 8 metrin korkuisilla pylväsvalaisimilla.

Kaisaniemen puistokujan pääjalankulku- ja pyöräreitti sekä alikulun jalankulku- ja pyörätiet täyttävät esteettömyyden erikoistason vaatimukset.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta nro VIO 6070/1 (liite 1).

Suunnittelualueen kokonaispinta-ala on 0,2 ha.

Kaisaniemen puisto on hoitoluokkaa A2, käyttöviheralue.

Puistoalue on voimassa olevassa asemakaavassa nro 11808 VP/s-merkinnällä. Alikulkuun liittyvän tasonvaihtorakenteen toteuttaminen edellyttää voimassa olevasta asemakaavasta poikkeamista.

Puisto sopeutuu ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Kaisaniemen puiston puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta.

Yleissuunnitelman laatimisen aikana on käyty vuoropuhelua Liikenneviraston, Pelastuslaitoksen sekä Kaisaniemen puistohankkeen ja alueen kaavoittajien kanssa. Yleissuunnitelmassa oleva ratkaisu ei edellytä asemakaavamuutosta. Vuonna 2018 laaditussa rakennettavuusselvityksessä on käyty vuoropuhelua mm. Liikenneviraston, pelastuslaitoksen, Senaatti-kiinteistöjen, keskustakirjasto Oodia edustavien tahojen sekä Kaupunginmuseon kanssa.

Puistosuunnitelmaluonnos on ollut esillä kaupunkiympäristön Sörnäistenkadun asiakaspalvelupiste Tellingissä ja Helsingin kaupungin internetsivuilla 4.12.−18.12.2019 välisen ajan.

Puistosuunnitelmaehdotus on ollut nähtävillä 15.1.– 28.1.2020 välisen ajan. Suunnitelmaehdotuksen nähtävillä olosta on ilmoitettu kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille.

Vuorovaikutusmuistio on liitteenä 3.

Puistosuunnitelmaehdotuksesta saatiin 3 muistutusta, jotka on käsitelty liitteessä 4.

Kustannukset ja aikataulu

Kaisaniemen puistoon sijoittuvien uuden alikulkuyhteyden tasonvaihtorakenteiden toteutus on osa kaupunginvaltuuston (§30, 30.1.2019) päättämää Kansalaistori-Kaisaniemi jalankulun ja polkupyöräilyn alikulkuyhteyttä ja kustannukset sisältyvät sen 23 milj. euron (alv 0%) kustannuskattoon. Hanke rahoitetaan kohdasta 8 03 01 02 Katujen perusparantaminen ja liikennejärjestelyt. Hankkeen rakentamiseen on varauduttu budjetissa vuodesta 2020 alkaen.

Puistoalueen ylläpitokustannukset kasvavat noin 5000 eurolla vuodessa nykytilanteeseen verrattuna.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 §, 62 §.

Maankäyttö- ja rakennusasetus 30 §, 42 §, 43 §, 46 §.

Hallintosääntö 16 luku 1 § 2 mom. kohta 11.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 09.03.2020

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Olli-Pekka Aalto, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39681

ollipekka.aalto@hel.fi