Hankinta, pienet jyräpäällystystyöt 2020, Staran alue A2, Rakentamispalveluliikelaitos

HEL 2019-012889
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 37 §

Pienen kokoluokan päällystystyöt 2020, alue 2. pohjoiset kaupunginosat

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta (Stara)

Päätös

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti valita edullisimman tarjouksen jättäneen AC Päällysteet Oy:n Staran alueen 2, pohjoisten kaupunginosien, pienen kokoluokan päällystystöidensopimusurakoitsijaksi ajalle 1.5. - 30.11.2020.

Samalla johtokunta päätti oikeuttaa Staran yksiköt tilaamaan päällystystöitä tästä hankintapäätöksestä syntyvän urakkasopimuksen puitteissa enintään 600 000 euron (AVL8 c) arvosta jäljempänä esitetyin perustein.

Lisäksi johtokunta päätti oikeuttaa kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajan allekirjoittamaan urakkasopimuksen.

Kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajalla on oikeus päättää lisä- ja muutostöiden hankkimisesta johtokunnan päätöksen 20.6.2017 § 7 mukaisesti.

Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta kun muutoksenhakuaika on kulunut ja kun tilaaja ja hankintapäätöksellä valittu toimittaja ovat molemmat allekirjoittaneet sopimuksen.

Pöytäkirjanote muutoksenhakuohjeineen tiedoksiantona päätöksestä asianosaisille.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Tämän sopimuksen pääasialliset käyttäjät, kaupunkitekniikan rakentamisen ja kaupunkitekniikan ylläpidon yksiköt, toteuttavat antamiensa tarjousten ja tilaajahallintokuntien tekemien tilausten perusteella vuosittain useita katu-, vesihuolto- ja viherrakentamishankkeita. Hankkeet toteutetaan omajohtoisesti ja niissä käytetään oman tuotannon lisäksi runsaasti monen tyyppisiä kilpailutettuja aliurakoita ja -hankintoja. Päällystystyöurakka on tällainen tyypillinen alihankinta jossa on välttämätöntä käyttää erikoiskaluston omaavaa ja ammattiosaamiseen keskittynyttä aliurakointia.

Hankintalain 75 §:ssä tarkoitettu tavoite hankinnan jakamisesta osiin on toteutettu jakamalla päällystystyöt osa-alueisiin alueellisesti, laadullisesti ja kokoluokan mukaan. Päällystystyöurakat on kilpailutettu kahdeksana erillisenä hankintana siten, että Staralla on käytössään sopimukset pienen ja suuren kokoluokan töihin kolmella alueella, sekä koko kaupungin alueen kattavat SMA-päällystystöiden ja valuasfalttitöiden sopimukset. Alueelliset rajat noudattavat kaupunkitekniikan rakentamisen rajoja, kokoluokan rajana on noin 1 000 m² kerralla päällystettävä kohde, SMA-päällyste- (kivimastiksiasfaltti) ja valuasfalttiurakka eroavat laadullisesti muista päällystystöiden urakoista. Vastaavat urakka-alueet ovat olleet käytössä vuosittain.

Hankintamenettely on ollut julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2016) mukainen avoin menettely. Hankintailmoitus Staran pienten kokoluokan päällystystöistä alueella 2 on lähetetty julkaistavaksi 10.2.2020 Hilma:ssa tunnuksella HEL 2020-038571 ja Tarjouspalvelussa tunnuksella HEL 2029-012890. Tarjouspyyntö on tämän päätösesityksen oheismateriaalina.

Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää tarjouspyynnön sisältöön liittyvistä asioista lisäkysymyksiä 25.2.2020 klo 12:00 asti. Hankintaa koskien ei esitetty lisäkysymyksiä.

Tarjoukset tuli antaa sähköisessä muodossa Tarjouspalvelun kautta 5.3.2020 kello 12:00 mennessä. Tarjoukset avattiin tarjousten jättämiselle varatun ajan päätyttyä. Avaamistilaisuudesta on laadittu pöytäkirja, joka on tämän päätöksen liitteenä.

Tarjouksen tähän urakkaan jättivät määräaikaan mennessä seuraavat seitsemän yritystä:

AB-Asfaltti Oy  
AC Päällysteet Oy  
Asfalttikallio Oy  
Asfalttiurakointi KK Oy  
GRK Infra Oy  
NCC Industry Oy
YIT Teollisuus Oy

Tarjoajien soveltuvuuden osalta hankintayksikkö edellytti, että tarjoajat antavat tarjouksensa osana vakuutuksen, että ne täyttävät hankintayksikön tarjouspyynnössä asettamat soveltuvuutta koskevat vaatimukset. Tarjoajien soveltuvuus tarkastettiin alustavasti tarjouksissa annettujen tietojen perusteella. Kaikki tarjoukset täyttivät soveltuvuusvaatimukset ja pääsivät mukaan tarjousvertailuun.

Hankintayksikkö on tarjouspyynnössä ilmoittanut että se tarkastaa voittamassa olevan tarjoajan tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:n tilaajan selvitysvelvollisuuteen kuuluvat urakoitsijan velvoitteet ja todistukset. Voittamassa olevalta AC-Päällysteet Oy:ltä tarkastettiin tarjouksessa annettujen tietojen paikkansapitävyys ennen päätösesityksen tekemistä. Lisäksi tarjoajalta pyydettiin selvitys joihinkin poikkeaviin yksikköhintoihin ja muut tarjouspyynnössä vaaditut selvitykset. Tarkastuksessa todettiin tarjoajan täyttävän soveltuvuusvaatimukset. AC-Päällysteet Oy:n tarjous on tämän päätösesityksen oheismateriaalina.

