Vahingonkorvaus, autovaurio, 31.11.2019, Orapihlajatie 35

HEL 2019-012756
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 35 §

Oikaisuvaatimus kaupunkitekniikan ylläpidon päätökseen 10.2.2020 § 2

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta (Stara)

Päätös

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen ja pysyttää voimassa kaupunkitekniikan yksikönjohtajan hylkäävän päätöksen 10.2.2020 § 2 esinevahingon korvaamisesta alla mainituin perustein.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Korvauksenhakija on jättänyt Helsingin kaupungin kirjaamoon oikaisuvaatimuksen kaupunkitekniikan ylläpidon yksikönjohtajan päätöksestä 10.2.2020 § 2, jolla yksikönjohtaja hylkäsi Staran aiheuttamaksi epäillyn omaisuusvaurion. Oikaisuvaatimushakemus on tämän päätösesityksen liitteenä.

Kuntalain (410/2015) 134 §:n mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimus on kuntalain 138 §:n mukaan tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Ellei muuta näytetä, tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä päätöksen postittamisesta.

Korvauksenhakijalle on lähetetty häntä koskeva päätös oikaisuvaatimusohjeineen 10.2.2020. Oikaisuvaatimus on saapunut kirjaamoon yleisen määräajan kuluessa, mistä se on siirretty Staran käsiteltäväksi.

Selostus asiasta

Yksikönjohtaja päätti hylätä vahingonkorvaushakemuksen, jossa hakija esittää, että Staran harjakone on roiskinut materiaalia hakijan ajoneuvon päälle 31.10.2019. Päätöksen perusteluna mainitaan, että ”Alueen työyksikön selvityksessä todetaan, että Stara ei ole kyseisenä päivänä harjannut alueella." Päätöksessä oletetaan, että hakija tarkoittaa hakemuksessaan lokakuun 2019 viimeistä päivää, eli 31.10.2019.

Alueella on tuona päivänä ollut töissä vain imulakaisukone, josta ei ole mahdollista aiheutua hakemuksessa mainittua vahinkoa.

Oikaisuvaatimuksessa hakija pyytää johtokuntaa käsittelemään vahingonkorvaushakemuksen uudelleen.

Oikaisuvaatimusta perustellaan sillä, että vahinkotapahtumalla on silminnäkijä (selostettu korvaushakemuksessa, joka on tämän päätösesityksen oheismateriaalina), joka on nähnyt kadun kunnossapitoajoneuvon työskennelleen hakijan auton edessä. Silminnäkijän ei kuitenkaan kerrota nähneen, että kunnossapitokone harjaisi materiaalia hakijan auton päälle. Lisäksi hakija perustelee oikaisuvaatimuksessaan, että hänen käsityksensä mukaan on erittäin epätodennäköistä, että joku muu taho kuin kaupunki puhdistaa katuja marraskuussa.

Työyksikön selvityksen perusteella alueella on kyseisenä ajankohtana työskennellyt vain imulakaisukone, josta ei ole mahdollista aiheutua hakijan esittämiä vaurioita. Imulakaisukone imee kadun pinnasta roskia ja koneen reunassa on hitaasti maanpinnansuuntaisesti pyörivä metalliharja, joka ohjaa reunakiven viereiset roskat koneen alle. Koneen poistoilma suodatetaan ja poistetaan koneen takaosasta. Työyksikkö ei ole raportoinut ilmulakaisukoneen olleen vikaantunut niin, että sen toiminnassa olisi poikkeuksellisesti ollut hakijan kertomin tavoin materiaalia ympäriinsä roiskiva ominaisuus.

Yleisen vahingonkorvausoikeudellisen periaatteen mukaan vahinkoa kärsineen on osoitettava toiminnan ja vahingon välinen syy-yhteys. Esittelijä toteaa, että Staralle ei ole syntynyt korvausvastuuta, koska sen toiminnan ei ole näytetty aiheuttaneen hakijan ilmoittamaa esinevahinkoa. Näin ollen oikaisuvaatimus tulee hylätä puuttuvan syy-yhteyden vuoksi perusteettomana, eikä yksikönjohtajan päätöstä ei tule muuttaa.

Sulje

Keskushallinto Rakentamispalveluliikelaitos Kaupunkitekniikan ylläpito Yksikönjohtaja 10.02.2020 § 2

Päätös

Yksikönjohtaja päätti hylätä vahingonkorvaushakemuksen, jossa hakija epäilee, että Stara on kadunpuhdistustyössä harjakoneella vaurioittanut hänen Orapihlajantien varteen pysäköidyn autonsa keulaa 31.11.2019 kello 9:00 - 12:30 välisenä aikana.

Alueen työyksikön selvityksessä todetaan, että Stara ei ole kyseisenä päivänä harjannut alueella. Päätöksessä oletetaan, että hakija tarkoittaa hakemuksessa lokakuun 2019 viimeistä päivää, eli 31.10.2019. Alueella on tuona päivänä ollut töissä vain imulakaisukone, josta ei ole mahdollista aiheutua hakemuksen kaltaisia vaurioita.

Päätöksen perustelut

Kyseessä voi olla kenen tahansa kadunkäyttäjän aiheuttama vaurio. Stara ei ole aiheuttanut vauriota, eikä siten ole korvausvelvollinen.

Jos talvikunnossapitotöissä aiheutuu hakemuksen mukaisia vaurioita, se huomataan ja työryhmä ilmoittaa asiasta välittömästi työnjohdolle ja auton omistajalle.

Staran työkoneiden kuljettajien velvollisuus on ilmoittaa työssä sattuvista vahingoista työnjohdolle, jonka jälkeen asia siirretään vakuutusyhtiön käsiteltäväksi. Vahingosta ei aiheudu sanktioita kuljettajillemme.

Lisätiedot

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 20.03.2020

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

toimitusjohtaja
Timo Martiskainen

Lisätietojen antaja

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Oikaisuvaatimus 26.2.2020
2. Oikaisuvaatimus 26.2.2020, liitteet

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.