Rahoituksen myöntäminen, nuorten palkkaus Siisti kesä -hankkeeseen v. 2020

HEL 2019-012652
Asialla on uudempia käsittelyjä
11. / 42 §

Rahoituksen myöntäminen nuorten palkkaamiseen Siisti kesä -hankkeessa vuonna 2020

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä vuoden 2020 talousarvion kohdassa 1 30 01 Khn käytettävänä olevasta määrärahasta kaupunginkanslian käytettäväksi 850 770 euroa.

Määräraha käytetään nuorten kesätyöntekijöiden palkkaamiseen Siisti kesä -hankkeessa. Määrärahalla voidaan palkata noin 270 nuorta 3 viikkoa – 2 kuukautta kestäviin työsuhteisiin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupungin viihtyisyyteen on varattu vuodelle 2020 kaupunginhallituksen käytettäväksi määrärahaa talousarvion kohdalle 1 30 01. Määrärahasta käytetään käyttösuunnitelman mukaisesti 800 770 euroa työntekijöiden palkkauskuluihin sekä työntekijöiden suojavaatetukseen, työvälineistöön sekä välttämättömiin turvakoulutuksiin 50 000 euroa. Yhteensä 850 770 euroa.

Rahoitusta haetaan aiempien vuosien toteuman mukaisesti. Päätöksentekoa on aikaistettu aiempiin vuosiin nähden johtuen rahoituksen jakamisesta Siisti kesä -hankkeen ohella myös Maailman toimivin kaupunki – nuorten kesärekryhankkeelle. Rahoituksen ja työkuukausien jakautuminen sovitaan erikseen kulttuurin ja vapaa-ajan liikuntapalveluiden sekä rakentamispalveluliikelaitos Staran kanssa.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 29.01.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Emmi Korvola, hr-asiantuntija, puhelin: 09 310 37998

emmi.korvola@hel.fi