Tarjouspyynnön ehtojen mukaisesti valintaperusteena soveltuvien tarjousten kesken käytetään halvinta vertailuhintaa. Laadulliset näkökohdat oli huomioitu tarjouspyynnön soveltuvuusvaatimuksissa. Tarjousvertailu on suoritettu tarjouspyynnön mukaisesti. Saatujen tarjousten vertailuhinnat ilmenevät päätöksen liitteenä olevasta tarjousyhteenvedosta.

Yksikköhintaperusteisen kokonaisurakan yksikköhintaluettelo muodostuu urakoitsijan tarjouksessaan antamien työvaiheiden yksikköhintojen perusteella. Koko urakan vertailusumma muodostuu yksikköhintojen ja tarjouspyynnössä hankintayksikön arvioimien suoritemäärien mukaan lasketusta vertailusummasta. Urakkakilpailun voittajan vertailuhinta on 377 200,00 euroa (AVL 8 c §) ja tarjouspyynnössä mainitut lisähankintamahdollisuudet mukaan lukien 433 780,00 euroa (AVL 8 c §).

Toteutuvien päällystystöiden laajuutta on hankinnan tässä vaiheessa vaikea arvioida tarkasti. Staran kaupunkitekniikoiden osastojen uudelleenpäällystys- ja rakentamistyökohteet perustuvat Kaupunkiympäristön toimialan katujen rakentamisen ja kunnossapidon tilauksiin. Työohjelmat elävät eikä kaikkia rakentamiskohteita, tai niiden toteutumisaikaa, ole vielä selvillä. Rakentamishankkeiden tarjouslaskennat ja tilaukset ovat koko vuoden jatkuvaa toimintaa.

Tarjouspyynnön työmäärätiedot perustuvat arvioihin, lopullisesti toteutuvat määrät voivat olla merkittävästikin suurempia tai pienempiä tilaavien hallintokuntien päätöksistä riippuen. Aiempien vuosien toteutumatietojen perusteella ja keskihajonta huomioiden, voidaan arvioida että sopimuksen lopullinen toteutunut arvo tulee olemaan enintään 600 000 euroa (AVL 8 c). Arvio enimmäishinnasta muodostuu tarjoushinnasta, lisättynä lisä- ja muutostöiden lisähankintamahdollisuuden 15 prosentin varaus, lisättynä viiden edellisen vuoden toteutumasummien keskihajonta.

Tässä vaiheessa ei ole näköpiirissä sellaisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin ennakoida ko. urakan tarpeiden poikkeavan merkittävästi aikaisempien vuosien käytännöstä. Kaupunkitekniikan rakentamisen tekninen tuki valvoo sopimuksen toteutumista ja raportoi siitä.

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaa koskevat tarjousasiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintaa koskevien päätösten tekemisen yhteydessä. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Hintatiedot ovat kuitenkin aina julkisia.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 20.03.2020

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta joko tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai pyytämällä markkinaoikeudelta käsittelylupaa valituksen tekemiseksi taikka tekemällä molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin muutoksenhakija haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE

Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä käsittelylupaa.

Lupa on myönnettävä, jos

  • asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa asioissa tärkeää
  • siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Käsittelylupahakemus ja valitus toimitetaan markkinaoikeudelle yhdessä.

Muutoksenhakuaika

Käsittelylupahakemus ja valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Käsittelylupahakemus ja valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintasopimuksen noudattamatta hankintalain mukaista odotusaikaa.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta muutoksenhakuaikaan. Käsittelylupahakemus ja valitus on toimitettava muutoksenhakuviranomaiselle viimeistään muutoksenhakuajan viimeisenä päivänä ennen muutoksenhakuviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos muutoksenhakuajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa käsittelylupahakemuksen ja valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Muutoksenhakuviranomainen

Käsittelylupahakemus ja valitus tehdään markkinaoikeudelle. Markkinaoikeuden asiointiosoitteet ovat seuraavat:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Muutoksenhakuasiakirjan muoto ja sisältö

Muutoksenhakuasiakirja, joka sisältää käsittelylupahakemuksen ja valituksen, on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Käsittelylupahakemuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • peruste, jolla käsittelylupaa haetaan
  • syyt, joiden nojalla hakija katsoo, että käsittelyluvan myöntämiselle on olemassa edellä mainittu peruste.

Valituksessa on ilmoitettava

  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Muutoksenhakuasiakirjassa on ilmoitettava muutoksenhakijan nimi ja kotikunta. Jos muutoksenhakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos muutoksenhakuasiakirjan laatijana on joku muu henkilö, asiakirjassa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Muutoksenhakuasiakirjassa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa.

Muutoksenhakijan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Muutoksenhakuasiakirjaan on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys muutoksenhakuajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan hankintalaissa määritellyn odotusajan kuluttua. Puitejärjestelyihin perustuvien hankintojen osalta hankintayksikkö voi tehdä hankintasopimuksen ennen odotusajan päättymistä, mutta tällöin valitusaika on 14 vuorokauden sijasta 30 vuorokautta päätöksen tiedoksisaannista.

Oikeudenkäyntimaksu

Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2050 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4100 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6140 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa. Mikäli markkinaoikeus ei myönnä asiassa käsittelylupaa, markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 500 euroa.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

toimitusjohtaja
Timo Martiskainen

Lisätietojen antaja

Hannu Halkola, yksikönpäällikkö, puhelin: 09 310 37833

hannu.halkola@hel.fi

Ari Luoto, viherrakennuttaja, puhelin: 09 310 39613

ari.luoto@hel.fi

Heikki Laristo, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39241

heikki.laristo@hel.fi